Käytetyt kertakäyttömaskit kuuluvat roskikseen eivätkä viemäriin – Raumalla vain yksi tukostapaus, ja siitäkin selvittiin pienellä valistuksella

Oikea osoite maskijätteelle on polttokelpoisen jätteen eli sekajätteen keräys. Suurempaa ongelmaa ei väärin hävitetyistä maskeista ole Raumalla syntynyt.

Raumalle annettu maskisuositus näkynee myös roskiin heitettävien kertakäyttömaskien määrän kasvuna.

Isommista kaupungeista on syksyn aikana kuulunut uutisia siitä, miten väärin hävitetyt maskit ja muut "koronajätteet" ovat aiheuttaneet tukoksia viemäriverkostoissa.

Raumalla on ollut yksi tapaus, jossa hoitolaitoksesta oli huuhdeltu maskeja viemäriin. Siitä aiheutui paikallisesti joitakin tukoksia, kertoo Rauman Veden putkimestari Vesa-Pekka Viitanen.

– Yhteydenotto kyseiseen paikkaan korjasi tilanteen. Se on ollut ihan tietämättömyyttä ja ajattelemattomuutta, kiireessä tehdään kaikennäköisiä ratkaisuja. Ihan luonnollista, Viitanen toteaa.

Muuten maskijäte ei ole ongelmia Rauman viemäriverkostossa aiheuttanut.

Selvää on, että vessanpönttö on väärä tapa yrittää hävittää maskeja tai mitään muutakaan sinne kuulumatonta.

– Vessanpönttöön ei kuulu laittaa yhtään mitään muuta kuin vessapaperi ja se, mitä ylä- ja alapäästä tulee. Se on helppo toimintaohje, Viitanen hymyilee.

Oikea osoite kertakäyttömaskeille on polttokelpoisen jätteen astia, sanoo vastaava jätehuoltoneuvoja Tarja Sillanpää Rauman kaupungin jätehuoltolaitokselta.

Moni tuntee polttokelpoisen jätteen sen vanhalla nimellä: sekajäte.

– Sinne ne kuuluvat. Mieluiten maskit voisi panna vaikka pussiin. Jos päivän aikana useamman kerran vaihtaa maskia, voisi olla hyvää mukana pientä muovipussia, jonne käytetyt voi laittaa, Sillanpää toteaa.

Maskeja roskiin heitettäessä on syytä varmistaa, että maski myös pysyy jäteastiassa.

– Täytyy pitää huolta siitä, ettei maskeista aiheudu muuta ympäristön likaamista ja roskaamista, ja että roskat eivät lentelisi ympäristöön, Sillanpää sanoo.

Yksi vaaran paikka ovat esimerkiksi kauppojen sisäänkäyntien lähellä olevat roskikset, joihin maskeja kertyy päivän myötä.

– Maskit ovat aika kevyttä materiaalia, joten tuuli tarttuu niihin helposti ja voi heitellä niitä ympäriinsä. Olisi hyvä tarkistaa, että maski oikeasti on siellä astiassa, eikä lähde siitä mihinkään lentelemään.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut