Tässä eräänä päivänä huomasin Kalliokadulta Kauppakadulle johtavan Kanalin sillan pielessä kyltin, jossa lukee ”Saunasilta”. Kyltti on ollut kiinnitettynä sillan kaidekiveykseen siitä lähtien, kun siltaa viimeksi korjattiin. Nimi on sillalle ihan oikea, sillä jo 1900-luvun alussa samassa paikassa oli Kanalin ylittävä kävelysilta, josta käytettiin Saunasilta-nimeä.
Tiesin, että nimi viittaa yleiseen saunaan, joka ensin 1800-1900 -lukujen vaihteessa sijaitsi Kanalinmutkassa, nykyisen kolmikerroksisen kerrostalon paikalla, vastapäätä teatteria. Sittemmin Silta-sauna löytyi Kalliokadun varrelta, nykyistä kaupungintaloa vastapäätä. Suosittua saunaa kutsuttiin myös Mantan saunaksi.
– Siinä oli miesten ja naisten sauna alakerrassa sekä yksityinen perhesauna, ehkä kaksikin, muistaakseni yläkerrassa. Sinne mentiin vihdat ja pyyhkeet kainalossa. Minä kävin pikkutyttönä aina pappan kanssa miesten puolella, niin kauan kuin saunottaja sanoi, että ”tuan flikan tarttis jo ruvet käymä naisten pualell”, muistelee lapsuutensa Kanalinmutkassa viettänyt raumalainen Seija Sokka.
Vesirottia japiisameita
Seija Sokka muutti pääkaupunkiseudulle vuonna 1959, ollessaan 18-vuotias, ja takaisin Raumalle hän tuli vuonna 1985. Seijan kotitalo sijaitsi nykyisen teatterin parkkipaikan kohdalla. Hän käykin usein istumassa Kanalin partaalla menneitä muistelemassa.
– Kanalin vesi haisi kamalalle, sillä nahkatehdas päästi sinne nahan parkitsemisvesiä. Kanalin varressa vilisteli vesirottia ja piisameita, mutta se ei haitannut meitä, sillä minäkin melkein opin uimaan Kanalissa, nauraa Seija.
Kanalinmutkassa leikkivät lapset ihmettelivät usein ulkomaan kieltä puhuvia merimiehiä, jotka kävivät ryypyillä Kalevassa, jonka alakerrassa toimi ravintola-ruokala ja yläkerrassa matkustajakoti.
Suosittumerimieskapakka
Legendaarinen Kaleva, joka siis sijaitsi nykyisen LähiTapiolan, STS-pankin vuosina 1979-1980 rakennuttaman talon paikalla, oli suosittu ravintola merimiesten keskuudessa. Siitä kertovat tällä hetkellä Rauman merimuseon seinässä esillä olevat lukuisat postikortit, joita merimiehet olivat lähettäneet suosikkiravintolaansa.
– Kalevan toiminta päättyi ilmeisesti vuosien 1977-78 aikana, sillä viimeisimmän postikortin päiväys on vuodelta 1977, kertoo merimuseon amanuenssi Mikko Aho.
– Onneksi joku fiksu ihminen aikoinaan ymmärsi korttien arvon ja otti ne talteen purettavasta talosta, Aho jatkaa.
KalevaJalosen omistuksessa
Ennen 1970-80 lukujen vaihteessa tapahtunutta purkamista Kalevan kiinteistö oli joitakin vuosia myös Huonekaluliike Jalosen omistuksessa, ja vuoteen 1971 talossa toimi huonekalumyymälä.
– Kalliokadun puolen pääsisäänkäynnin toiselta puolelta mentiin Kalevaan ja toiselta meille, kertoo Harri Jalonen , jonka mukaan huonekaluliikkeellä oli tiloja myös talon kellarissa.
Jalosella oli suuret suunnitelmat ryhtyä rakentamaan koko Kanalinmutkaa yhteistyökumppaninsa kanssa, mutta Sauna-sillan silloinen yrittäjä ei ollut halukas luopumaan kiinteistöstään. Näin Jalonen myi kiinteistön eteenpäin A. Santasärkälle.
– Talossa ehti ennen purkua toimia vielä ainakin varaosaliike, Jalonen muistelee.
Upea vanhaMinerva
Minä muistan pikkutyttönä käyneeni katsomassa piirrettyjä leffoja elokuvateatteri Minervassa, joka sijaitsi nykyisen Lääkärikeskus Minervan paikalla. Silloin teatteri oli ulkopuolelta laatikkomainen,1960-luvulle tyypillinen rakennus. Tätä rakennusta edelsi kuitenkin tyylikäs ja melko isokokoinen kivirakennus, joka oli Paavo Varjon vuonna 1939 perustama elokuvateatteri Minerva. Kivitalo purettiin ilmeisesti 1960-luvun alussa.
Teatteri myytiin 1960-70 -lukujen taitteessa Määtän perheelle. Viimeisenä toimintavuotenaan, 1985, teatterissa näytettiin lähinnä eroottissävytteisiä B-luokan elokuvia.
Noihin aikoihin Raumalla toimi kaikkiaan kolme elokuvateatteria eli Minervan lisäksi Iso-Hannu ja Formia (entinen Fennia).
Teatterirakennuksen paikalle valmistui vuosina 1987-88 liiketalo Minerva, jossa aloitti tammikuussa 1988 toimintansa muiden muassa Lääkärikeskus Minerva.
Mikäli haluat täydentää tai kommentoida juttua, lähetä sähköpostia:elina.helkela@marvamedia.fi
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.