Kolmen seuran kimpalla uuteen kauteen

Pallo-Iirojen B-tytöissä viime kaudella pelannut Aada Nurmi (vas.) oli vireessä, kun Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue eteni seuraavaan vaiheeseen EM-alkukarsinnastas. Nurmi paukutti kolmessa pelissä kolme maalia. Ensi kaudeksi hän saa uusia joukkuekavereita, kun Pallo-Iirojen yhteisjoukkueessa on paitsi Euran Pallon, myös Musan Salaman pelaajia. Kuva: Elmeri Elo

Kun Pallo-Iirojen B-tyttöjen yhteisjoukkue piti torstaina ensimmäiset harjoituksensa, oli päävalmentaja Markus Nurmella paljon opettelemista nimissä.

Viime kauden B-tyttöjen Ykkösessä oman lohkonsa voittaneen joukkueen riveistä lähti kymmenkunta pelaajaa, mutta tilalle tuli runsaasti uusia kasvoja.

Valtaosa heistä on porilaisesta Musan Salamasta, joka liittyi kolmantena seurana yhteisjoukkueeseen Pallo-Iirojen ja Euran Pallon rinnalle.

– Omia pelaajia lähti noin monta pois, niin piti saada täydennystä. MuSassa oli vielä sopivasti tuttuja pelaajiakin, kun teimme aikaisemmin Eurasta yhteistyötä heidän kanssaan C-tytöissä, Nurmi kertoo.

– Tiesimme, että siellä on aika valmiita pelaajia, joilla on vielä samantyylinen pelikäsitys kuin meidän pelaajilla, hän jatkaa.

MuSa oli Nurmen mukaan kiinnostunut yhteistyöstä viime kauden aikana, mutta lopullinen läpimurto saatiin, kun porilaisseura ei onnistunut saavuttamaan B-tytöillään Ykkösen paikkaa.

Viime kauden menestys tiesi Pallo-Iirojen yhteisjoukkueelle sitä, että ryhmä osallistuu talvella järjestettävään SM-karsintaan.

Valmistautumisaikaa sarjaan ei jää paljon, ja lähtijöiden lista joukkueesta on kova.

Vuonna 1999 syntyneet Ellaliisa Kaukkila ja Ksenia Koulik jäävät tulevaksi kaudeksi yli-ikäisiksi.

Vuonna 2000 syntyneitä pelaajia joukkueella on viisi, joista vain kaksi voi yli-ikäisyyssäännöllä tulevalla kaudella pelata.

Viisikosta Jenna Dahlberg, Laura Ketola, Heta Lepistö ja Nea Saarinen jatkavat harjoitteluryhmässä normaalisti, eikä valinnasta ole vielä tehty lopullista päätöstä.

Ainoastaan Vilma Ollonqvist ei liene käytettävissä edes naisten edustusjoukkueessa, sillä hän muutti kauemmas Raumalta.

Yli-ikäisten lisäksi joukkueesta jäävät sivuun Laura Koivukoski ja Vilma Pere, jotka päättivät jatkossa keskittyä ainoastaan yleisurheiluun.

Sen lisäksi Alina Koulik aloitti Helsingissä Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Mervi Haanpää ja Loviisa Helminen valitsivat Tampereella sijaitsevan Sammon urheilulukion.

Kun kymmenen nimen joukossa on lähes koko viime kauden avauskokoonpano ja useammalla lähtijöistä oli maajoukkue-edustuksia, niin on selvää, että Nurmen joukkue joutuu talvikaudella todelliseen testiin.

– Aika pian SM-karsinta jo alkaakin, mutta onneksi tunnen valtaosan pelaajista etukäteen. Minun ei tarvitse siis aivan puhtaalta pöydältä lähteä, Nurmi sanoo.

– Ei me tässä pelkästään musalaisten varassa olla, sillä Pallo-Iirojen C-tytöistä tulee yli-ikäisinä muutamia pelaajia.

Pelaajapulasta Pallo-Iirojen yhteisjoukkueessa tulla kuitenkaan kärsimään, sillä Nurmi laski pelaajalistassa olevan 27 nimeä.

Pelaajien kotikaupungit ovat maantieteellisesti varsin kaukana toisistaan. Pelaajia saapuu Raumalle pelaamaan niin Uudestakaupungista, Huittisista kuin Kankaanpäästä ja Merikarvialtakin saakka.

– Vähän kompromissien tekemistä tämä on, mutta sen vaadin, että Raumalla on kaksi kertaa viikossa yhteisharjoitukset. Mutta osa treeneistä hoidetaan kotipaikkakunnilla omissa lähtöseuroissa.

– Saa olla kyllä kiitollinen, että seurassa on liikennettä molempiin suuntiin. Joukkueen taso nousee, kun saadaan parempia pelaajia, ja siten joukkue menestyy paremmin. Ja kun menestystä tulee, nousevat pelaajat näkyviin ja pääsevät eteenpäin urillaan.

Pallo-Iirojen B-tyttöjen kausi alkaa 8. joulukuuta omalla harjoitusturnauksella, johon raumalaisten seuraksi tulee kuusi SM-karsintaan osallistuvaa joukkuetta.

– Se on meille erittäin tärkeä turnaus, sillä silloin todella näkee, missä mennään. Pelaajat näkevät siinä hyvin, millaista se peli karsinnassa sitten on.