Kaaron Roimalla on paikkansa raumalaisessa urheiluhistoriassa. Kyläseura teki muun muassa 2000-luvun alussa melkoisen pommin suomalaisessa koripallossa voittamalla useampia tyttöjen SM-mitaleita. Tänä vuonna KaaRon yli 40-vuotinen historia oli kuitenkin tulla päätökseensä. Jäsenmäärän kutistuttua ja pitkäaikaisen puheenjohtajan kuoltua hallitus pohti perinteikkään seuran lakkauttamista.
Pelastus löytyi salibandymiesten joukkueesta, jotka ottivat toiminnan pyörittääkseen.
– Me olimme ainut aktiivinen joukkue, joka KaaRolla enää oli. Osa meidän joukkueestamme on kotoisin Kaarolta, joten kyllä se on kunnia-asia, että saamme pidettyä Kaaron Roiman edelleen olemassa, joukkueen kapteeni Marko Östman toteaa.
Kun Östman kysyi joukkueelta, kuka lähtisi puheenjohtajaksi, pienen harkintatuokion jälkeen nousi Tomi Venttolan käsi.
– Ei ole vielä LinkedIniin asti tullut titteliä päivitettyä, Venttola naurahtaa.
Kotiseuturakkauden lisäksi päätöksessä painoivat käytännön asiat. Jos Roima olisi kuopattu, nelosdivisioonassa pelaava joukkue olisi joutunut etsimään uuden emoseuran ja menettänyt ehkä päätösvallan omista asioistaan.
– Jos haluaa kaupungilta samaan hintaan vuoroja, niin pitää olla joku yhdistys tai seura. Olisimme joutuneet joka tapauksessa sulautumaan esimerkiksi SalBaan tai perustamaan kokonaan uuden seuran, eikä siinä olisi ollut kauheasti järkeä, Tomi Venttola huomattaa.
Hallituspaikat ja vastuualueet menivät pelaajien kesken lopulta jakoon sopuisasti.
– Meillä vallitsee muutenkin kopissa sellainen demokratia, että isommat asiat äänestetään niiden kesken, jotka ovat paikalla. Yksi ei joudu hoitamaan kaikkea, eikä yhdellä ole myöskään kaikesta päätäntävaltaa, Marko Östman kertoo.
Roiman salibandymiehet pääsivät monen vuoden haaveilun jälkeen muuttamaan Kourujärven koululta Pohjoiskehän koululle. Kovin kauaa joukkue ei saanut uudesta ja isommasta salista nauttia, kun korona puuttui peliin. Ensin suurennettu ruokala haukkasi salista yhden kolmasosan, sitten rajoitukset kaikki salivuorot.
Roima ei jäänyt rajoituksia surkuttelemaan. Kun saliin ei ole päässyt, joukkue kävi kesällä pelailemassa katusählyä Uotilassa ja nyt talvella ulkojäillä Kourujärvellä.
– Olemme koittaneet sopeutua tilanteeseen ja yrittäneet keksiä jotain muuta aktiviteettia. Mitä nyt pitkin hampain jouduttiin viime viikonlopulta saunailtakin perumaan, Venttola sanoo.
– Voisimme tuossa kiukutella ihan pirusti, mutta näen sen niin, kyllä ne päättäjätkin parhaansa tekevät. Ei siellä kukaan ilkeyttään mitään laita kiinni, Östman toteaa.
– Meille on tärkeää päästä pelaamaan ja istumaan jätkien kanssa, mutta meidän urheilu on vielä aika pieni asia tässä maailmassa. Monella ihmisellä ei ole esimerkiksi töitä tämän tilanteen takia.
Roiman porukka on ehkä pieni asia maailmassa, mutta iso henkireikä pelaajien elämässä.
– Kuten varmaan jokaiselle tällaiselle porukalle, tämä on pieni irtiotto arjesta pari kertaa viikossa. Urheilu on kohtuu tärkeää muutenkin, mutta se vasta onkin, että pääsee höpisemään niitä tyhmiä juttuja, joita ei välttämättä kotisohvalla rouvan kanssa tule juteltua, Venttola virnistää.
– Tänä vuonna tulee nelikymmentä mittariin, mutta kopissa voi olla kuin parikymppinen. Tietynlainen taantuminen tapahtuu, kun astuu koppiin, Östman komppaa.
Salibandyakin tekisi tietysti mieli pelata.
– Olen sitä mieltä, että sitten pelataan, kun se on turvallista, Östman pohtii.
– Itse olen taas sitä mieltä, että jos kaikki tulevat terveenä paikalle kohtuu pienellä ryhmällä, niin en ihan mahdottomia riskejä näe tuollaisessa isossa salitilassa, näkee Venttola.
Edellisen kerran pelit onnistui ennen joulua Kinkulle tilaa -turnauksessa, joten silava on tosiaan saanut sulaa rauhassa.
– Paloa olisi pelata kausi loppuun, kun kaksi edellistä on keskeytetty, Venttola laskee.
– Tullaan taas siihen, että olemme molemmat nelikymppisiä. Meiltä loppuu pelivuodet kesken ennen kuin sarjat saadaan päätökseen, Östman naurahtaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.