Kengänpohjaan liiskaantunut pökäle ei ole kiva juttu – nyt kampanjoidaan kakattomien katujen puolesta

Jokainen kakka on tärkeä -kampanja muistuttaa koiran jätöksien keräämisen tärkeydestä.
Jokainen kakka on tärkeä -kampanja muistuttaa koiran jätöksien keräämisen tärkeydestä. Kuva: Musti ja Mirri

Jokakeväinen keskustelu koirankakoista ryöpsähtää esille aina lumien sulaessa – eikä ihme, sillä Musti ja Mirri -lemmikkitarvikeliikeketjun tiedotteen mukaan jopa joka neljäs koiranomistaja jättää koiransa jätökset korjaamatta.

Kakkakeskustelu keskittyy useimmiten ihmisille aiheutuviin haittoihin, mutta eniten kakkojen keräämättä jättämisestä kärsivät koirat itse.

– Keräämättömissä jätöksissä pesii tauteja ja loisia, jotka leviävät helposti koirien välillä, kun koirat haistelevat ja jopa syövät ulosteita. Erityisesti pentuvaiheessa kakan syöminen on koirille yleistä, mikä voi tehdä lenkkeilystä jatkuvaa väistelyä tartuntojen välttämiseksi, kertoo eläinten käyttäytymisen ja kouluttamisen asiantuntijana Mustilla ja Mirrillä toimiva Janica Raudasoja.

Ulosteen välityksellä leviävät myös muun muassa koronavirusripuli ja parvovirusripuli.

Normaalikuntoiselle koiralle rokote antaa tehokkaan suojan parvovirusta vastaan, mutta huonokuntoisemmalle eläimelle tartunta voi olla jopa hengenvaarallinen.

Myös ulosteen välityksellä leviävä giardia-loinen voi olla ripuloinnin takana.

Terveysriskien lisäksi siivottomat kadut lisäävät koiravastaisuutta.

Koirat eivät itse osaa kerätä jätöksiään, mutta silti niistä aiheutunut kiukku kohdistuu usein eläimiin.

Vastuullinen koiranomistaja tekee tärkeää mainetyötä kaikkien koirien eteen poimiessaan koiransa jätökset pussiin ja pudottaessaan pussin sekajätteeseen.

Kevään eduskuntavaalien innoittamana katukuvassa näkyy nyt myös koirien oma vaaliteema Jokainen kakka on tärkeä. Sen tavoitteena on saada koirienkin ääni kuuluviin yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Lauantaina 1. huhtikuuta kello 12–13 Raumallakin kävellään Musti ja Mirri -myymälän johdolla Kakkakilsa, joka on yhteislenkki kakattomien katujen puolesta. Liike tarjoaa kaikille osallistujille kakkapussirullan.