Kodissamme on tehty remonttia, minkä takia olen nyt vuoden aikana asioinut Rauman jäteasemalla lukuisia kertoja.
Olemme kuskanneet sinne niin purku- ja remonttijätettä kuin nurkkien siivouksesta poikinutta rojuakin, joka ei kenellekään enää kelpaa.
Siinä sivussa minusta on tullut Hevossuon jäteaseman suuri fani.
Joka kerta asemalle (jota minun nuoruudessani kaatopaikaksi nimitettiin) saapuessani hämmästyn sitä, miten siistiä ja toimivaa siellä on.
Menneet ovat ne ajat, jolloin tavaraa ajettiin ”kaatiksen” haisevalle, rottia vilistävälle jätepenkalle, jonka yllä kaarteli lokkeja ja variksia. Aina sai pelätä, puhkeaako autonrengas tai uppoavatko saappaat mutavelliin.
Nykyään asiakasta vastassa on ystävällinen Rauman seudun jätehuoltolaitoksen virkailija, joka kertoo, missä mikäkin jätelava tai -kontti sijaitsee.
Maksamalla pienen jätteenkäsittelymaksun kuormansa saa kuljettaa asfaltoidulla kentällä aina sen lavan luo, mitä peräkärrystä tai pakusta ensin poistetaan.
Vaikka kuorman tekemisessä pitää nähdä hieman vaivaa jaottelemalla eri jätejakeet omiksi osastoikseen, lopputulos on kuitenkin vaivan väärti. Jäteasemalta poistuu hyvillä mielin, kun tietää, että jäte päätyy kiertoon ja jalostuu taas hyötykäyttöön.
Kierrättäminen on upea juttu, enkä siksi voi kuin ihmetellä niitä älyvapaita kansalaisia, jotka dumppaavat rojunsa luontoon.
Metsän siimekseen kuskatut kodinkoneet ja sohvat kun eivät hyödytä ikinä ketään.