Kaivo ja porttitolpat ovat enää muistoina vaivaiskartanosta

Vaivaiskartano valmistui nykyisen Otan liikenneympyrän lähettyville vuonna 1889. Laitoksen päärakennus sai vuonna 1899 uuden ulkoasun, kun se laudoitettiin ja maalattiin. Rauman museon kokoelmissa olevasssa vanhassa valokuvassa näkyy edelleen pystyssä oleva kaivo. Kuva: Rauman museo

”Sen asema on tarkoitukseensa erinomaisen sopiva, ollen lähes wirstan päässä kaupungista, hywän tien warrella hawumetsästä ei kaukana meren lahdesta. Pihalla on wanhastaan mainion hywä lähde.”

Näin kirjoitti Rauman lehti 12.2.1890 Otan alueelle loppuvuodesta 1889 valmistuneesta vaivaiskartanosta, jonka virallisia vihkijäisiä oltiin vietetty ”toissapäiwän illalla”.

Vihkijäistilaisuudessa juhlapuheen pitänyt pastori Kaitila oli toivottanut kartanon noin 30 asukkaalle ”taiwaallista rauhaa ja wirvoitusta”.

Molempia varmasti tarvittiinkin, sillä vaivaistalossa asuvien ihmisten elämä oli tiukkaan säädeltyä ja raskasta. Vaivaistaloon joutumista hävettiin tai suorastaan kammottiin.

Syväraumankadun (ennen Satakunnankatu) ja Raumanmerenkadun väliin sijoittuvalle tontille noussut vaivaiskartano käsitti useita rakennuksia.

Hirsistä rakennetun päätalon lisäksi laitokseen kuului tiilinen saunarakennus, jossa oli saunatilojen lisäksi leivintupa ja renkitupa. Ulkohuonerakennuksessa olivat käymälät, makasiinit, ruumishuone, talli ja navetta.

Vaivaiskartanon sairashuone näkyy kuvassa oikealla. Kuva: Rauman museo

Vuonna 1891 valmistui vielä 18-paikkainen sairashuonerakennus, jossa oli muiden muassa lääkärin vastaanottohuone sekä neljä ”koppia” mielisairaille.

Vaivaiskartano muuttui kunnalliskodiksi vuonna 1922 toimien elatus- ja hoitopaikkana vanhuksille ja alle kaksivuotiaille lapsille. Paikasta käytettiin myös nimitystä ”työ- ja ojennuslaitos”.

Kunnalliskoti muutti vuonna 1937 valmistuneeseen vanhainkotirakennukseen Uusi-Lahteen.

Laitoksen kiviset porttitolpat seisovat vielä entisellä paikallaan. Kuva: Elina Helkelä

Sodan jälkeen 1945 entisiin vaivaiskartanon rakennuksiin tuli puolestaan valmistava ammattikoulu, joka siirtyi myöhemmin Rauman ammattikoulun kuntainliiton omistukseen.

Yleiseksi ammattikouluksi muuttunut oppilaitos muutti 1960-luvun lopulla Satamakadun varteen valmistuneisiin tiloihinsa, ja vaivaiskartanon rakennuksiin siirtyi osa Rauman opettajankoulutuslaitoksen teknisen käsityöopetuksen toiminnoista.

Vaivaiskartano purettiin vaiheittain 1970-luvun alkuvuosina, ja sen paikalle nousi 8-kerroksisia tornitaloja.

Kaivo sijaitsee nyt Asunto-Oy Raumanmerenkatu 17:n pihalla. Kaivo ei ole enää käytössä. Kuva: Elina Helkelä

Merkkeinä vaivaiskartanosta ovat jäljellä enää Asunto-Oy Raumanmerenkatu 17:n pihassa oleva punatiilinen kaivo sekä Asunto-Oy Syväraumankatu 20:n takapihalla nököttävät kiviset porttitolpat.

– Kaivo oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten taloyhtiömme asukkaiden käytössä. Kaivosta oli jopa vedetty putki talon kellariin, josta talon asukkaat saivat valuttaa itselleen kahvivettä. Joitakin vuosia sitten kaivoveteen alkoi kuitenkin sekoittua pintavettä, minkä vuoksi kaivo suljettiin. Sen saneeraus olisi ollut liian suuri ja kallis toimenpide, joten taloyhtiö päätti lähinnä pitää kaivorakennusta kunnossa, As. Oy Raumanmerenkatu 17:n isännöitsijä Mikko Vapanen Rauman Talokeskuksesta selvittää.

Lähteet: Aina Lähteenoja: Rauman kaupungin historia IV ja Marja Niemi: Sosiaalihuolto Raumalla

Huutolaisuudesta vaivaistaloon

  • Ennen kunnallista laitosta köyhäinhoito järjestettin Raumalla niin, että ihmisiä tarjottiin vuosittain elätettäväksi niille, jotka vaativat siitä vähiten korvausta. Raumallakin pidettiin siis eräänlaisia ihmishuutokauppoja.
  • Vuonna 1884 Raumalla päätettiin anoa valtiolta rahaa vaivaistalon rakentamista varten. 30 000 markan laina saatiin kesällä 1886, ja laitoksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1888.
  • Ensimmäinen ”hoitilas” Rauman vaivaiskartanossa oli vanhuudenheikko entinen merimies Isak Lampenius.
  • Taloon tuleva sai pitää omanaan kuolemaansa saakka vain raamatun, virsikirjan, muuta kristillistä kirjallisuutta sekä ”vähemmän kalliit muistot”.
  • Vaivaiskartanon räätäli valmisti harmaasta kankaasta kaikille vaivaistalon asukkaille samanlaiset ”kartanon vaatteet”.
  • Hoidokit tekivät laitoksessa taloustöitä, parempikuntoiset lisäksi kesäisin pelto- ja puutarhatöitä.
  • Koska vaivaiskartanossa oli eri-ikäisiä ja eri syistä sinne tulleita ihmisiä, siellä esiintyi myös järjestyshäiriöitä. Rangaistuksia määrättiin tappelusta ja torailusta, röyhkeydestä, työstä kieltäytymisestä, juopottelusta ja talosta karkaamisesta. Vaivaiskartanossa oli arestihuone, jonne saattoi joutua vähennetyllä ruualla.
  • Rauman vaivaiskartanossa oli myös lapsia, joista suurin osa oli orpoja. Yksityisen lastenkotiyhdistyksen perustama lastenkoti aloitti toimintansa Raumalla vuonna 1903.
  • Vaivaishoitoa saavista alkoi muodostua oma yhteiskuntaluokka, jota muut syrjivät. Tämä loukkasi köyhän itsetuntoa sekä herätti pelkoa ja vihamielisyyttä vaivaishoitoa kohtaan.
  • Vaivaistalon leima löi varjonsa myös myöhemmin perustetulle kunnalliskodille: Raumalla kerrottiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin erään kunnalliskotiin toimitetun vanhuksen todenneen, että ”olisin sentään toivonut saavani kuolla luonnollisen kuoleman”.
  • Lähde: Marja Niemi: Sosiaalihuolto Raumalla