Petri Suomisen Int 5M -purjeveneen pituus on 9 metriä. Vene on rekisteröity kolmihenkiselle miehistölle, mutta kippari pystyy purjehtimaan sitä yksinkin. Kuvat: Juha Sinisalo
Melko tuore venelakka tuoksuu yhdessä monista Rauman purjehdusseuran venehalleista.
Se ei ole mikään ihme, sillä raumalainen Petri Suominen on hiljakkoin lakannut siellä 9-metrisen Int 5M -purjeveneensä kyljet kymmeneen kertaan.
Pari vuotta sitten Raumalainen teki jutun Suomisen suururakasta: tänä keväänä 85 vuotta täyttäneen Marina-veneen kunnostamisesta, jota oli silloin jatkunut jo pari talvea.
Neljäs työntäyteinen talvi on nyt takana, ja toiveissa on, että linjakas mahonkivene pulahtaa mereen vielä tämän kesän aikana.
– Kyllä se täytyy saada veteen jo kesäkuussa. Ei tässä ole enää niin kovin paljon tekemistä. Kylkien koristeurat pitää lehtikullata ja sitten on vielä muutamia pienempiä tehtäviä, Suominen tuumaa.
Tällaiselta Suomisen Marina näytti toukokuun alussa 2019.
Turun Veneveistämöllä vuonna 1936 rakennettu Int 5M eli ”femma” on ollut Suomisen omistuksessa nyt kymmenkunta vuotta. Hän osti sen Unajasta lehti-ilmoituksen perusteella.
Suominen purjehti veneellään kolme kesää, mutta sitten se alkoi vuotaa. Hän osti isomman ja uudemman purjeveneen, mutta päätti kuitenkin kunnostaa puuveneensä.
– En asettanut itselleni mitään aikataulua tai paineita urakan valmistumisesta. Vene lasketaan veteen sitten, kun se on kunnossa. Olen käyttänyt lähes kaikki syys- ja talvikauden vapaa-aikani tähän. Onneksi minulla on ollut kavereita jelppimässä. Lisäksi olen saanut arvokasta apua ja neuvoja veneveistäjä-gurulta Allan Savolaiselta.
Upouusi keulapuskuri tai -koriste antaa linjakkaalle veneelle viimeistellyn vaikutelman.
Suominen ei osaa sanoa, mikä veneen kunnostusprojektissa on ollut työläintä.
– Tuntuu siltä, että joka kerta, kun olen aloittanut jonkun uuden työvaiheen, se on tuntunut siihen asti vaikeimmalta.
Marinan saarnipuisista noin 48 pohjakaaresta uusittiin vajaa puolet, pohjalaudoitusta purettiin köliin asti ja kölipuuta vaihdettiin puolitoista metriä.
1950-luvulla veneeseen rakennettu kajuutta sai lähteä, kuten myös huonokuntoinen mäntyrimakansi, joka jouduttiin rakentamaan kokonaan uudelleen.
Veneen kansi rakennettiin kokonaan uudelleen vanhan mallin mukaan. Tässä femmassa miehistölle ja kipparille on omat osastot.
Suominen haaveili jossain vaiheessa päällystävänsä kannen vanhaan malliin kankaalla, mutta koska lopputuloksesta ei olisi ollut takeita, hän päätti maalata kannen uretaanimaalilla.
Myös veneen pintakäsittely on vaatinut tekijältä pitkää pinnaa.
– Kaksi viikkoa siinä meni, kun kaverin kanssa lakattiin kylkiä. Lakkauskerrosten välissä piti aina hioa pinta rikki. Toiseksi viimeisen kerroksen jälkeen pinta vedettiin täysin valkoiseksi, jotta viimeisestä lakkakerroksesta tulisi täysin sileä.
Alan ammattilainen neuvoi Suomista, että koska uusi lakkapinta rypistyy jonkin verran kesän aikana, se pitää taas syksyllä hioa huolellisesti ja lakata uudelleen. Näin saadaan pysyvästi sileä pinta.
Suominen kertoo usein miettineensä, miltä veneen vesillelasku tulee hänestä tuntumaan.
– Jännittää, pysyykö kaikki ehjänä. Vuotamista en pelkää, koska sitä ei pitäisi tapahtua.
Marinan kyljissä on 10-kertainen lakkakerros.
Lukemattomat työtunnit ja uurastaminen kaikella käytettävissä olevalla vapaa-ajalla ovat vahvistaneet Suomisen päätöstä olla myymättä Marinaansa ”ikinä”.
– Odotan niitä hetkiä, kun voin arki-iltana irrottautua laiturista ja lähteä yksin purjehtimaan Raumanmerelle.
Pari vuotta sitten Suominen haaveili osallistuvansa femmojen luokkakilpailuun Ruotsin Sandhamnissa, mutta sen suunnitelman vesittivät korona sekä silloin vielä keskeneräinen vene.
– Nyt ajattelin lähteä kisoihin fiilistelemään ja tapaamaan muita femmalaisia. Lisäksi haluan ryhtyä ottamaan vielä paremmin selvää veneeni historiasta ja vaiheista.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.