Potkurin keräilykorttikirppiksellä bongaillaan harvinaisuuksia

Potkurissa järjestetään lauantaina Slapshot-keräily­korttikirppis.

| Päivitetty

Lauantaina 15.9. järjestetään Potkurissa Slaphot-keräilykorttikirppis, jonne tulee myyjiä ympäri Suomea, muun muassa Oulusta, Tampereelta, Helsingistä ja Porista.

Tapahtuman puuhamiehenä toimii raumalainen keräilijä Teemu Laitinen.

– Suomessa ei ole enää kivijalkakauppaa, jossa myytäisiin kortteja tai mistä saisi tietoa korttien arvosta, harvinaisuudesta tai oikeanlaisesta käsittelystä, Laitinen kertoo.

Keräilykorttikirppiksellä on tarjolla muutakin kuin kortteja.

NHL-joukkueiden lippisten ja pipojen lisäksi myynnissä on pelissä käytettyjä SM-liigajoukkueiden pelipaitoja.

– Tällä viikolla julkaistiin SM-liigan tuore Card Set-keräilysarja, jota on tarjolla.

Korttikeräilijöitä on moneen junaan.

– Jotkut keräilevät sarjoja, toiset pelkkiä maalivahteja, jotkut peruskortteja, jotkut rookie-kortteja. Korttikeräilyssä se on juuri mielenkiintoista, että kaikilla on se oma juttunsa, Teemu Laitinen pohtii.

Ei ole myöskään yhtä ikäryhmää, joka kortteja keräilee.

– Junioreista vanhoihin on se ikähaitari.

Laitisen mukaan keräily onkin mukava harrastus, jonka aloittamiskynnys on matala.

Internet on muuttanut maailman lopullisesti, eikä keräilykorttipuolikaan ole katveessa sen suhteen.

Teemu Laitinen ei kuitenkaan ole kovinkaan innostunut netistä, vaikka se toisaalta on avannut maailman markkinat kaikille.

– Kaikki netissä kortteja kaupittelevat tyypit eivät ole rehellisiä. Kalliimpia vanhempia kortteja myös väärennetään.

– Kun et ole myyjän kanssa kasvotusten, joudut luottamaan hänen sanaansa. Siinä on aina riskinsä.

Kasvotusten tehdyt korttikaupat ovat Laitisen mukaan senkin takia mukavampi tapa, sillä samalla vaihtuvat myös tiedot korteista.

– Etenkin nuoret ja aloittelevat keräilijät saavat keräilykorttikirppisten kaltaisista tapahtumista paljon tietoa kokeneemmilta keräilijöiltä.

Slapshot-keräilykorttikirppis lauantaina 15.9. Potkurissa kello 9.30–15.00.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut