Kauppiaat eivät ole enää velvollisia vastaanottamaan kestopuujätettä – oikea osoite on kunnallinen jäteasema

Kotinikkarikin onnistuu terassin rakentamisessa.

Vuoden alussa tuli painekyllästetyn puun eli kestopuun vastaanottoon muutoksia. Raumalla kotitalouksien kestopuujätettä otetaan vastaan enää vain Hevossuon jäteasemalla.

– Me kauppiaat emme enää ole velvollisia ottamaan kestopuujätettä vastaan, Kollanpoikien Antti Leinonen vahvistaa.

Aikaisemmin kestopuun kierrätyksessä ei liikkunut raha. Nyt kauppiaat joutuvat maksamaan jätekuormastaan.

– On tuohon meidän lavalle nytkin joku kipannut vanhan laiturinsa. Se jää nyt meidän maksettavaksemme.

Vastaanottopisteissä kerätty kestopuujäte murskataan ja hyödynnetään energiana luvan saaneissa polttolaitoksissa. Kotioloissa kestopuuta ei saa polttaa.

Uudet säädökset eivät Leinosen mukaan ole vaikuttaneet kaupantekoon. Toisaalta nyt vasta keväinen terassien rakentaminen alkaa olla vauhdissa.

– Kauppa on käynyt ihan hyvin. Ihmisillä on nyt aikaa, kun ovat etätöissä, Leinonen sanoo.

Terassien rakentamisintoon vaikuttaa myös takana oleva leuto talvi. Kun ei ollut lunta eikä pakkasta, päästiin rakennushommiin normaalia aikaisemmin.

– Nyt terassit ovat kuukautta aikaisemmin valmiita.

Leinosen mukaan terasseissa ei ole mitään erityisiä muotivillityksiä, mutta yleinen suuntaus on jo jonkin aikaa ollut, että terassien koko kasvaa. Voidaan puhua jo kesäolohuoneista.

– Osa rakentajista ei halua kestopuuta. Suosiotaan onkin nostanut lehtikuusi, jota ei tarvitse käsitellä mitenkään ja joka harmaantuu vanhetessaan. Lankut otetaan usein leveällä profiililla.

Antti Leinonen kertoo, että monissa luontokohteissa esimerkiksi pitkospuut ovat usein lehtikuusta.

Lämpökäsitelty puu on myös ekologinen valinta, sillä sen käsittelyssä ei ole käytetty mitään kemikaaleja.Lämpökäsitellyn puun voi hävittää polttamalla vaikka kotitakassa, tosin lämpöä se ei juurikaan anna ja palaa nopeasti.

Terassin voi rakentaa myös komposiittilankuista, mutta niitä ei Leinosen mukaan tällä seudulla juurikaan käytetä.

– Ehkä ne ovat monien makuun liian muovimaisia.Toisaalta komposiitti on helppohoitoinen, pesu riittää.

Terassin rakentaminen on Leinosen mielestä hommaa, johon tavallinen kotitimpurikin pystyy. Terassinhan ei ole hyväkään olla ihan suorassa, jotta vesi valuu pois.

– Mutta ei se tietenkään saa senttikaupalla vinossa olla, Leinonen naurahtaa.Ohjeita ja vinkkejä terassin tekemiseen löytää myös netistä. Leinonen kehuu sellaisia sivuja kuin Kestopuu.fi ja Puuinfo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut