Kirkkoherranvirastolla on nyt ”ruhtinaalliset väistötilat”

Rauman seurakunnan kirkkoherranvirasto ja hallinto muuttivat väistötiloihin. Poikkeustilanne jatkuu vuoden ajan.

| Päivitetty

Kirkkoherra Valtteri Virta tervehtii sisääntulijoita kirkkoherranviraston väistötilojen ovella osoitteessa Kirkkokatu 2 C. Viraston ja Virran toimiston lisäksi katutasosta löytyy pieni keskusteluhuone ja helmikuussa vanhaan paikkaansa muuttava Fransiscus-talo.

– Nämähän ovat suorastaan ruhtinaalliset väistötilat, toteaa Rauman seurakunnan kirkkoherranviraston toimistosihteeri Anita Mukkala mielissään. Hän sekä noin 20 muuta seurakunnan palveluksessa olevaa työntekijää muutti viime viikolla väistötiloihin seurakunnan virastotalon C-osaan, joka on nyt saatu lähes valmiiksi koko virastotalon käsittävässä suurremontissa.

Nyt vuoden ajan kirkkoherranvirasto, taloustoimisto ja seurakunnan hallinto löytyvät osoitteesta Kirkkokatu 2 C.

Myös kirkkoherran työhuone siirtyi väistötiloihin kirkkoherranviraston yhteyteen. Sieltä löytyy myös keskusteluhuone, jossa käydään esimerkiksi siunauskeskusteluja papin kanssa.

Esteettömäksi tehty sisäänkäynti virastoon on väliaikaisen linja-autoaseman puolelta. Katutasoon on muuttamassa helmikuussa myös Fransiscus-talo, jonne pääsee niin ikään vaivattomasti kulkemaan luiskaa pitkin.

Kirkkoherra Valtteri Virta on tyytyväinen hyvin sujuneeseen virastotalon remonttiin, joka käsittää kaikkiaan 2 400 neliömetriä saneerattavaa tilaa.

– Suuri kiitos tekijöille. Aikataulussa on pysytty ja haasteet on taklattu, Virta summaa.

Kun kustannuksiltaan yli 6,6 miljoonaa euroa maksavaa saneeraushanketta viedään läpi, on selvää, että matkan varrella voi sattua ja tapahtua. Niin kävi tässäkin kohteessa.

– Aina, kun korjataan vanhaa, voi tulla yllätyksiä, joihin ei ole osattu varautua. Kompromissiratkaisuja on pitänyt tehdä ja infraa muuttaa. Esimerkiksi entisen kirkkoherran asunnon muuttaminen toimistokäyttöön on ollut vaativaa, kertoo seurakunnan kiinteistöpäällikkö Eino Korsi.

Koska koko vuonna 1967 valmistunut virastotalorakennus on ulkopuoleltaan suojeltu, seurakunta on tehnyt tiivistä yhteistyötä Museoviraston kanssa,

– Saimmekin Museovirastolta tunnustusta siitä, että olemme kuunnelleet museoväkeä aivan sieltä remontin suunnitteluvaiheesta lähtien, Eino Korsi selvittää.

Fransiscus-talon lisäksi C-osaantulee sijoittumaan pysyvästi 26.1. alkaen toisesta kerroksesta löytyvä perheasiain neuvottelukeskus. Samassa kerroksessa toimii jo it-aluekeskus, ja vuoden kuluttua C-osaan muuttavat diakonian sekä nuoriso- ja varhaiskasvatustyön toimistot.

– Kolmanteen kerrokseen on jo valmistunut kuusi vuokrattavaa asuntoa, joiden koot vaihtelevat yksiöistä kolmioihin. Ne vapautuvat vuokramarkkinoille vuoden kuluttua, Korsi vinkkaa.

C-osan saneerauksen yhteydessä rakennukseen saatiin myös hissi, mikä lisää entisestään tilojen esteettömyyttä.

Virastotalon länsisiivestä, entisestä kirkkoherran asunnosta tehtiin pappien ja kanttorien omaa valtakuntaa.

– Uskon, että papit ilahtuvat taatusti, kun heillä on nyt omia työhuoneita. Aiemminhan heillä ei ollut oikeastaan kuin yksi huone, jota käytti viitisentoista pappia. Neljälle kanttorille saimme tehtyä entisestä autotallista musiikkihuoneen, jossa he voivat nyt harjoitella, Korsi kertoo.

Seurakunnan viestintäpäällikön Kanerva Kuisman mukaan asiakkaat ovat suhtautuneet myötämielisesti meneillään olevaan virastotalon remonttiin.

– Fyysisiä asiakkaita on ollut koronan vuoksi melko vähän. Asiointi tapahtuu meilläkin nyt pääosin puhelimitse ja verkossa. Kirkkoherranviraston muutto väistötiloihin sujui sutjakkaasti, eikä virasto ollut suljettuna kuin kaksi päivää.

Rauman seurakunnalla on ollut pitkään toimitiloissaan korjausvelkaa, jota on nyt ryhdytty kuromaan kiinni.

– Meillä on käsillä isojen investointien vuodet. Sen jälkeen, kun virastotalo saadaan kuntoon, on Meriristin vuoro. Olemme tehneet strategisen valinnan, joka tähtää siihen, että saamme sijoitettua mahdollisimman paljon toimintojamme synergisesti lähelle toisiaan, eli tähän ”kirkonmäelle”, Virta sanoo.

Hänen mukaansa seurakunta aikoo luopua esimerkiksi Kalliokamarista, josta keväällä 2023 siirtyvät kaikki toiminnot, nuorisotyöstä ja partiosta lähtien, virastotaloon.

– Vanha tallirakennuksemme, joka on nyt vuokrattuna, osoitetaan kokonaisuudessaan nuorisotyön käyttöön.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut