Jouduin töihin rautatien taakse

Joki jakaa monet kaupungit kahtia: Thames Lontoon, Seine Pariisin, Tiber Rooman ja niin edelleen.

Unkarin pääkaupunki, josta joillekin tulee mieleen jouluisin ähkyä aiheuttava suklaakonvehti, koostuu kahdesta kaupungista. Buda on Tonavan länsirannalla, Pest joen itärannalla.

Tornionjoki puolestaan pilkkoo Tornio-Haparandan kaupungin kahteen maahan.

Meille raumalaisille tutuin tapaus lienee kuitenkin Aurajoki. Turkulaiset tekevät ison numeron siitä onko joku täl pual vai tois pual jokke.

Suomen Turun kantapeikkoja taitaa huvittaa, kun muut suomalaiset eivät aina muista miten päin jako taas menikään.

Etkö sinäkään? Tällä puolella Aurajokea ovat tuomiokirkko, yliopisto, sairaala ja Kupittaa, toisella puolella kauppatori, rautatieasema ja nykyinen ydinkeskusta.

Raumaa halkoo Raumanjoki ja Kanali sen jatkeena. Jostain syystä sitä ei kai koskaan ole mielletty erityisemmäksi jakolinjaksi.

Vanha Rauma on pääosin joen eteläpuolella, muttei kokonaan. Joen takana seisovat esimerkiksi kirkko ja Kirstin talo.

Jos Rauman leikkaa jokin kahtia, niin se on rautatie. Ja tässäkin painottaisin tuota jos-sanaa.

Rohkenen epäillä, etteivät nuoremman polven raumalaiset käytä ilmaisua ”rautatien takana”. Tuskinpa urheilujoukkueiden höntsyissä enää jakoa tehdään sen mukaan, kummalla puolella kiskoja sattuu asumaan.

Meikäläiselle rautatiellä näyttää olleen merkitystä.

Olen asunut käytännössä koko ikäni rautatien eteläpuolella: syntymäkoti Unajassa, varhaislapsuus Samppusissa, koulu- ja nuoruusvuodet Äyhönjärvellä.

Kävin ensin upouutta Lensun viipalekoulua, sitten Karin koulua ja jatkeeksi kahdeksan vuotta hiljattain murskattua Lyseota. Vapaa-aikaa kului eniten Monnan kentällä ja Äijänsuolla.

Noihin valintoihin en juuri vaikuttanut. Mutta sen jälkeen kun yliopistosta palasin Tampereelta Raumalle töihin, ovat omat kodit löytyneet Nummelta ja Kourujärveltä.

Silkan sattuman piikkiin sitä en voi panna.

Arkinen elämänpiirini laajeni, kun työpaikkani siirtyi tänne Susivuoreen. Vuosikausia olinkin saanut käydä töissä tutuilla kulmilla, Eteläkadulla.

Ensi alkuun muutto vähän harmitti, sillä Vanhan Rauman kupeesta pääsi nopeasti yleisimpiin paikkoihin, joihin juttukeikat vievät. Mutta hyvin täällä on pärjätty ja työyhteisökin on isompi, mikä on aina rikkaus. Ja keikoille on keritty, kun on totuttu lähtemään pari minuuttia aikaisemmin kuin ennen.

Henkisesti rautatien ylittäminen ei tunnu miltään – paitsi silloin harvoin, kun joutuu junaa odottamaan.