Kenen puutarhassa kasvaa Rauman suurin kurpitsa?

Rauman Puutarhayhdistys yhteistyökumppaneineen järjestää leikkimielisen kurpitsankasvatuskisan.

| Päivitetty

Tämän vuoden vihannes on kurpitsat kaikissa lajeissaan. Sen kunniaksi Rauman Puutarhayhdistys järjestää kurpitsankasvatuskilpailun, johon voivat osallistua yksityishenkilöiden lisäksi paikalliset yhdistykset ja yhteisöt.

Kurpitsoja kasvatetaan koko kesä, ja syyskuussa viikolla 38 selviää, missä Rauman seudulla on kasvanut suurin kurpitsa.

Kookkaiden kasvisten kasvatuskilpailuja on järjestetty Suomessa ennenkin, ja löytyypä Suomesta jättikasviksille oma yhdistyskin.

Raumalla sitä vastoin ei ainakaan aivan lähivuosina ole ollut vastaavaa kilpailua.

– Halusimme, paitsi juhlistaa vuoden vihannesta, myös järjestää jotain kivaa täksi kesäksi. Kyseessähän on täysin leikkimielinen kilpailu, johon ei osallistuta otsa rypyssä, Leena Karttunen Rauman Puutarhayhdistyksestä kertoo hymyillen.

Karttunen muistuttaa, että kurpitsakilpailussa tyyli on vapaa: kasvatusta voi kokeilla kasvihuoneessa tai avomaalla.

Kurpitsoja on kymmeniä lajikkeita, joista suurimmat voivat kasvaa monen sadan kilon painoisiksi.

– Meillä myytävissä jättikurpitsan siemenpusseissa luvataan 25–50 kilon painoisia kurpitsoja, mutta hyvällä kasvupaikalla sekä riittävällä veden ja lannoitteiden saannilla kurpitsa voi kasvaa todella isoksi, Juuso Ylivuori Siemen-Florasta huomauttaa.

Kilpailun yhteistyökumppanina toimivasta Siemen-Florasta ostetaan juuri nyt erilaisten kasvien siemeniä esikasvatettavaksi sisätiloissa.

Juuso Ylivuori, Leena Karttunen ja Eero Mattila tarkastelevat Siemen-Floran kurpitsansiemenvalikoimaa. Nyt on paras aika esikasvattaa kurpitsan taimia. Kuva: Juha Sinisalo

– Kunhan kelit tästä hiukan lämpenevät, myyntiin tulee myös kurpitsan taimia, Juuso Ylivuori sanoo.

Koska kurpitsa on pakkaselle arka, kurpitsansiemenet kannattaa nyt tässä vaiheessa kylvää purkkiin ja esikasvattaa ikkunalaudalla.

– Taimi on valmis siirrettäväksi ulos kasvamaan, kun pakkasista ei ole enää pelkoa ja taimissa on sirkkalehdet sekä muutamat kasvulehdet ja sopivasti juuristoa, Karttunen neuvoo.

Hänen mukaansa juuri nyt niin kovin suosittu lavakaulusviljely sopii hyvin myös kurpitsoille.

– Lavakauluksia voi latoa vaikka pari päällekkäin ja lapioida niiden sisäpuolelle multaa, jota lannoitetaan kanan- tai hevosenkakalla. Suojaisan lämmin paikka on kurpitsalle otollinen, kunhan muistaa huolehtia riittävästä kastelusta.

Lavakaulusviljey on nykyään suosittu ja helppo kasvatusmenetelmä erityisesti hyötykasveille, kuten kurpitsoille.

Kurpitsankasvatuskisaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta puutarhayhdistys toivoo, että kaikenlaisista kurpitsoista lähetettäisiin kuvia pitkin kesää yhdistyksen sähköpostiin info@raumanpuutarhayhdistys.fi.

– Jotkut kurpitsalajikkeet voivat kasvaa erikoisen muotoisiksi, Karttunen tietää.

Myös Instagramissa voi julkaista kuvia aihetunnuksella #raumankurpitsakisa.

Kilpailuun osallistuvat, punnittavat kurpitsat ilmoitetaan Eero Mattilalle viimeistään viikolla 36 (6.–12.9.).

– Minä käyn katsomassa kaikki ilmoitetut kurpitsat paikan päällä, Mattila toteaa.

Hän kertoo valmistautuneensa hyvin tulevaan punnitusurakkaan.

– Olen varannut rakennuskonevuokraamosta vaa’an, jonka kapasiteetti riittää 3 000 kiloon. Luulisi, että se riittäisi, mies nauraa.

Mattila ei aio kuljetella kilpailuun ilmoitettuja kurpitsoja minnekään, vaan punnitus tapahtuu kurpitsan kasvatuspaikalla.

– Mikäli kurpitsasta näyttää tulevan tosi iso, kannattaa miettiä, miten sen saa nostettua punnitukseen. Voisiko esimerkiksi kurpitsan alle ujuttaa nostoliinat jo valmiiksi punnitusta odottamaan?

Suurin kurpitsa -kisan voittaja julistetaan 2. lokakuuta seminaarin puutarhalla järjestettävässä kurpitsankaiverrustapahtumassa.

Voittaja palkitaan 100 euron lahjakortilla Siemen-Floraan.

Yhdistyksen sähköpostiin lähetetyistä tai Instagramissa julkaistuista kurpitsoista koostetaan myös kuvagalleria.

– Vaikka oma kurpitsa ei kasvaisikaan kauhean isoksi, sitä voi hyödyntää joka tapauksessa ruuanlaitossa. Loppukesästä laitamme jakoon herkullisia kurpitsareseptejä yhdessä Rauman Marttayhdistyksen kanssa, Karttunen toteaa.

Rauman Puutarhayhdistyksen Suurin kurpitsa -kisa. Kilpailukurpitsat ilmoitetaan Eero Mattilalle: 0400 324 181 tai eero@eeromattila.net, viimeistään viikolla 36.

Kilpailun yhteistyökumppanit: Siemen-Flora, Rauman Marttayhdistys ja Seminaarin puutarha.

Suomen jättiläismäisimmät kasvikset 2020

Lähde: Suomen jättikasvisyhdistys

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut