Kurimuskaudesta kapteenin kenkiin – Pahasta loukkaantumisesta toipunut Veli Peltonen kipparoi nyt SalBaa

Divariin pudonnut raumalaisen salibandyn lippulaiva nuorentui kesän aikana rajusti.

| Päivitetty

Veli Peltosen viime salibandykausi päättyi ennen kuin se ehti kunnolla edes käynnistyä. SalBan rajuotteinen puolustaja sai tilastoihin vain kolme peliä ennen kuin kohtalo puuttui peliin.

Peltosen polvi hajosi harjoituksissa lähes täydellisesti. Eturistide ja sivuside napsahtivat poikki, ja molemmat kierukatkin rikkoutuivat.

Kausi oli ohi, raastava kuntoutus edessä.

– Kautta voi kuvata yhdellä sanalla. Turhauttava, Peltonen huokaa.

– Ei ollut hieno katsoa pelejä sivusta. Elän vielä niin tunteella, että oli aika karmeaa olla vain katsomossa.

SalBan pelit eivät välttämättä olleet kenellekään riemukasta seurattavaa. Raumalaisseuran taival Salibandyliigassa päättyi putoamiseen.

Nyt on kuitenkin uuden tarinan vuoro. Peltonen on puolitoista kuukautta pystynyt harjoittelemaan täysipainoisesti, ja uusi kausi on käsillä.

SalBa lähtee hakemaan vauhtia divarikaukaloista rajusti uusiutuneella ryhmällä. Peltonen palaa kaukaloon joukkueen uutena kapteenina.

– Ihan normaalilta silti tuntuu. Tietysti olen otettu siitä, että joukkue äänesti mut kapteeniksi, Peltonen toteaa.

Hän perii natsat Antti Keskitalolta, joka nähdään alkavalla kaudella SalBan kakkosjoukkueen paidassa. Peltonen on pelannut aiemmin myös SalBassa, jonka kipparina toimi Ilkka Hurmerinta.

– Jotain heiltä olen ottanut itselleni, mutta kopioimaan en lähde ketään. En vedä mitään ylimääräistä roolia, Peltonen ilmoittaa.

Aiemmin varakapteenina toimineen Peltosen rooli vaihtuu kaukalossakin, sillä hänet istutetaan tällä kaudella hyökkääjän tontille.

Pelipaikka ei ole täysin vieras, sillä esimerkiksi viime kaudella hän pelasi kolmesta pelistään kaksi hyökkääjänä.

Mies tunnetaan tulisieluisena taistelijana ja ärsyttäjänä. Miten C rinnassa vaikuttaa tuomareiden kanssa keskustelemiseen?

– Vähän asiallisempi täytyy olla, mutta eipä se hirveästi vaikuta. Harjoituspelit ovat näyttäneet, että aika paljon kaikkea turhaa on jäänyt pois, Peltonen hymähtää.

– Jossain kohtaa sitä itsekin kasvaa aikuiseksi.

Peltonen on 25-vuotias, mutta SalBan ikähaitarissa hän on vanhemmasta päästä. Joukkueessa on vain kaksi 1980-luvulla syntynyttä pelaajaa.

Vastapainoksi viisi pelaajaa on syntynyt 2000-luvulla.

Viime kauden liigajoukkueesta moni vaihtoi kesän aikana maisemaa. Niko Kaerla, Tomi Lahti ja Erik Härkönen lähtivät Sveitsiin, Antti Vuorinen, Juho Miilunpalo ja Tatu Ruohonen Porin Karhuihin, Jani Lehtoniemi Oilersiin, Janne Hyvönen EräViikinkeihin sekä Henrik Rossi SBS Wirmoon.

Lisäksi Teemu Kortelainen, Saku Lahtinen, Rami Prokki ja Risto Harjula ovat varmoja lähtijöitä, vaikka kenelläkään heistä ei uutta seuraa vielä olekaan.

Liikenne sisäänpäin on ollut rauhallisempaa. Hyökkääjät Jussi Töyrylä ja Eemeli Mustamäki siirtyivät TPS:stä, ja puolustukseensa SalBa sai Antti Hopeanaulan FBC Turusta sekä Waltteri Virtasen Karhukoplasta.

Muut uudet pelaajat ovat tulleet seuran sisältä eli omista junioreista tai kakkosjoukkueesta.

– Paljon lähti kokemusta ja taitoa, mutta kun kesällä ruvettiin painamaan hommia, niin kaikki olivat ainakin tosissaan, Peltonen toteaa.

– Ja onhan tämä monelle ainakin helvetin iso mahdollisuus, kun ylemmistä kentistä aukeaa paikkoja.

Missään tapauksessa SalBa ei ole sarjassa ennakkosuosikki. FBC Turku on kasannut kovan ryhmän ja tähtää tosissaan nousuun.

SalBa taas pyrkii maltillisesti rakentamaan tulevaisuutta.

– Pudotuspeleihin tähdätään, se on päivänselvää. Mutta mitään paineita nousemisesta tai mistään muustakaan ei kannata ottaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut