Harjoitus tekee mestarin, ja ilman kunnollisia työkaluja veistämisestä ei tule mitään, tietää Heikki Lavonius, joka on työstänyt puuta harrastuksekseen jo yli 30 vuotta. Käyttöesineiden lisäksi Lavonius on veistänyt satoja koriste-esineitä ja rakentanut soittimia. Taustalla näkyy muiden muassa hänen veistämiään seinäkelloja.
Näky on mykistävä.
Raumalaisen rivitalokodin pöydällä on satoja taidokkaasti veistettyjä ja sorvattuja puuesineitä. Seinillä kymmenkunta upeaa käsinveistettyä seinäkelloa, eteisessä intarsiakoristeinen mahapiironki ja olohuoneessa rokokoohuonekaluja sekä kymmenittäin puusta veistettyjä ja maalattuja eläinhahmoja.
Eikä siinä vielä kaikki: makuuhuoneesta löytyy puisten käyttöesineiden lisäksi kokonaan itse tehty sähkökitara.
– Olen rakentanut myös viuluja ja akustisia kitaroita, Heikki Lavonius huomauttaa – ja häntä on helppo uskoa; esillä olevat sadat käyttö- ja koriste-esineet osoittavat, että raumalainen kädentaitaja valmistaa puusta melkein mitä tahansa.
Työuransa metalliteollisuuden parissa tehnyt erikoistyökalujen valmistaja innostui puun ja metallin työstämisestä jo poikasena koulun veistosluokassa.
– Tykkäsin käsillä tekemisestä. Siksi minusta varmaan tuli erikoistyökalujen tekijäkin. Viihdyin töissä telakan työkaluverstaalla. Se oli mielekästä ja mukavaa työtä, mikä oikeastaan loi pohjan harrastukselleni.
Kun Lavoniuksen perheen koti vaihtui kerrostalosta rivitaloon, ja Eurajoelta tuli hankittua mökki, miehen harrastus pääsi käyntiin toden teolla.
– Rakensin mökille verstaan, jossa oli tilaa sekä minulle että käsitöitä tekevälle vaimolleni. Myös ulkona mökin kuistilla oli mukava veistellä kaikenlaista. Se oli hyvää elämää, muistelee Lavonius, joka on ollut nyt leskenä nelisen vuotta.
Koristeveistäjän taidokkaita esineitä tarkastellessaan on vaikea uskoa, että hänen piirustustaidoissaan tai muotojen hahmottamisessa olisi jotain kehittämisen tarvetta.
– Käsistäni olen aina pärjännyt, mutta hiukan minua harmittaa, kun en mielestäni osaa tarpeeksi hyvin piirtää malleja. Esimerkiksi, kun teen kulhoja monesta eri puulajista, minun pitää osata laskea materiaalien menekki sekä piirtää malli edestä, sivulta ja päältä. Onhan se melkoista aivopähkinää, kun mietiskelen, miten saan jonkun toteutettua, hän nauraa.
Kolmiulotteisuuden hallinta näyttää ainakin olevan Lavoniuksella täysin ”hanskassa”.
Siitä osoituksena on esimerkiksi upea luonnollisen kokoinen veistetty kanahaukka, jonka mallina oli ystävältä lainattu täytetty lintu.
Kun Lavonius ryhtyy veistämään vaikka käyttöesinettä, hän miettii ensin, minkälaisesta puusta se olisi parasta tehdä.
– Sen jälkeen piirrän aihion, ja oikeastaan vasta sorvatessa esine alkaa muotoutua. Olen siinä mielessä erityisasemassa veistäjien joukossa, että minulla on iso määrä itse valmistamiani erikoistyökaluja. Yksi parhaimmista on hiomakone, joka hioo puun ohuimmillaan 0,8 millimetriin, paksuimmillaan 120 millimetriin. Esimerkiksi, jos tehdään viulu, sen sivut hiotaan 1,2 millimetriin ja akustisen kitaran pohja, sivut ja kansi 2,3 millimetriin.
Hiomakone on oiva apu myös useampia puulajeja sisältävien esineiden työstämisessä.
Materiaalit esineisiinsä, esimerkiksi jalopuut, Lavonius hankkii tutuilta puutavarantoimittajilta Eurajoelta ja Lahdesta.
Soitinten rakentamista hän on opetellut kansalaisopistossa Leo Hatamon opissa.
– Se on mukavaa puuhaa, ja siitä on tullut ihan elämäntapa. Meitä on siellä tuttu porukka koolla.
Lavonius ei ole aiemmin esitellyt julkisesti upeaa puuveistoskokoelmaansa, lukuun ottamatta kansalaisopiston kevätnäyttelyitä tai Metalliliiton koulutuskeskus Murikan vitriininäyttelyitä Tampereen Teiskossa.
– Koska olen aikoinani kuulunut Metallillittoon, sieltä ehdotettiin, että töitäni voitaisiin esitellä siellä.
Lavonius on antanut lahjaksi useita puuveistoksiaan ja -esineitään. Loppuja hän säilyttää kaapeissa.
– En ole lähtenyt siihen, että tekisin tilaustöitä, vaikka on niitä kysyttykin. En myöskään myy näitä. Saavat sitten lapset ja lapsenlapset päättää, mitä näille tapahtuu.
Työkaluja Lavonius sitä vastoin tekee ja huoltaa tilauksesta. Hän jos kuka tietää, että ainakin koristeveistäjällä pitää olla työkalut ”viimeisen päälle”.
Koristeveiston lisäksi Lavonius rakentelee mielellään kaikenlaista, myös vähän isompaa, kuten esimerkiksi kokonaisen verstaan.
– Olen iloinen siitä, että kädentaidot kiinnostavat myös jälkikasvuani. Lapsenlapsenikin ovat jo kokeilleet kanssani sorvaamista, Lavonius kertoo tyytyväisenä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.