Korona-aika muutti sotilaskodin toimintaa – sotkun munkkeja voi nyt tilata netistä

Varusmies voi tilata tuotteita tupaan netin kautta.

Tuoreen munkin tuoksun tuntee jo jonossa ennen kuin astuu tummanvihreän teltan liepeen alle.

Raumalaisilla oli tiistaina harvinainen mahdollisuus maistaa Säkylän sotilaskodin munkkeja torilla, kun Säkylän Sotilaskotiyhdistys yhdessä raumalaisten kollegojen kanssa pystyttivät pop-up sotkun.

Tilanne oli harvinainen, sillä sotilaskodin antimia on harvoin puolustusharjoituksissa siviileille tarjolla.

Poikkeukselliseksi tilanteen teki myös se, että Säkylän Huovinrinteen sotilaskotiin siviilit eivät ole päässeet yli vuoteen.

– Tuskin pääsee tänä vuonna lainkaan. Varusmiehetkin pääsivät sisään vasta tällä viikolla, sitä ennen he asioivat vain sotkusta noutaen, Säkylän Sotilaskotiyhdistys ry:n sotilaskodinjohtaja Merja Lankinen kertoo.

Korona-aikaan sotilaskotitoiminta on muuttunut muutenkin.

Vaikka sotilaskodin sisätilat aukesivat maanantaina varusmiehille, saa ”sotkussa” käydä vain yksi yksikkö kerrallaan.

Lankisen mukaan päivittäiset kävijämäärät ovat pudonneet kahdestatuhannesta kahteensataan, mutta kertaostosten koko on kasvanut.

– Aiemmin hyvä keskiostosten koko oli kymmenen euroa. Nyt se on sadan euron luokkaa. Yksi kaveri käy siis hakemassa koko tuvalle tavarat.

Korona-ajan uusia tuulia ovat olleet sotkuautojen lisääntyneiden metsäkeikkojen lisäksi kasarmien eteen kurvaavat sotkuautot sekä nettikauppa.

– Me pakkaamme sotilaskodissa tuotteet pussiin ja varusmiehet toimittavat ne asiakkaalle. Mutta palvelu on vain porttien sisäpuolella, joten muiden kuin varusmiesten ei nettikaupassa kannata asioida.

Lankisen mukaan nettisotkun valikoimiin lisättiin viime viikolla munkit, sämpylät, paninit ja pizzat. Palvelun suosio oli erittäin hyvä.

– Ei ikinä olisi voinut ajatella sotkun toimittavan nettikaupan kautta, mutta tässä voi olla meidän tulevaisuus. Palvelua ei missään tapauksessa lopeteta, vaikka normaalioloihin palattaisiin, Lankinen lupaa.

Sotilaskotitoiminta näyttäytyy monille kiinteänä yksikkönä varuskunta-alueen porttien sisäpuolella.

Poikkeusolojen sotilaskotiyksikön päällikkö Katriina Salmi kuitenkin muistuttaa, että se on paljon muutakin.

– Monilla on se käsitys, että sotilaskotiyhdistys on osa puolustusvoimia. Harva ei tiedä sitä, että olemme vapaaehtoisjärjestö, Salmi kertoo.

Kun Suomessa julistetaan poikkeustila, lähtee myös sotilaskotien poikkeustilatoiminta käyntiin.

Toiminnan tarkoitusena on palvella eri tilanteissa varusmiehiä ja reserviläisiä. Salmi kertoo, että poikkeustilatoimintaa on korona-ajan lisäksi ollut muun muassa Nokialla vesikriisin aikaan vuonna 2007.

– Me olemme vähän kuin sotilaskotireservi. Me harjoittelemme silloin kuin puolustusvoimatkin harjoittelevat. Olemme mukana, kun pojat ovat leireillä. Esimerkiksi nyt paikallispuolustusharjoitukseen lähti Säkylästä kolme sotkuautoa, Salmi sanoo.

Kenttäleipomosta yli tuhat munkkia

Sotilaskodinjohtaja Merja Lankinen muistuttaa, että sotilaskodeilla on aidosti valmius tuottaa palveluja hyvin pienellä varoitusajalla.

He harjoittelevat nopeita lähtöjä isoimmissa sotaharjoituksissa. Esimerkiksi Niinisalon Pohjankankaan harjoitusalueelle avautuu perinteisesti kenttäsotku, ja ovatpa Säkylän sotilaskotisisaret harjoitelleet Lapissa Rovajärven maastossakin.

Sotilaskodilla on muun muassa kenttäleipomo, jolla varmistetaan tuoreet munkit kanervikossa ryömiville taistelijoille.

– Maatalousmessuilla Oripään Okrassa olemme paistaneet parhaimmillaan toistatuhatta munkkia. Ne pyöritellään paikan päällä omin pikku kätösin. Kun ne ovat käsin tehtyjä, ne saavat entistä enemmän sokeria, rasvaa ja rakkautta, Lankinen myhäilee.

Nopeaan lähtövalmiuteen liittyy olennaisesti vapaaehtoisten määrä.

Esimerkiksi Säkylän Sotilaskotiyhdistyksellä on noin 250 vapaaehtoista, ja rekrytointi on jatkuvassa käynnissä.

– Se on hyvä määrä, mutta ikäluokat alkavat vanheta. Tämä on nuorille erittäin hyvä harrastus. Tämä antaa hyvän väylän oppia työntekoa. Pääsee esimerkiksi kirjastoon, leipomoon, keittiöön, myyntilinjastoon ja maastokeikoille, Lankinen sanoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut