Koko porukka 75-paikkaiseen bussiin – Esa osti kerralla kunnon kokoisen linja-auton

Isolla kaksikerroksisella linja-autolla on Esa Fagerlundin mukaan tavoite erottautua kilpailijoista. Kuva: Maija Männistö

Rauman Tilausliikenteen uusin hankinta kääntää katseita: ”Kuin Onnibussi, mutta valkoinen!” joku jo ehtii kuvailemaan.

Kaksikerroksinen linja-auto pitää sisällään kaikkiaan 75 asiakaspaikkaa.

– Tämä on erittäin hyvä vaihtoehto isommalle seurueelle, jonka muuten pitäisi varata reissulleen kaksi bussia ja sitä kautta myös kaksi kuljettajaa. Nyt koko porukka mahtuu yhteen ajoneuvoon, yrittäjä Esa Fagerlund kertoo.

Bussi on verkkokauppaostos Hollannista, josta se kuljetettiin Fagerlundille Tukholman kautta Turkuun ja aina Raumalle ajettavaksi

– Auto on aikaisemmin ollut Belgiassa ajossa. Mittarissa sillä on reilut 800 000 kilometriä. Jos ei määrää tiedä, sitä ei kyllä arvaisi – auto on hyvässä kunnossa, Fagerlund kuvailee vuoden 2007 linja-autoaan.

Penkkipäällysteitä oli tarve uusia vain ihan muutamasta yksittäisestä penkistä.

Vastikään Raumalle saapuneella linja-autolla on jo testimielessä ajettu muutama pienemmän porukan kyyti. Näillä näkymin bussilla lähdetään piakkoin Viipurin-reissulle.

Kaksikerroksisen bussin strategiset mitat ovat neljä metriä korkeutta ja vajaat 14 metriä pituutta. Rauman legendaarisen

Piipurinsillan ali on siis turha yrittää mahtua.

– Kuninkaankadun läpi Vanhasta Raumasta tällä pääsee ajamaan. Pienemmälläkään bussilla en lähtisi yrittämään kuitenkaan Kauppakatua ja Hauenguanon kurveja, Fagerlund kuvailee.