”Kalatorin hevosparkkiin sopisi muistopatsas työ- ja sotahevosille”

Koko ikänsä Kalatorin liepeillä asunut Toivo ”Topi” Peltonen seurasi pikkupoikana Kalatorin vaakahuoneen vilskettä. Hevos- ja puukuormaa vetäneet hevoset kiinnitettiin kirkonaidan vieressä olevaan hevosparkkiin. Siihen Topin mielestä sopisi muistopatsas sota- ja työhevosille. Kuva: Juha Sinisalo

– Ei minua se sirkushevosen patsas kiinnosta. Ihan sama, missä se on, mutta sodissa palvelleet hevossankarit ja pitkän päivätyön tehneet uskolliset työhevoset ansaitsisivat minun mielestäni oman muistopatsaansa, Toivo ”Topi” Peltonen, 88 puuskahtaa.

Jos joku sellaisen patsaan joskus sattuisi pystyttämään, niin Topi tietäisi sille sopivan sijoituspaikankin: Kalatorin hevosparkki.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioiden aidan vieressä on nimittäin edelleenkin nähtävissä tolpat, joiden välissä olevaan tankoon torille saapuneet hevoset kiinnitettiin.

Jo keskiajalla vilkkaana kauppapaikkana tunnetulla Kalatorilla ei nimestään huolimatta tiettävästi koskaan kaupiteltu kalaa niin merkittäviä määriä kuin puutavaraa ja heinää. Ne olivat suosittu myyntiartikkeli vielä 1940- ja -50-luvuillakin.

Vanhan valokuvan oikeassa reunassa näkyy vaakahuone. Kärryjä vetävä hevonen on kiinnitetty Kalatorin hevosparkkiin. Kuva: Rauman museo

Kalatorin hevosparkki sijaitsee lähellä paikkaa, jossa aikoinaan sijaitsi vaakahuone. Kuorman punnitukseen tulleet hevoset sidottiin puomiin vuoroaan odottamaan.

– Monessa talossa oli hevosia vielä sodan jälkeenkin, ja ne tarvitsivat heinää. Siksi maalaiset tulivat kuormineen kaupunkiin heiniä ja puuta kauppaamaan. Kuormat ajettiin vaakahuoneen läpi, jossa ne punnittiin ja sen jälkeen toimitettiin ostajille. Viereisen Suojan liikkeen työntekijät hoitivat punnituksen, Topi Peltonen selvittää.

Koko ikänsä Kulmalankadulla asunut Topi kertoo, että vaakahuoneen vilskettä oli mielenkiintoista seurata. Myös kerran vuodessa järjestettävät hevosmarkkinat olivat nuorelle miehenalulle jännittävä tapahtuma.

– Äyhönjärven rannalla oli pitkä katos, jonne huutokaupattavat hevoset tuotiin. Siellä tehtiin ensimmäiset kaupat, minkä jälkeen Äyhöllä myymättä jääneet hevoset tuotiin Kalatorille. Muistan, miten ostajat syynäsivät tarkkaan myytäviä hevosia. Niiden hampaat katsottiin, ja taidettiinpa hännänalusetkin tarkastaa, Topi nauraa.

Jo keskiajalta lähtien vilkkaana kauppapaikkana olleella Kalatorilla tehtiin puu- ja heinäkauppaa vielä 1940- ja -50-luvuillakin. Torilla on myyty myös hevosia ja karjaa, sillä alueesta on käytetty aikoinaan nimitystä ”Karjatori”. Kuva: Rauman museo J. Karhula 1935

Hän muistelee, että hevosmarkkinoita pidettiin sodan jälkeen joitakin vuosia. Myös romanit tulivat markkinoiden aikaan Raumalle isolla joukolla.

– Romaninaiset pitivät sinä aikana leiriä vanhan hautausmaan vieressä, kun miehet tekivät hevoskauppaa. Hagertit olivat siihen aikaan Suomessa romanimaailman kuninkaalliset.

Topi Peltonen seurasi myös puolustusvoimien käyttöön pakkolunastettujen hevosten palauttamista.

– Omistajat kävivät tunnistamassa hevosensa, ja ne pääsivät koteihinsa. Hevoset oli merkitty numerosarjalla, jonka perusteella omistaja löydettiin. Meidänkin naapurimme hevonen pääsi takaisin omaan talliinsa.

Kalatori oli aikanaan suosittu hevosmiesten tapaamispaikka. Sodan jälkeen torilla pidettiin joitakin vuosia hevosmarkkinoita. Kuva vuodelta 1936/Rauman museo.

Rauman keskusta loppui vielä 1940-luvun alussa käytännössä Vanhaan hautausmaahan. Siitä eteenpäin oli lähinnä peltoa.

– Raumalaisille klapeja tehneen ”Kryky-Hannun” torppa oli hautausmaan takana, ja sitten oli peltoa. Pumppuasema sijaitsi nykyisen vesilaitoksen liepeillä, ja Rosmariini-kaupan paikalla oli kaatopaikka. Talvisin kävimme luistelemassa siinä viereisessä vesimontussa, Topi muistelee.

Peltosen perheellä oli Äyhönjärven tuntumassa perunaviljelmiä sekä pelto, jossa perheen lehmät laidunsivat.

Sotien jälkeen Rauma alkoi kasvaa ydinkeskustasta katsottuna kaakon suuntaan. Vanhan hautausmaan taakse ja Paroalhoon alkoi rakentua omakotitaloja, joista moni oli rintamamiestaloja.