Kaverukset ryhtyivät kustantamaan kirjasarjaa moottoripyöräkerhojen maailmasta

Asko Tanhuanpään ja Iiro Saarisen yritykset ovat ostaneet helsinkiläisen Sami Parkkosen moottoripyöräkerhojen maailmasta kertovan kirjasarjan oikeudet. Miehillä on julkaisuoikeus kuudelle Parkkosen kirjalle. Lokakuussa ilmestynyt Satans Circus MC Prospect on myynnissä Raumalla ainakin Vanhan Rauman kirjakaupassa, Hakin huollossa, Motiksessa ja Motoraumassa. Kuvat: Juha Sinisalo

Vuonna 1996 se alkoi; raumalaisen freelance-toimittaja Asko Tanhuanpään sekä vuonna 1998 offshore-veneiden maailmanmestaruuden voittaneen Iiro Saarisen tiivis yhteistyö.

– Perustimme silloin kilpailutiimin, johon pyysimme Askon mukaan hoitamaan viestintää ja mediasuhteita, Saarinen kertoo.

– Minä hoitelin asioita kuivalla maalla sillä aikaa, kun pojat olivat merellä. Olin Iiron lisäksi porukasta ainoa, joka puhui useampaa kieltä, Tanhuanpää naurahtaa.

Saarinen ei kilpaile enää offshore-veneellä. Viimeksi hän on kisannut avomerikilpailussa vuonna 2005, minkä jälkeen hän on osallistunut katukiihdytyskisoihin, sillä myös road racing on miehelle entuudestaan tuttu laji.

Päivätyönään Saarinen on tehnyt kirjapainotöitä muiden muassa Painoraumassa 40 vuotta, jonka liiketoiminnan hän osti itselleen 2010, yrityksen ollessa selvitystilassa. Graafisen alan vaikeudet johtivat kuitenkin Painorauman konkurssiin vuonna 2015.

Nykyään hän työskentelee paitsi laivurina Arctialla myös painotalo PunaMustassa, jossa Asko Tanhuanpään luotsaamaa Rauhanturvaaja-lehteäkin painetaan.

– Iiron ja minun ensimmäisiä yhteisiä kirjaprojekteja olivat erotuomari Seppo Mäkelän elämäkertakirja sekä Rikas, Rakas Vanha Rauma -teos, jonka tein valokuvaaja Pekka Lehmuskallion kanssa. Iiro hoiti kirjojen painopuolen ja Mäkelän kirjan osalta toimi myös kustantajan edustajana, Tanhuanpää selvittää.

Vuosikymmeniä moottoriurheilun parissa viihtyneet Saarinen ja Tanhuanpää seuraavat luonnollisesti alan lehtiä ja kirjallisuutta. Rakenneltujen moottoripyörien harrastajille suunnattu Kopteri-lehti on molemmille miehille tuttu.

Eräänä päivänä Kopterin päätoimittaja Mala Malk otti Saariseen yhteyttä ja kysyi, olisiko tällä halukkuutta ryhtyä kustantamaan helsinkiläisen Sami Parkkosen kirjoittamaa fiktiivistä sarjaa, joka sijoittuu amerikkalaiseen moottoripyöräjengimaailmaan.

Parkkosen kirjasarjan ensimmäinen osa, Saatanan sirkus, oli jo julkaistu 2019 erään toisen kustantajan toimesta, mutta sarjan jatko-osia yritys ei enää halunnut kustantaa. Siksi Parkkonen oli kertonut olevansa halukas myymään sarjan kustannusoikeudet Kopteri-lehdelle.

– Malk totesi minulle, ettei hänellä ole aikaa kirjojen kustantamiseen, minkä vuoksi hän tarjosi sarjaa minulle. Kun sain Parkkosen käsikirjoitukset, toimitin ne Askon luettavaksi, Saarinen selvittää.

Tanhuanpää innostui Parkkosen teksteistä heti.

– Niistä näki, että kirjoittaja on perillä moottoripyöräjengeistä ja niiden maailmasta. Hän on perehtynyt aiheeseen todella hyvin. Kirjat ovat huolellisesti tehtyjä ja vaikka ne ovat fiktiivisiä, tarinoissa on faktapohjaa.

Tanhuanpään Ihomedia Oy ja Iiro Saarisen Thundercoast Offshore Team Finland Ltd Oy julkaisivatkin lokakuussa Parkkosen kirjasarjan kakkososan Satans Circus MC Prospect.

Kirja etenee sarjan päähenkilön, eliittisotilas Mousen, mukana ensin kerhon prospektiksi ja seuraavaksi alajaoston presidentiksi.

– Parkkonen paljastaa kirjassaan, miten moottoripyöräkerho rakentuu, minkälainen sen hierarkia ja jäsenten elämäntapa on. Hänellä on useita amerikkalaisia ystäviä, jotka kuuluvat moottoripyöräkerhoihin. Lisäksi Parkkosen ystäväpiiriin kuuluu amerikkalaisia ammattisotilaita, jotka ovat palvelleet muiden muassa Balkanilla ja Afganistanissa. Samoissa paikoissa, jotka ovat myös minulle tuttuja rauhanturvatehtävistä, Tanhuanpää kertoo.

Raumalaismiehet vakuuttavat, ettei tällaista kirjaa ja kirjasarjaa ole aikaisemmin julkaistu Suomessa.

– Parkkosen kirjoissa avautuu moottoripyöräkerhojen salattu maailma. Lukija pääsee kurkistamaan, mitä siellä tapahtuu. Kirjat eivät osoittele, että kaikki moottoripyöräjengiläiset olisivat pahoja, mutta heitä ei myöskään nosteta jalustalle, Saarinen toteaa.

– Suurin osa MC-jengistä on ihan tavallista porukkaa. Jos kaikenlaisista huumausainekauppiaista ja murhaajista kirjoitetaan kirjoja ja tehdään dokumentteja, niin miksi ei sitten kirjoitettaisi syventävää ja asiantuntevaa tarinaa moottoripyöräkerhoista?

Tanhuanpää heittää ja paljastaa, että kaksikolla on suunnitteilla muitakin kirjoja.

– Mielenkiintoinen projekti olisi kirja esimerkiksi raumalaisista maailmanmestareista, muistakin kuin jääkiekkoilijoista, Saarinen kuvailee.

– Esimerkiksi Hämäläisen Eepistä ei ole tehty mitään kirjaa, ja siitäkin saisi tähän kirjaprojektiin ison osan. Vinkkejä siis otetaan vastaan, Tanhuanpää vinkkaa.

Kirja-arvio: Sami Parkkonen: Satans Circus MC Prospect
"Isku suoraan kohderyhmään true crimen puristuksissa"

Ei ole varmasti helppoa olla fiktiivisen rikosromaanin kirjoittaja aikana, jolloin true crime myy ja entisistä moottoripyöräjengiläisistä tai tuomiota odottavista huumekauppiaista tehdään kirjoja, podcastejä tai jopa televisiosarja.

Sami Parkkosen toinen täysfiktiivinen tarina amerikkalaisensta moottoripyöräjengistä paljastaa fiktiolla olevan edelleen vahva asemansa, kun kirjoittaja on tehnyt taustatyönsä hyvin.

Satans Circus MC Prospect esittelee päähahmo Marvin ”Mouse” Hollinsin elämää niin liivijengiläisen kuin entisen eliittisotilaan näkökulmista.

Asiantuntevuus huokuu kirjasta, jossa esimerkiksi Harley Davidsoniin liittyvät pannupää ja sissy pudotellaan lukijalle ilman mitään selitystä. Samoin pyörien osia ja kokoonpanoja esitellään paikoin enemmän kuin sivuhahmoja, joten kohderyhmä on tarkkaan valittu.

Kirjailija on kaavaillut Satans Circuksen tarinasta moniosaista, ja molemmissa kirjoissa onkin kehitetty taustatarinaa jengin säännöistä lähes satapäiseen jäsenlistaan saakka.

Kirja puhuttelee vahvasti niitä, joille sivuhahmo Zipon sanoja lainaten ”Kawasaki on riisiraketti”. Sons of Anarchy -sarja on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen, ja lain ulkoreunoilla elävän liivijengiläisen ajatusmaailma kiinnostaa.

Iiro Lehtonen