– Vaikka olin vain viisivuotias, vaistosin tilaisuudesta huokuvan haikeuden ja juhlallisuuden. Isäni, joka yleensä piti tunteensa sisällään, pyyhki silmäkulmiaan nähdessään Uljaksen uppoavan Raumanmeren syvyyksiin, Raumalla lapsuutensa viettänyt oululainen Pekka Aho muistelee kuunarilaiva Uljaksen hautajaisia 70 vuotta sitten.
John Nurmisen laivoilla perämiehenä ja päällikkönä työskennellyt Ahon Erkki-isä oli kutsuttu seuraamaan Uljaksen juhlallista upottamistilaisuutta, joka tapahtui 4. kesäkuuta 1950 Rauman edustalla Valkeakarin väylän tuntumassa.
– Minä pääsin isäni mukaan tilaisuuteen, joka on jäänyt mieleeni hieman ahdistavana tapahtumana. Koska olin pikkupoika, minua hämmästyttivät erityisesti kovat pamahdukset, jotka syntyivät, kun laivaa räjäytettiin. Paikalle saapuneiden laivojen sireenit huusivat ja muut alukset soittivat merkinantotorviaan.
Satoja ihmisiä oli Rauman satamassa seuraamassa viimeisen Raumalla rakennetun purjelaivan lähtöä lopulliselle matkalleen.
”Hinaajan vetämänä Uljas hiljaa lähti satamasta tervehtien lipullaan muita aluksia. Juhlaliputettu Uljas tarjosi sinisellä merellä juhlavan näyn, vaikka laiva olikin jo lähes 60 vuoden vanha”, Länsi-Suomi kuvaili tapahtumia seuraavana päivänä.
Myös merellä hautajaiset saivat valtavasti ihmisiä liikkeelle. Upotuspaikalle kerääntyi kymmenkunta suurempaa laivaa ja toista sataa pienempää alusta.
Mukana olivat myös John Nurminen Oy:n höyrylaivat Aino Nurminen ja Inkeri Nurminen, jonka täkillä olivat kutsuvieraat, mukaan lukien Pekka Aho isänsä kanssa.
”Uljaksen mastot kaadettiin toinen toisensa jälkeen, sen viimeiset miehet poistuivat kannelta ja vähitellen liekkien ympäröimä alus vaipui räjäytettynä Raumanmeren aaltoihin.”, Länsi-Suomi kirjoitti.
Aluksen upotessa kaupungin soittokunta soitti Porilaisten marssin ja Mieslaulajat lauloivat Pois meni merehen päivä.Tilaisuus filmattiin ja radioitiin.
Tänä päivänä Uljaksen hautajaisista löytyy YouTubesta Rauman kaupungin omistama lyhytelokuva, jossa kaupunkiesittelyn lisäksi on filmi Uljaksen juhlallisesta hautaamisesta. (Suora linkki elokuvaan jutun perässä)
Pekka Aho muistelee, että Uljaksen hautajaisia muisteltiin vielä pitkään tapahtuman jälkeenkin. Kemin satamakapteenina vuonna 1950 aloittanut Erkki Aho puhui usein asiasta perheen ruokapöydässä.
– Silloinkin, kun isän työ- ja opiskelukaveita kävi meillä, he ottivat asian puheeksi. Kaikki olivat sitä mieltä, että Nurminen teki hienon kulttuuriteon, ja Uljaksen kohtalo sinetöitiin asiallisesti; sitä ei jätetty mihinkään rantaan mätänemään.
Moni raumalaisista olisi halunnut, että Uljaksesta oltaisiin tehty museolaiva, mutta siihen tarkoitukseen sen korjauskustannukset olisivat nousseet liian korkeiksi.
Monia jännittäviäkin vaiheita kokenut kuunarilaiva Uljas lepää nyt Raumanmeren sylissä 40 metrin syvyydessä.
25 vuotta laitesukeltamista harrastanut Marko Nurmi Rauman Laitesukeltajista kertoo, että Rauman edustalle 70 vuotta sitten upotetusta Uljaksesta on vielä tunnistettavissa aluksen runko.
– Sukelsin sinne viimeksi pari vuotta sitten. Täytyy olla hyvin kokenut sukeltaja, jotta sinne pystyy menemään, koska olosuhteet ovat aika haastavat niin syvällä. jossa esimerkiksi näkyvyys on erittäin huono, Nurmi kertoo.Hänen mukaansa Uljas on saanut rauhallisen viimeisen leposijan, sillä sen hylyllä käy ehkä vain vajaa kymmenkunta sukeltajaa vuodessa.
Tauno Koskelan vuonna 1947 kirjoittama runo Uljaksesta, joka tuotiin jo sota-aikana huonokuntoisena Raumalle odottamaan kohtaloaan.
Uljas lähteeTäyttyi lokikirjas viime lehti, synnyinsijoilles he toivat sun. Tässä lepäät. Ehtoon lähetessä keulas varjoon hetkeks seisahdun.
On kuin joskus vainajien seura mieluisampi ois kuin eläväin, mieluisampi, kosk on hiljaisempi. Niin sun luokses jälleen kerran jäin.
Tulin tervan tuoksu sieraimissa – tällä tuoksuu vanha, laho puu. Taivaan kuulautta heljää vasten kolme maston tynkää kuvastuu
– hämärässä, niin kuin musta risti silmissäni niist on jokainen. Tyhjä runko, tyhjä hautaholvi, aallon lyöntiin vastaa kumisten.
Miks en pakene sun luotas tästä, kylliks enkö nähnyt kuolemaa, koska viivyn, koska viihdyn tässä enkä löydä paikkaa parempaa, vaikka ympärillä kevätyössä kaikki laivat, kaikki sydämet maltitonna kiskoo ankkureitaan kun jo kutsuu tuulet suolaiset.
Olet, Uljas, enemmän kuin laiva, enemmän kuin hylky ruosteinen, jota unohduksen lieju vartoo maineen, muiston, kaiken ahmaisten,
enemmän kuin laiva käsin tehty olet meille, sukus viimeinen: olet uskomme ja unelmamme, yhtä uljas, yhtä ikuinen,
olet kotimme ja kohtalomme, meren myllerys ja tuulen tiet. Kannellesi kootaan sydämemme, ajast´aikaan miehen mieltä viet.
Purjeet hulmahtavat raakapuiltas, vaahto pärskyy, ruori narisee. Uljas lähtee. Viittä valtamerta taas sen keula nähdä himoitsee
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.