Kolumni: "Vuoden raumalaista voi äänestää kymmenen ehdokkaan joukosta – mutta ensin vain pitää löytää ne kymmenen"

Nyt on aika panna tulille Vuoden raumalainen -äänestyksen ehdokasasettelu, ja siinä tarvitsemme lukijoiden apua.

| Päivitetty

Yhdysvalloissa käydään parhaillaan presidentinvaalien loppuselvittelyä. Siellä vaaleissa oli tasan kaksi ehdokasta.

Meillä täällä Raumalla on asiat paremmin: Vuoden raumalaista voi äänestää kymmenen ehdokkaan joukosta – mutta ensin vain pitää löytää ne kymmenen.Nyt siis on aika panna tulille Vuoden raumalainen -äänestyksen ehdokasasettelu, ja siinä tarvitsemme lukijoiden apua.

Kuka sinun mielestäsi olisi hyvä ehdokas siihen kymmenen joukkoon, josta lukijat äänestävät Vuoden raumalaisen?

Onko hän valovoimainen persoona, joka pitää Rauman lippua korkealla vai ansaitsisiko hän lukijoiden äänet, koska hän on tehnyt kaupungissa hyvää ja auttanut muita?

Ehdokkaan ei tarvitse olla ”paljaskonttine raumlaine” eikä hänen tarvitse edes vakituisesti asua Raumalla.

Tärkeintä on, että hänet mielletään raumalaiseksi ja että hän jollain tavalla vaikuttaa Raumalla tai tuo raumalaisuutta tunnetuksi myös kaupungin rajojen ulkopuolella.

Viime vuonna Vuoden raumalaiseksi äänestettiin Big Brother -talossa ollut Mira Ojala, joka on alkujaan kotoisin Hinnerjoelta, mutta asuu Raumalla.

Tosi-tv-ohjelmassa hän toi monesti Raumaa esille, eikä kenellekään jäänyt varmasti epäselväksi, mistä hän BB-taloon on tullut.

Jotkut arvostelivat Miran valintaa, mutta äänet ratkaisivat: Mira (1 808 ääntä) voitti lähes tuhannella äänellä kakkoseksi tulleen lastenlääkäri Niina Koiviston (875 ääntä).

Mira oli valtakunnan julkisuutta saanut ehdokas, Niina puolestaan arvostettu terveydenhoitoalan huippuammattilainen. Molemmat Vuoden raumalainen -tittelin arvoisia.

Jostain syystä viihdemaailmasta tunnetuksi tulleet ehdokkaat herättävät lukijoissa aina tunteita. Silti nämä ihmiset keräävät paljon ääniä.

Niin kävi esimerkiksi viisi vuotta sitten, kun Marios Kleovoulou eli Hesa-äijä oli lukijoiden suosikki. Silloinkin jotkut olivat sitä mieltä, että ”turha julkkis” tuli valituksi.

Mutta ovat ne ”tavalliset raumalaisetkin” menestyneet äänestyksissä.

Vuodesta 1984 lähtien valittujen Vuoden raumalaisten joukossa on useita vapaaehtoistyöntekijöitä, taiteilijoita, poliitikkoja, yrittäjiä, urheilijoita ja seurakunta-aktiiveja.

Yhteistä kaikille valituille on se, että he ovat herättäneet ihmisissä tunteita ja saaneet nämä klikkaamaan netissä äänestyspainiketta.

Olemme nyt avanneet Raumalaisen Facebook-sivun alkuun kiinnitetyn julkaisun, jonka kommenttikenttään voi jättää ehdotuksia mahdollisista ehdokkaista Vuoden raumalainen -äänestykseen. Muutamia nimiä meillä onkin jo varastossa, sillä lukijat ovat pitkin vuotta lähestyneet meitä ehdotuksillaan.

Toimitus valitsee kaikista annetuista nimistä kymmenen ehdokasta äänestykseen, joka alkaa 9.12. ja päättyy 3.1.2021. Voittaja julkaistaan 13.1.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut