KOLUMNI: Joulukalaa tekisi mieli, mutta milloin Rauman tori oikein on auki?

Arkistokuva: Pekka Lehmuskallio

Sain viime viikon puolivälissä idean, että tänä vuonna jouluisen savukalan voisikin ostaa suoraan torilta. Ulkoilmassa olisi mukava asioida ja siellä mieleen tarttuisi myös jouluista tunnelmaa.

Olen asunut Raumalla nyt seitsemän vuoden ajan, mutta minulla ei edelleenkään ole kunnollista käsitystä siitä, miten torimyynti kaupungissa käytännössä toimii. Minä päivinä myyntipöydät ja -autot ovat auki tai millaisiin kellonaikoihin?

Ei käytännössä mitään hajua.

Olenkin noudattanut tähän asti toimintaperiaatetta, että piipahdan torilla silloin, kun kuljen sen ohi ja kojut näkyvät olevan auki. Tällä tavoin olen pärjännyt tähän asti.

Nyt joulun alla olisin kuitenkin halunnut ennakkoinfoa siitä, miten myyjät paikan päällä päivystävät. Tätä varten kävin ensimmäiseksi kurkkaamassa asiaa Rakastunut Raumaan -yhteisön verkkosivuilta. Harmikseni löysin sieltä uusimpana julkaisuna juhannustorien aukioloajat. Joulun ajan tapahtumakuvausten yhteydestä löytyi sivulauseessa vain maininta, että "torilta löytyy myyjiä torin aukioloaikoina".

Mutta kun minä en tiedä niitä aukioloaikoja tai -tarkkoja päiviä.

Torin maine on vähän sellainen, että siellä ollaan jo kukonlaulun aikaan juomassa pystökaffetta. Jos itse olisin lähdössä torikierrokselle vaikka alkuiltapäivästä niin kannattaako vielä lähteä? Entä onko torilla elämää vielä jouluviikon alussa vai vain pyhiä edeltävänä viikonloppuna? Lauantaina? Vai myös sunnuntaina?

Tällaista minä pohdiskelin.

Torin elinvoimaisuudesta puhutaan aina aika ajoin. Varttuneemmalle väelle siellä ostosten tekeminen on jo arkeen ja juhlaan kuuluva perinne.

Jos kuitenkin halutaan, että toriperinne siirtyy myös tuleville sukupolville, ei olisi pahitteeksi, että siitä saatava ajankohtainen tieto olisi verkossa. Se on kuitenkin se ensimmäinen paikka, josta sitä lähdemme kaivamaan.

No miten joululohelleni sitten lopulta kävi?

Joulupukki oli yllättäen ollut tällä kertaa jo kaukaa viisas, joten avasin yhden saaduista paketeista jo ennakkoon. Paketista paljastui sähkösavustin, jonka aion vihkiä käyttöön aattoaamulla.

Toivotaan, että kaikki menee heti ensisavustuksella nappiin, sillä muuten joudun toivomaan, että olisin käynyt torin liepeillä kuikuilemassa kalakauppiasta!