Korona-aika pakottaa keksimään uusia konsepteja – pikkujoulut voi viedä vaikka metsään

Laitilalainen Ahoska Catering on kehittänyt uutuustuotteen: "laavupikkujoulut".

– Koronan varjossa tässä yritämme firmaa pyörittää, eihän muuta vaihtoehtoa ole. Vallitsevasta tilanteesta johtuen olemme kehittäneet erilaisia catering-paketteja, joissa on kiinnitetty erityistä huomiota asiakkaiden turvallisuuteen, laitilalaisen Ahoska Cateringin yrittäjä Johanna Vuoriaho kertoo.

Yksi yrityksen uutuustuotteista on laavupikkujoulut metsässä Lokalahdella, jossa Ahoska Cateringilla on vanhaan navettaan kunnostettu Juhlanavetta.

– Kokki tulee paikalle, ja ruokailu tapahtuu metsän siimeksessä. Laavulla voi viettää taatusti erilaiset pikkujoulut, Vuoriaho lupaa.

Kuten niin monella muullakin ravintola-alan toimijalla, myös Ahoska Cateringilla kevään korona-aika romahdutti liikevaihdon. Vuoriaho kertoo, että yhden päivän aikana peruttiin kaikki juhlat seuraavilta kahdelta kuukaudelta.

– Sitten kun tilanne hiukan helpottui ja alettiin palata lähemmäs normaalia, ihmiset suorastaan villiintyivät, ja meillä oli ihan valtava kiire heinä- ja elokuussa. Nyt on taas hiljaisempaa.

Toissa keväänä Ahoska Cateringin omistukseen siirtynyt entinen jehovantodistajien valtakunnansali on muuttunut Juhlatalo Sirpuksi, lähellä virtaavan Sirppujoen mukaan.

Se on paikka, jossa Vuoriahon mukaan pystytään toteuttamaan erilaisia juhlatilaisuuksia ja kokouksia koronaohjeistukset huomioon ottaen. Toinen iso ja yhtenäinen tila on Lokalahden Juhlanavetta.

– Voimme taata, että juhlaväki voidaan sijoittaa väljästi, wc- ja käsienpesupaikkoja on riittävästi ja tiloissa tapahtuva kulkeminen voidaan suunnitella niin, että se toteutuu turvallisesti.

Vuoriaho toteaa, että tänä syksynä moni asiakas on jo omaehtoisesti rajannut juhla- ja kokousväen osallistujamäärää. Esimerkiksi Juhlatalo Sirppuun mahtuisi 150 asiakasta, mutta viime aikoina varaukset ovat koskeneet noin 20–30 hengen tilaisuuksia.

– Toisaalta nyt, kun on pienempiä tilaisuuksia, niin asiakkaat haluavat tilata jotain extraa, sellaista, mitä ei aikaisemmin olisi ehkä tullut mieleen.

Ahoska Catering toteuttaa myös, nimensä mukaisesti, juhlia asiakkaan omaan kotiin tai muuhun valittuun tilaan. Suurin osa catering-tilaisuuksista suuntautuu Turkuun tai Raumalle.

– Toimimme koko Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella.

Yrityksellä on yrittäjän lisäksi kahdeksan vakituista työntekijää sekä viikonlopun extraajia tarpeen mukaan 25–30 henkilöä.Suurimmat tilaisuudet, joissa Ahoska Catering on ollut toimittajana, ovat useamman tuhannen ihmisen VIP-ruokailut festivaaleilla sekä isot yritystilaisuudet.

Yli 35 vuotta toiminut yritys korostaa ruuanvalmistuksessaan paikallisuutta. Lähes kaikki Ahoskalta lähtevä ruoka on itse tehtyä.

– Käytämme ruuissamme mahdollisimman paljon lähellä tuotettuja raaka-aineita. Porista tulevat kalat savustamme omassa savustamossamme, ja kaikki leivonnaiset ja konditoriatuotteet valmistamme itse leipomossamme.

Catering-palveluun kuuluu, että ruuan ja leivonnaisten lisäksi tilaukseen voidaan sisällyttää myös astiat, tilakoristelu sekä tarjoilu.

Liike-elämässä tapahtuu -juttusarjassa kerromme Rauman seudun yritysten kuulumisia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut