”Jos musaura ei lähde liikkeelle, ryhdyn kauppiaaksi”

Aleksi Heinonen alias ALLU kokeilee siipiään biisintekijänä. Ensimmäinen kappale tuli ulos heinäkuussa.

Musiikkiura kiinnostaa raumalaista Aleksi Heinosta eli ALLUa, jonka ensimmäinen kappale, Lähde mun mielestä pois, tuli ulos heinäkuussa.

Isovanhemmat kutsuvat lastenlastaan Aleksi Heinosta Elvikseksi. Adam Lambertkin on joskus mainittu Heinosen yhteydessä, ja kasarin poptähti Boy George.

Heinosen, artistinimeltään ALLUn, tyylikkään hiusstailin takana on kampaajaäiti Mari Heinonen.

– Mulla on ollut paljon erilaisia hiustyylejä, Heinonen hymyilee.

Tyyli onkin Heinoselle tärkeä, ja hänen pukeutumisensa on tarkasti harkittua. Sitä hän tuo esille myös Instagram-tilillään.

– Ulkonäöllä on merkitystä. On olemassa artisteja, jotka näyttävät aika tavallisilta, ja se on ok. Itse tykkään hienoista gaalavaatteista, huiveista ja koruista.

Hän sanoo olevansa mielellään suunnannäyttäjä siinä, että miehet saavat olla sellaisia kuin haluavat.

Vajaa parikymppinen raumalaisnuorukainen ottaa ensiaskeleitaan musiikin maailmassa. Vajaa kuukausi sitten ilmestyi ensimmäinen pop-kappale Lähde mun mielestä pois.

Heinonen kirjoitti biisin ja laulaa, muusta vastasivat raumalaiset musiikintekijä Hakan Gulez Mazlik-duosta ja tuottaja Anselmi Ala-Kaila.

– Mun vahvuus on teksti ja laulu, muut ammattilaiset toteuttavat vision loppuun.

Heinonen on tyytyväinen kappaleen saamaan vastaanottoon: kuuntelukertoja on kahden viikon aikana kertynyt Spotifyssa parituhatta.

Heinonen toivoo, että olisi tehnyt kappaleen, johon moni voi samaistua. Lähde mun mielestä pois pyrkii hänen mukaansa inspiroimaan ihmisiä luopumaan haitallisista suhteista ja löytämään voimansa.

– Tämä kappale merkitsee minulle paljon, ja sen luominen oli todellinen tunteiden purkautuminen. Kappale kertoo vaikeasta ihmissuhteesta, joka päättyi huonosti. Se heijastaa henkilökohtaista matkaani ja kokemuksiani menetyksestä ja kasvusta, Heinonen avaa.

Hän kuvailee musiikkitaustaansa hauskaksi.

– Olen elänyt iskelmäperheessä. Meillä on aina laulettu paljon, ja kotona on hyvät karaokevehkeet.

Äiti Mari valittiin Satakunnan karaokemestariksi 20 vuotta sitten.

Isä Juho Heinonen puolestaan on Järviradion Eurotähti.

Omassa musiikissaan hän sanoo kallistuvansa popiskelmään. Mieluisimpia ovat voimabiisit, joista välittyy itsevarmuutta ja jotka edistävät oman itsensä hyväksymistä.

– Kappaleet, joissa seistään omilla jaloillaan, inspiroivat.

Musiikilla on aina ollut iso rooli Heinosen elämässä myös siksi, että se on tarjonnut maailman, jossa hän on kyennyt olemaan paikoillaan. Hänellä on todettu ADHD.

Iso merkitys Heinosen kiinnostukselle laulamiseen oli yläkoulun musiikinopettaja Pasi Noralla.

– Hän rohkaisi ja suositteli laulutunteja.

Heinonen on laulajana itseoppinut. Viimeiset kolme vuotta hän kertoo harjoitelleensa kotona päivittäin.

Musiikillisia esikuvia ovat muun muassa muusikko ja tuottaja Weeknd sekä laulajat Jenni Vartiainen, Ariana Grande ja Beyoncé.

Heinonen haaveilee esiintyjän urasta, mutta toistaiseksi työ löytyy kaupan alalta.

– Olenkin laittanut itselleni deadlinen, jos homma ei ole lähtenyt liikkeelle 30 ikävuoteen mennessä, ryhdyn kauppiaaksi.

Heinosella on merkonomin koulutus, mutta häntä kiinnostaisi tulevaisuudessa myös musiikin opiskelu.

Musiikin tekemisessä hän ei aio hötkyillä.

– Kokkailen hiljaa taustalla ja tuon ruuat pöytään myöhemmin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut