Juhlavuottaan viettävällä raumalaisella rakennusalan yrityksellä on "vakaat tulevaisuuden näkymät"

Viikonloppuna 35 vuotta täyttänyt Kollan Pojat tunnetaan hyvin Rauman torilla – ja vähän muuallakin.

Anni Kelhä ja Antti Leinonen ovat rakennuttaneet KollanPoikien tontille viime vuosina noin 1 000 neliömetriä katettua myymälä- ja varastotilaa. Kuvat: Juha Sinisalo

– Kun vuosituhannen vaihteessa tulin tähän taloon, firman markkinointi oli varsin pienimuotoista. Meidän aikanamme yrityksen tunnettuus onkin kasvanut merkittävästi.

– Jos silloin 2 000-luvun alussa meidät tunsi Rauman torilla kaksi ihmistä sadasta, niin tänä päivänä melkein kaikki tietävät meidät, myös Rauman lähialueilla, KollanPoikien toimitusjohtaja Antti Leinonen naurahtaa ja viittaa yritykseen, jonka hän nykyään omistaa puolisonsa Anni Kelhän kanssa.

KollanPojat, entiseltä nimeltään Rauman Kone- ja Rakennustarvike Oy, täytti helmikuun lopussa 35 vuotta. Sen perustivat Tervasalon veljekset, Risto ja Reijo, jotka myivät yrityksen työntekijälleen Antti Leinoselle vuonna 2008.

”Puut ja pali muut” eli kaikenlaisia puutuotteita ja rakennustarvikkeita ”perustuksista piippuun”, myyvä firma sijaitsee Kollassa valtatie 12:n varressa.

Jo Tervasalojen aikaan liikkeessä asioineet raumalaiset totesivat hakeneensa rakennustarvikkeet ”Kollan pojilta”. Siksi Leinonen ja Kelhä päättivät muuttaa yrityksen nimen KollanPojat Oy:ksi.

Yrittäjäpariskunnan luotsaamana KollanPojat on kehittynyt vuosien kuluessa ”kaikilla osa-alueilla”.

– Olemme panostaneet markkinoinnin lisäksi tavaravalikoiman kasvattamiseen, mikä taas on johtanut siihen, että meidän on ollut pakko rakentaa lisää myynti- ja varastotilaa, Kelhä kertoo.

– Viime vuosina olemme rakentaneet noin tuhat neliötä lisätilaa, ja nyt meillä on lähes kaikki tuotteet katon alla. On melkoista luksusta, kun asiakas voi lastata puutavarat ja kipsilevyt peräkärryynsä suojassa sateelta, Leinonen lisää.

KollanPojilta saa nykyään lähes kaikkea, mitä talon rakentamisessa tarvitaan; lukuun ottamatta laattoja, tapetteja ja lattialaminaatteja.

Kaikki myymänsä puupohjaiset tuotteet KollanPojat pyrkii hankkimaan Rauman lähialueelta.

Antti Leinosen mukaan asiakkaat tietävät nykyään tarkkaan, mitä haluavat. Sormipaneeli ja kuvassa näkyvä rimalauta ovat viime aikojen suosikkituotteita.

Henkilöasiakkaiden lisäksi yritys palvelee laajasti myös paikallista teollisuutta ja rakennusliikkeitä.

– Jos varastoissamme ei jotain tuotetta ole, sitä tilataan. Koska me emme edusta mitään ketjua, voimme tilata tavaraa mistä vaan ja mitä vaan, Antti Leinonen toteaa.

Esimerkkeinä hieman erikoisemmista tilaustuotteista Leinonen mainitsee merimerkit, ongenvavat ja nimikoidut taskulamput.

– Olemme me tilanneet asiakkaalle kassakaapin kuljetusvaununkin, Kelhä muistelee.

Leinosen ja Kelhän mukaan asiakkaat tietävät nykyään hyvin tarkkaan, mitä he haluavat. Vinkkejä ja uutuustuotteita on löydetty internetin maailmasta tai television remonttiohjelmista.

– Esimerkiksi sormipaneelien kysyntä on viime aikoina suorastaan räjähtänyt.

Kelhän ja Leinosen lisäksi KollanPoikien henkilökuntaan kuuluu kuusi työntekijää ja kesäisin neljä kausityöntekijää.

Kelhä huolehtii yrityksen markkinoinnista, henkilöstöasioista, hallinnosta sekä juoksevista toimistorutiineista. Leinonen pyörittää myymälää.

35-vuotiaan yrityksen kehitystyö jatkuu erityisesti digipuolella: suunnitteilla on verkkokauppa, joka ainakin ensi alkuun toimisi noutoverkkokauppana.

– Yrityksen tulevaisuuden näkymät ovat vakaat ja odotamme tästä keväästä ja kesästä edelleen vilkasta kotirakentamisen aikaa. Kohta taakse jäävä talvi oli Rauman seudulla hyvä, ja saimme toimitettua mukavasti rakennustarvikkeita saaristoonkin, kertoo Leinonen.

– Kun lumet sulavat, ihmiset alkavat heräillä ja ensimmäisenä aletaan rakentaa terasseja. Olemmekin varautuneet terassirakennusmateriaalien kovaan kysyntään. Kunpa kesä jo tulisi, Kelhä haaveilee.

Juhlavuottaan KollanPojat viettää pääosin työn merkeissä, jota maustaa eurajokelaisen Capri Coffeen valmistama KollanPoikien juhlavuoden nimikkokahvi.

Liike-elämässä tapahtuu -juttusarjassa kerromme Rauman seudun yritysten kuulumisia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut