Lukon tunnus komeilee jälleen Ville-Vesa Vainiolan rintapielessä. "Vilsu" ottaa pelaajauransa jälkeen ensi askeleita valmentajana Lukon B-nuorten kanssa. Kuva: Juha Sinisalo
Jyväskylän Hippoksella 6.3.2019 pelattu JYPin ja KalPan välinen kamppailu jäi viimeiseksi Ville-Vesa Vainiolan jääkiekkouralla. Ei pitänyt jäädä, mutta loukkaantumiset ja koronatilanne sotkivat raumalaissentterin suunnitelmia.Vaikka Vainiola ei viime kaudella pelannut missään, hän ei ollut tehnyt lopettamispäätöstä. Mies laittoi paikkojaan kuntoon ja harjoitteli sillä mielellä, että ammattilaisura jatkuu vielä.
Sitten kävi kuten monelle muullekin. Koronaviruspandemia leikkasi pelipaikkoja.
– Tarkoitus ei missään nimessä ollut lopettaa. Tarkoitus oli vielä lähteä pelaamaan syksyllä, mutta koronan takia nuo kuviot menivät aika mahdottomiksi, Vainiola toteaa.
Vainiola, 35, joutui laittamaan pisteen uralleen, jolle kirjattiin kahdeksan SM-liigakautta Lukossa, Tapparassa, TPS:ssä ja KalPassa, vuoden keikka Ruotsiin IK Oskarshamnin Allsvenskan-joukkueeseen sekä yhteensä seitsemällä sesongilla Mestis-pelejä FPS:ssä, Hokissa, KooKoossa, TuTossa ja LeKissä.
Mestiksessä Vainiola kuului kolmesti sarjan pronssijoukkueeseen ja KalPan kanssa hän pääsi juhlimaan Spengler Cupin voittoa viimeisellä pelikaudellaan.
– Tavoitteet olivat suuremmat mitä loppujen lopuksi saavutin. Paljon oli vastoinkäymisiä ja pomppuja, Vainiola miettii.
Viimeisillä juniorikausillaan hän takoi Lukossa puolitoista pistettä peliä kohti ja voitti kaudella 20
– Paljon sain kuitenkin tuota ammattilaisena tehdä. Oli se silti tosi hienoa aikaa.
Nyt on uuden ajan vuoro, mutta ei uuden lajin. Vaikka pelipaikkaa ei syksyllä irronnut, Vainiola pystyi jatkamaan jääkiekon parissa. Hänestä tuli Lukon B:n apuvalmentaja Toni Nenosen johtamaan valmennusryhmään.
– Pitkään on jo ollut selvää, että aion aloittaa valmennushommat, kun ura loppuu. Olen yrittänyt valmistautua hommaan jo pitemmän aikaa, Vainiola paljastaa.
– Nenonen näytti vihreää valoa, joten oli hienoa, että pääsin aloittamaan heti, kun oma ura meni pakettiin.
Toistaiseksi Vainiolalla ei ole valmentamiseen minkäänlaista koulutusta, mutta hänellä on tarkoituksena keväällä hakea Vierumäelle opiskelemaan jääkiekkovalmentajan tutkintoa ja myöhemmin mahdollisesti ammattivalmentajan tutkintoa.
– Tuntui, että valmentaminen on jotenkin mulle kutsumus. Olen ajatellut niin parikymppisestä asti ja pelaamisen ohella yrittänyt valmistautua siihen, Vainiola kertoo.
– Kai se tulee jonkunnäköisestä halusta auttaa. Ja tykkään niin paljon tästä lajista.
Vainiolan uran päättyminen tarkoittaa sitä, että Lukon lahjakkaasta 1985 syntyneiden ikäluokasta kaukaloita kiertää enää yksi mies. Viimeinen mohikaani on Italiassa kiekkoileva Marko Virtala. Samasta ikäluokasta liigapelaajiksi nousivat myös Vainiolan juniorivuosien tutkapari Petri Lammassaari sekä Otto Honkaheimo, Iiro Tarkki ja Markus Nordlund.
– Niin se aika rientää. Nopeasti on aika mennyt. Oikeastaan tuntuu aika ihmeelliseltä, miten nopeasti se menee, Vainiola ihmettelee.
Nordlundin kanssa hänen tiensä ovat kohdanneet jo uudessakin roolissa, sillä Nordlund toimii HIFK:n B-nuorten apuvalmentajana. Hän aloitti oman valmennusuransa jo viime kaudella. Voisivatko he kohdata vielä saman vaihtopenkin takana?
– Jaa-a, ei olla mitään asiasta juteltu, mutta katsotaan nyt, mihin tiet vievät, Vainiola tokaisee.
Ville-Vesa vainiolan uran viimeiseksi Lukko-kaudeksi jäi talvi 2007–08. Kolme viimeistä pelivuottaan hän edusti KalPaa, mutta niiden jälkeen tie vei takaisin Raumalle.
– Olemme kuitenkin vaimon kanssa molemmat Raumalta kotoisin. Oli muitakin vaihtoehtoja, mutta tämä tuntui tällä hetkellä houkuttelevimmalta, Vainiola luonnehtii.
Kun yhden oven joutuu sulkemaan, toisen pääsee avaamaan.
– Kiitokset kaikille, jotka ovat olleet matkassa mukana – nimiä sen kummemmin mainitsematta. Vanhemmille ja vaimolle tietysti erityisesti.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.