Kehityskelpoinen keihäänkärki – raumalainen Kaapo Viskari voitti pienoisautoilun nuorten Suomen mestaruuden

Raumalainen Kaapo Viskari (toinen vasemmalta) voitti Fintrack Tourin nuorten SM-kultaa. Kuva: Mikko Mäkelä

Rauman Seudun RC-harrastajia edustava Kaapo Viskari teki kohtuullisen mukavan keikan Kuusankoskelle pienoisautoilun FinTrack Tourin päätösosakisaan. Raumalainen kaasutteli Touring Stock (TSS-10) luokan sarjamestaruuden ja samalla myös nuorten SM-sarjan ykköstilan.

– Pidän koko sarjan voittoa kovana suorituksena, koska siellä ajaa myös vanhempia ja kokeneempia kuljettajia. Kaapo on jo vuosikausia ajanut ja joutunut tekemään töitä asian eteen, RaumRC:n puheenjohtaja Marko Aava suitsuttaa.

Aava kuvailee juuri 15 vuotta täyttänyttä Viskaria seuran tämän hetken suurimmaksi lupaukseksi.

– Nuorisosta hän on niin sanotusti keihäänkärki. Kaapo on kehittyvä nuori kuljettaja ja tosi nopea. Hän rupeaa jo haastamaan kokeneempia kuljettajia.

Aavan mukaan suurin osa kuljettajista siirtyy 16–17 ikävuoden paikkeilla nopeampiin luokkiin. Se on myös Viskarin suunnitelmissa.

– Mutta maltti on valttia. 15-vuotias pojankoltiainen on herkässä iässä, joten toivotaan, että hän jaksaa pysyä lajin parissa, Aava muistuttaa.

Vaihtoehtoja nopeammiksi luokiksi ovat Pro Stock ja viritettyjen autojen Modified.
Touring Stockissa ja Pro Stockissa kaikissa autoissa on samanlainen moottori, mutta Pro Stockissa autot kulkevat hivenen kovempaa.

– Jos Touring Stockissa auto kulkee 45 kilometriä tunnissa, Pro Stockissa menee sitten jo päälle 60. Modifiedissa ajetaan isojen poikien kesken vapaalla moottorilla se, mihin hanskat riittävät. Ne autot kulkevat yli kahdeksaakymppiä, ulkona lujempaakin, Marko Aava avaa.

Hänen mukaansa hitaimmassa luokassa autoissa on tehoa noin 140 wattia, pykälää nopeammassa luokassa 200 wattia enemmän ja viritetyissä menopeleissä jopa 800–900 wattia.

– Kun auto painaa 1,3 kiloa, niin tehopainosuhdetta alkaa olla sitten jo mukavasti.

Muista raumalaiskuljettajista Aava itse oli TSS-10-luokassa kuudes. Joona Aava oli samassa luokassa 15:s ja nuorten SM-sarjassa kahdeksas.

TSP-10 luokassa Marko Aava oli sijalla 13 ja Jari Paasikivi sijalla 21. SM-luokassa eli TSM-10-luokassa kukaan RaumRC:n kuskeista ei toistaiseksi kiertänyt koko sarjaa.

Esimerkiksi Kuusankoskella ajettiin ulkona asvalttiradalla, joka luo raumalaisille oman sortin haasteensa.

– Asvalttirataahan ei Raumalla ole, vaan lähin löytyy Raisiosta. Ulkona olemme ajaneet käytännössä crossia saviradalla poliisiaseman päädyssä, Aava kertoo.

Sen sijaan sisätiloissa olosuhteet ovat Eurajoella erinomaiset.

– Meillä on Suomen mittakaavassa yksi suurimpia kiinteitä sisäratoja. Sisätreeniolosuhteet ovat tosi hyvät.

Aava laskee, että keskiviikon ja sunnuntain ajopäivillä on käynyt noin kymmenkunta aktiivista ajajaa.

– Viime talven osalta tilanne näytti oikein mukavalta. Saimme mukaan muutamia uusia harrastajia, muun muassa kaksi uutta isä-poikaparia, puheenjohtaja iloitsee.