KOLUMNI: Kun nyt luvan kanssa saa taas tavata ystäviä, en enää uskalla viettää vapaa-aikaa itsekseni: "Entä jos tämä sosiaalinen vapaus taas viedään meiltä?"

Kuvituskuva: Simon Maage

Alkukesän viikonloppuni ovat olleet täyteen buukattuja. Neljään perättäiseen viikonloppuun mahtui muun muassa varpajaisia, juhannuksen viettoa, kolmekymppisten juhlintaa ja Rauman Nuorkauppakamarin hallituksen kesäakatemiaa.

Kun vauhdikkaan kuukauden jälkeen kalenterissani komeili yksi kokonaan menoista vapaa viikonloppu, se sai minussa aikaan kahdenlaisia tuntemuksia.

Ensinnäkin tuumailin, että oma aika, omat projektit, rauhoittuminen ja treenaaminen tekevät varmasti tällaisen menemisen jälkeen minulle hyvää.

Toisaalta taas löysin itseni kartoittamasta mahdollista viikonloppureissua ystävieni luokse Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle, sillä kotiin jääminen aiheutti minussa orastavaa ahdistusta.

Olen mielestäni ollut hyvä viettämään aikaa itsekseni, mutta nyt havahduin siihen, että oloni oli täysin vapaan viikonlopun kynnyksellä varsin kummallinen.

Uskon, että keväällä voimakkaammin jyllännyt koronaepidemia ja siitä seurannut kotoilukäsky ovat vaikuttaneet sisäiseen rauhaani enemmän kuin olen ymmärtänytkään.

Kun nyt luvan kanssa saa taas tavata ystäviä, en enää uskalla viettää vapaa-aikaa itsekseni.

Entä jos tämä sosiaalinen vapaus taas viedään meiltä?

Silloin kyllä harmittelisin yksin vietettyjä viikonloppuja.

Aiemmin olen tuntenut vähän vastaavaa ahdistusta silloin tällöin kauniina ja helteisinä päivinä; kun Suomen kesä tarjoilee parastaan, tuntuu jotenkin väärältä olla sisällä.

Koskaan ei voi varmuudella tietää, mikä hellepäivä on se kesän viimeinen.

Lopulta päätin pysytellä vapaan viikonlopun Raumalla. Ilokseni sinnekin ilmaantui myöhäisillan extempore-juustoilta ystävien luona, mutta pääosin olin ihan itsekseni.

Kävin ensimmäistä kertaa sauvakävelemässä Lähdepellon maastossa, tein aamulenkkejä Vanhaa Raumaa kiertäen, kirjoitin kirjaa, kokkasin uudella kehittelemälläni reseptillä pastaa, pesin neljä koneellista pyykkiä, otin päiväunet ja söin paljon mansikoita.

Oman kropan ja fiiliksen kuunteleminen on tärkeää.

Erityisen tärkeää se on silloin, kun mieli lähettää menojalalle liikkeelle työntäviä signaaleja, mutta kroppa kuitenkin kaipaisi lepoa.