Kirkkaat lasit eikä mitään ennakkokäsityksiä – Rauma Basket sai uudenlaisen puheenjohtajan

Tomi Ojanen otti Rauma Basketin puheenjohtajan tehtävät ilman minkäänlaista lajitaustaa. Se voi olla hyvä asia.

Se tavallinen tarina. Itselläsi on nuoruudesta laji- tai urheilutaustaa, omat lapsesi alkavat urheilla, ja kohta sinua pyydetään mukaan seuran vapaaehtoisjoukkoihin. Sitten huomaat olevasi huoltaja, joukkueenjohtaja – tai parhaassa tapauksessa seuran hallituksen jäsen. Ehkä jopa puheenjohtaja.

Näinkö Rauma Basketin uuden puheenjohtajan Tomi Ojasen kohdallakin kävi?

Ei. Päinvastoin.

– Minulla ei ole kumpaakaan: ei lajitaustaa eikä omia lapsia seurassa. Pitkään seurassa valmennuskuvioissa vaikuttanut Tomi Tiittanen vaan rupesi kyselemään, haluaisinko lähteä kehittämään seuran toimintaa. Hetken mietittyäni vastasin, että eiköhän se onnistu, Ojanen kertoo.

– Seura selkeästi halusi uuden puheenjohtajan ulkopuolelta. Kun ei ole sisällä lajissa, pystyy ehkä tuomaan toimintaan uusia ajatuksia. Tämä yhtälö kuulosti mielenkiintoiselta.

Ojanen valittiin tehtäväänsä seuran kevätkokouksessa edellisen puhaanjohtajan Heidi Westerholmin tilalle. Hän aloitti pestissään kesäkuussa.

Ojanen ei puhu kenestäkään yksittäisestä henkilöstä, kun hän pohtii urheiluseurojen toimintaa yleisellä tasolla.

– Usein ihmisillä on tiettyä lukkarinrakkautta seuraa kohtaan. Ja jos omat lapset pelaavat, katsantokanta voi olla vähän yksipuolinen.

– Minulla on helppoa, kun on kirkkaat lasit eikä mitään ennakkokäsityksiä. Pystyn keskittymään yhteistyön rakentamiseen ja seuran kehittämiseen, Ojanen huomauttaa.

Ojasella on vankkaa kokemusta ihmisten ja isompien joukkojen johtamisesta. Ojanen on Notra Oy:n perustajia, entinen toimitusjohtaja ja nykyinen myyntijohtaja sekä NotraTekin ja Kolmikoneistuksen toimitusjohtaja.

Myös urheiluseuratoiminnassa hän on ollut mukana pitkään. Ojanen on ollut Rauman Moottorivenekerhon kommodori kolmen vuoden ajan ja vaikutti aiemmin myös Rauman Purjehdusseuran johtokunnassa yhdeksän vuotta.

– Se ”aukko” luonnollisesti paikkautui tällä puheenjohtajan tehtävällä, hän naurahtaa.

Rauma Basketista hän on jo ehtinyt tehdä yritysmaailmasta tutun swot-analyysin.

– Junioreja on paljon, ja harrastajia löytyy laidasta toiseen. Kyseessä on erittäin aktiivinen seura.

– Mutta aina, kun on iso seura ja paljon joukkueita, tekijöistä on pulaa. Olemme kuitenkin saaneet kaikki paikat hyvin täytettyä ja kampanjoimme koko ajan, jotta saisimme lisää vanhempia innostettua mukaan toimintaan.

Tutumman lajinsa termistöä käyttäen Ojanen sanoo raumalaisen koripallon olevan ”hyvässä tuulessa”.

– Kehittämisen kohteita ovat ainakin yhteistyön parantaminen joukkueiden ja vetäjien välillä sekä tiedonkulun parantaminen. Viestintää ja ylipäätään näkyvyyttä pitää parantaa.

Potentiaalisiin yhteistyökumppaneihin eli Rauman yritysmaailmaan Ojasella on hyvät verkostot.

– Silläkin puolella olemme kehittyneet kohtuullisen hyvin. Mutta isoimmat soittokierrokset ovat itseltäni vielä tekemättä.

Muun muassa Äijänsuon harjoitusjäähallin nimisponsorina tunnettu Notra on luonnollisesti myös Rauma Basketin yhteistyökumppani.

– Ei pääyhteistyökumppani, mutta merkittävä. Se oli se helppo neuvottelu!

Erillistä toiminnanjohtajaa Rauma Basketilla ei ole.

– Seura on budjetiltaan vielä sen verran pieni, että tällä hetkellä en välttämättä näe toiminnanjohtajalle tarvetta. Ainakaan niin kauan, kun on todella aktiivisia henkilöitä hoitamassa tehtäviä.

– Esimerkiksi sellaisia kuin Maria Airaksinen. Hän valmentaa aktiivisesti ja on ihan kone tekemään kaikkea muuta hallinnollista työtä. Hän on vähän kuin epävirallinen toiminnanjohtajamme, Ojanen kehaisee.

Tällä kaudella Rauma Basketilla on junioritasoilla yhteensä 13 joukkuetta, jotka pelaavat läntisen alueen I- ja II-divisioonia. Seuran jäsenmäärä on noin 230, joista junioripelaajia on noin 150.

– Jos jotkut joukkueet pääsevät valtakunnallisiin sarjoihin, työtaakka kasvaa heti, Ojanen viittaa mahdollisen toiminnanjohtajan tarpeeseen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut