Klapplakk trombin gynsis – löödetti saarest

Elmerin glapplakk ol öksynn isänästäs, mutt löys viimen diäs takasi hänem bääknuppihis. POTRÄTT: Jussi Hietikko

Heinkuu 30. päev viimäs suven Raumallp ploosas nii jumalattomast, ett kööhän kaas ja rikastakki heilutt.

Storm men päisis kon gulo ja synnytt trombeijakki. Tämä luanomullistukse sai nahasas tunttik Kunnaala saki, isä Pellervo ja poja, 11 ikkäne Elmeri ja 8 vuatt täyttänn Viljami. He olivas seilann Ruati Östkustill ja Oolannis ja olivat tulos kottippäi.

– Siihe astikk meri ol ollu vallam blankkstiltt, ja mekki olin gulkenn masinvoimall. Värkknääste nokas mes sitt näi mustap pilve Rauman daevall ja kuulttin gui ukkone jyris.

– Me auningoitti, ett jos ajetais leem bualellk Kylmpihlava rantta, mutt kosk me oli jo nii liki Petäjäst, ni mep pääti jatkak kotohaminahas saakk, paoha perhembää Pellervo Kunnaala.

Satama suull niitten gorkkjatte viljamakasiinitten gohdallk Kunnaala seilpaatt joudus stormin gynssihi. Seilaloksen duulmittar lask nii alas kom bääs; slääpis olluk kumminem baatt kimmatt yläilmoihi ja men kööde nokas ymbärs ko riivatt.

– Vett tul ko saavist kaattate. Me menin gajuttaha fyärämä alost tutkavärkin gans, mutt sitt me äkkäsi, ett ulkon oleva kaasuhana täyty ändrät. Elmer ol vähä niingom boopassis ja hän karas kiirusten dähän doimehe. Juur sillon duul kraappas kiip poja raarin glapplakkihi - kipparlakiks semmost karahteerata - ja paiskas se aalotten gyyttihi, muistle Pellervo.

Sääkker o, etei keskells semmost stormi kukka rupp lakki taikk mittälai muutakka sälä merest ylös onkima.

– Me jo luuli, ett nyp poja lakk men sem berämäisen gerra.

Läpitte märjäks kastunk kuuppostaatt pääs vihdo ja viime strandamam Betäjäkse varvill, mutt automopiilin gans kotti ajamine olikin dyän dakan, sillett trombi ol kaatanp puit poikittaisin diäll ja eritottem Betäjäksen gulmill.

– Ny vast me ymmärsi, kui hirmune hiivar meijäm bäällen ol karann, juttle Pellervo Kunnaala totisenk ko Laustim bundar.

Myähemi syyssuvest Pellervo ja Viljami olivak kahdestas jälls seilamas Rauma särkoolis. Isä ja poik laskiva ankkri Riskomböllä vesill, misä Rauma laitesukeltajill on dukikoht.

Hes sousiva jollan gans saare ranttaha. Viljami o jo pidemä aikka tykännp putsat luamkuntta puhtaks roskist, ja silläkki reisull met tei sama tyät.

Riskomböllän galljollk kökött puines skriin ja se nakott meit juur koht. Me raoti se harkun gantt eine ja meinasi valla slaaki saad: harkus makas Elmerin glapplakk!

Pellervo ott poträti lakist ja anno se ulos Feispuukis: Rauma särkool muina/tänäpä -pladill. Täkstis hän kiitt stää ihmist, ko ol laki löytänn ja panns se visusten gorjuhu.

– Elmerill laki hukkamine ol melkke elämä suureve menetys, skriivas isä Pellervo.

Saman diä hän lupas, ett Elmeri-poik trahteera löytäjällk kaffett ja nisust. Ei menk ko jokune aik ko Alina Korteniemi vastas preivihi ja vahvist, ett hän se o, ko laki ol löytänn. Alina ol avjomiähes Anttonin gans visiteerann usseman gertta suve aikan Riskombölläs.

Pariskunt ol kans koonn rannoilt ryji ja siin vähtis Elmeri lakk ol löytynn.

– Mef fundeerasi iso aikka, ett paiskatank lakk tiähes, mutt sitt mep pääti, ett olkkon goristuksen, pääasi, etei mere saaliks jätetä, juttle Alina.

Ja nii siink käve, ett Kunnaala fänikk ja Korteniämem bari menivä yhdes kaffell laki löytymisen gunnjaks.

Näit kalasei varte Elmeri ol kniidannk klapplakkias oikken todem bääll.

Yhtest puhengertta piisas, sillett Korteniämekki ovak kovi seilorei.

– Ol mar fiin asi, ett Alina ja Antton äkkäsivä, ett ensi ryjält näyttänk klapplakk suutta jolla oll valla erinomanem barsell, lissä Pellervo Kunnaala suu messingill.

Raumankielinen Raumalainen ilmestyi 26.6.