Karjuteltta-festivaali vauhdittaa Laitilan Munamarkkinoita

Uutena festivaalipaikkana toimii Laitilan kaupungintalon sisäpiha.

Laitilassa järjestetään tulevana viikonloppuna Karjuteltta-festivaali samanaikaisesti Munamarkkinoiden kanssa.

Uutena tapahtumapaikkana on Laitilan kaupungintalon sisäpiha, Keskuskatu 30. Viime vuonna festarit pidettiin entisen huoltoaseman pihalla.

– Keskuskatu suljetaan nyt liikenteeltä kaupungintalon kohdalla, selvittää festivaalijärjestäjä Jyrki Vuoriaho.Kaksipäiväisen festivaalin esiintyjäkaarti koostuu kotimaisista kärkiartisteista.

Perjantaina esiintyvät Lukas Leon, S.I.G, Kehä, Roope Salminen ja Koirat sekä Frederik, jonka show päättää festivaalin ensimmäisen päivän ohjelman.

Lauantaina lauteille nousevat Paula Koivuniemi, Iwan, Meiju Suvas ja Movetron. Lisäksi DJ soittaa molempina päivinä.

Karjuteltta Festival 2019 -tapahtumaan on myyty mukavasti lippuja, mutta niitä on vielä. Perjantain VIP-liput on loppuunmyyty.

– Viime vuonna meillä oli kahden päivän aikana noin 3 000 festarivierasta. Tänä kesänä porukkaa on tulossa varmasti vieläkin enemmän, Vuoriaho arvelee.

www.karjuteltta.fi

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut