Espoolainen Kirsi Koskinen koki heinäkuun kolmantena kauhun hetkiä, kun hän odotteli viestikyyhkyjensä paluuta kotilakkaan.Rutiininomainen kuuden nuoren kyyhkyn iltalento lähijärvellä sai dramaattisen käänteen, kun lintujen suunnasta alkoi kuulua aseen kumeaa pauketta.
Kauhistunut Koskinen odotti lumivalkoisia kyyhkyjään hetken, sitten lähti etsimään niitä, mutta turhaan. Koko parvi oli kadonnut jäljettömiin.
– Sen piti olla ihan normaali iltalento alueella, jonka he jo osaavat. Ei ollut odotettavissa, että kukaan siellä Siikajärven maastossa alkaa ampua, Koskinen harmittelee.
– Ampumisen olivat kuulleet muutkin, ja ampumiset toistuivat vielä toisenakin iltana, mutta kukaan ei tiedä, miltä tontilta ne äänet tarkalleen ottaen tulivat.
Yksi viestikyyhky lensi Raumalle asti
Muutama päivä tapauksesta Koskinen sai kuvan, jossa puluparven keskellä tepasteli vitivalkoinen viestikyyhky turkoosi ja oranssi rengas jaloissaan.
Hän tunnisti heti linnun Kalkedoniksi, yhdeksi kuudesta kadonneesta nuoresta kyyhkystään.Kuva oli Rauman kauppatorilta, tasan 200 kilometrin päässä Espoosta. Siitä hetkestä lähtien lintua on moni yrittänyt ottaa kiinni, mutta tuloksetta.
– Siellä se viihtyy Sali-nimisen kahvilan katolla aamusta iltaan, Koskinen naurahtaa.Hän kertoo, että Kalkedon teki jo ensimmäisillä lennoillaan omapäisiä ratkaisuja, eikä muiden kyyhkyjen tavoin lentänyt parvessa.
Kahdesti aiemmin eläin on palannut kutsuvihellyksillä takaisin läheisiltä järviltä lakkaansa, mutta Raumalla tilanne on ollut toinen. Koskinen on ajanut kauppatorille jo neljä kertaa – turhaan.
– Ison kalahaavin ja ruokapussukan kanssa siellä on vietetty aikaa.
Kalkedon selvästi reagoi ääneeni, mutta ilmeisesti se on väistellyt sen verran kanahaukkojen iskuja, että siitä on tullut hyvin nopea ja arka.
Tutusta kutsuäänestä huolimatta kyyhky ei ole montaa kertaa uskaltautunut alas maahan, eikä sitä ole voitu siksi haavittaa.
– Vaikka meillä on ollut tänä kesänä paljon mielipahaa ja surua, niin huumoria ei silti ole unohdettu. Olemme nimittäin Raumalle tullessa naureskelleet Ol niingon gotonas -kylttiä. Kalkedon on varmaan lukenut sen, ja päättänyt alkaa raumalaiseksi, Koskinen naurahtaa.
Harrastuksen alku on ollut kankeaa
Toukokuun alussa Koskinen muunsi vanhan ison leikkimökin kyyhkyslakaksi ja hankki sinne yhdeksän puhdasrotuista vitivalkoista viestikyyhkyä.
Hänellä oli ajatuksena valmentaa kyyhkyjä niin, että vihkiparit olisivat saaneet erikoisohjelmanumeron kirkon portaille.– Tarkoitus oli, että syksyn häihin mennessä ne olisivat saavuttaneet erinomaisen lentovarmuuden ja oppineet reitin lähikirkolta kotiin. Viestikyyhkyt nauttivat lentämisestä, se on osa niiden lajinmukaista hyvinvointia, niin kuin sorsille vesi.
Koulutusidea on kuitenkin tältä kesältä haudattu, sillä lakassa on tällä hetkellä jäljellä aiemmasta parvesta vain kolme lintua.
Niitä pitäisi Koskisen mukaan olla selvästi enemmän, sillä kyyhkyt saavat lentämisessä tukea ja suojaa muulta parvelta.– Sanotaan, että yleensä se ensimmäinen harrastuskesä on kaikkein vaikein, kun lakassa on vain nuoria kokemattomia kyyhkyjä. Ja niin se on näyttänyt kyllä olevan: Kolme lintua lensi heti ensilennolla suin päin liian kauas, vaikka niiden ei heti pitäisi edes uskaltaa siinä vaiheessa pihapiirin tuntumasta mihinkään kauemmas, Koskinen naurahtaa.
– Tällainen kesä meillä on ollut, kyyhkyjä on etsitty kesäkuun alusta asti ja nyt heinäkuussa vieläkin enemmän. Olemme esimerkiksi ajaneet yhden näköhavainnon perässä Raaseporiin ja kolunneet koko päivän siellä. Olen saanut lukuisia sykähdyttäviä ihmistuttavuuksia näiden hakureissujen tiimoilta.
Tällä hetkellä espoolaisperheessä toivotaan kovin, että heidän jalokivien mukaan nimetyt viestikyyhkynsä vielä saataisiin kiinni ja takaisin tutun parven luo kotiin.
– Meille ne ovat paljon arvokkaampia kuin se kolmekymmentä euroa, mikä niiden hankintahinta on, Koskinen muistuttaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.