Kotisohvalta TV-kameroiden eteen

Hittikärpäsen kuvaukset jäivät Laura Kuusikkomaan mieleen muistorikkaana ja hauskana kokemuksena. – Kuvausporukasta ja kilpailijoista tuli nopeasti hyvin tiivis porukka, jonka kanssa heiteltiin ylävitosia, Kuusikkomaa kertoo. Kuva: Esa Urhonen

Vielä Biisikärpäsen pyöriessä TV:ssä vuosina 2008–2011, Laura Kuusikkomaa joutui tuskailemaan kotisohvalta käsin, kun ei päässyt näyttämään kaikelle kansalle taitojaan.

Syksyllä alkavan Venla-palkitun sarjan uuden version, Hittikärpäsen, ansiosta muiden mokia ei tarvitse enää harmitella.

Nyt hän kuuluu itse suomalaisten kappaleiden sanoituksia TV-kameroiden edessä luettelevien joukkoon.

– Vaikka olihan se jännää ja ihan eri tilanne muistella sanoituksia kisaajapöntön sillä puolen ja kameroiden edessä, Kuusikkomaa myöntää.

Vaikka kuvauksista ei voi paljon hiiskua ennen TV-ensi-iltaa, selvää on, että kokemus oli mahtava.

Vielä pari päivää ennen h-hetkeä Kuusikkomaa pörräsi kotonaan ja pohti, voisiko perua koko jutun.

"Vaikka olihan se jännää ja ihan eri tilanne muistella sanoituksia kisaajapöntön sillä puolen ja kameroiden edessä."

Hotellilla hän varmisti kuvauspäivään heräämisen kolmella herätyskellolla ja seitsemällä herätyksellä.

– Vaikka ei niitä juuri olisi tarvittu, sillä heräilin muutenkin tunnin välein, Kuusikkomaa nauraa.

– Jännitys laukesi vasta studiolla. Supersymppikset Roope Salminen, Sami Saari ja muut ammattilaiset osasivat keventää tunnelmaa.

Musiikista nauttiva Kuusikkomaa kuvailee itseään ärsyttäväksi karaokeseuraksi - siksi tyypiksi, joka aina nappaa mikrofonin.

– Laulan kaikkialla ja kuuntelen kaikenlaista musiikkia Robinista RinneRadioon. Kotoa minulta löytyy rummut ja bassot.

Kuusikkomaa harkitsi Biisikärpäsen karsintoihin osallistumista jo muutama vuosi sitten, mutta silloin pupu meni pöksyyn.

Tällä kertaa hän täytti hakulomakkeen huolella. Vloggaus-harrastus antoi valmiuksia skype-haastatteluun ja myöhemmin kameran edessä kisaamiseen.

"Supersymppikset Roope Salminen, Sami Saari ja muut ammattilaiset osasivat keventää tunnelmaa."

Kilpailijavalinnasta luvattiin ilmoittaa sähköpostilla, ja netin postilaatikko olikin pitkään tavanomaista ahkerammassa seurannassa.

– Yhtenä päivänä unohdin kuitenkin katsoa meilin, ja silloinhan se tieto oli tullut, Kuusikkomaa muistelee hymyillen.

Ainoa asia, jota Kuusikkomaa pohti ennen sarjaan hakemista, oli sen mukanaan tuoma julkisuus. Aiempi TV-tausta ulottuu paikallis-tv:n tietovisaan ala-asteikäisenä.

– Ajattelin, että tuleekohan vaikka kaupassa vastaan osoitteluita, että hei mä tiedän tuon tyypin.

Kilpailijoita neuvottiin valmistautumaan viihdeformaattiin suomalaista musiikkia kuuntelemalla. Kuusikkomaa päätti kuitenkin, että nykytietämys saisi riittää.

Syyskuuta ja ensimmäistä esitettävää jaksoa hän odottaa mielenkiinnolla.

– Saa nähdä, minkälainen sarjasta tulee leikkauspöydän jälkeen. Ja että lihottaako TV-kamera oikeasti sen kymmenen kiloa, Kuusikkomaa myhäilee.

"Saa nähdä, minkälainen sarjasta tulee leikkauspöydän jälkeen."

Siihen asti Kuusikkomaa seuraa Hittikärpäsen kaltaisia tv-sarjoja uudella mielenkiinnolla – studiovalaistus, mikrofonit, maskeeraukset ja säntilliset juomatauot tulivat kuvausten lomassa tutuiksi.

– Nyt sitä ajattelee, että montakohan kertaa tuo kävely on otettu uusiksi tai onkohan jokin kohtaus leikattu kokonaan pois. Samalla sitä ymmärsi, että suoria lähetyksiä jännitetään ihan syystä.

Entä lähtisikö Kuusikkomaa uudelleen leikkiin?

– Ehdottomasti! Voisin hyvin osallistua tulevaisuudessakin jos jokin vastaava formaatti, vaikka tietovisa, osuu kohdalle.

Hittikärpänen alkaa TV5-kanavalla 7.9. kello 21.

Roope Salminen (vas.) juontaa ja Sami Saari tuomaroi syyskuussa alkavan viihdeformaatin. Kuva: TV5

Biisikärpäsestä Hittikärpäseksi

  • Venla-palkitun viihdeformaatin Biisikärpäsen uudistettu versio on nimeltään Hittikärpänen.
  • Koko perheen musiikkiviihdeohjelma pyörii TV5-kanavalla 7. syyskuuta lähtien maanantaisin kello 21.
  • Laulutaidon sijaan kilpailijoiden on tunnettava kappaleiden sanoitukset sanatarkasti.
  • Sarjan juontajana nähdään Roope Salminen ja tuomarina Sami Saari.
  • Kilpailijoiden joukossa nähdään myös raumalainen Laura Kuusikkomaa.