Lapissa vietetään tulevana viikonloppuna "Mini-Löylypäiviä"

Raili Warén (vas.), Sulo Tuominen, Elisa Merenkivi, Katja Levola ja Mari Puskala suunnittelivat jo viime viikolla tulevan viikonlopun Mini-Löylypäiviä. Kuva: Elina Helkelä

Lapissa on tulevana viikonloppuna menoa ja meininkiä, sillä Lappi-Tuvan emännän Katja Levolan mukaan ”Löylypäiväviikonloppu ei ole häipynyt mihinkään”.

– Tuli sellainen olo, että oli ihan pakko keksiä jotain. Ihmisethän haluavat olla ulkona ja viettää yhdessä kivaa kesäviikonloppua.

Levola ryhtyi tuumasta toimeen, ja nyt perjantaina 31.7. kello 17–21 Lappi-Tuvan pihalla järjestetään Iltatori, johon ilmoittautui nopeasti myyjiä eri aloilta.

– Myynnissä on kananmunia, leivonnaisia, vaatteita, kosmetiikkaa ja käsitöitä. Lapsille on kasvomaalausta ja hiuksiin voi halutessaan ottaa timanttikoristeita. Lisäksi Lappi-Tuvassa sisällä tehdään non stoppina tatuointeja, Levola luettelee.

Iltatoriyleisöä viihdyttää Make Kallio, joka myy makkaraa musisointinsa lomassa.

Koko tapahtuma huipentuu kello 19, jolloin paljastetaan, ketkä ovat Lapin Saunatontut.
Löylyisäntää ja -emäntää ei tänä vuonna valita.

– Mutta halusimme silti muistaa kahta ansioitunutta lappilaista, jotka ovat huomionosoituksensa ansainneet. He ovat taustalla toimivia hyviä tyyppejä, jotka saunatonttujen lailla, saavat hyvää aikaiseksi Levola hymyilee.

Lapin VPK:n Konkarit pystyttävät Nostalgia-kahvilan Luovion taloon, joka on avoinna perjantaina kello 12–18 ja lauantaina 10–19.
– Mauno Mattila vetää lauantaina yhteislaulua kello 16 alkaen. Kahvilassamme on palokunnan entisen päällikön Yrjö Malmin vuosikymmenten aikana kuvaamia valokuvia eri puolilta Lappia, Raili Warén VPK:n Konkareista kertoo.

Narvijärven rannalla sijaitseva Puusaun tarjoaa perjantaina ilmaiset löylyt kello 16–22. Lauantaina Puusaun on yksityiskäytössä.

Pyörnin emäntä Elisa Merenkivi on järjestänyt Pyörnin navettaan lapsille mahdollisuuden leikkiä kauppaleikkejä.

– Se on sellaista luovaa leikkiä, joka ei maksa mitään. Ostoksetkin pitää palauttaa takaisin kauppaan, Merenkivi nauraa.
Navetassa on myös hänen kokoamansa retrotarjotin ja emalinäyttely.

Pyörni on Mini-Löylypäivä-viikonloppuna avoinna perjantaina 7–17, lauantaina 9–15 ja sunnuntaina 11–16.

– Sunnuntaina meillä on eurajokelaisen pienpaahtimon kahvimaistatusta kello 12.30–14.30 sekä pihatori kello 12–16.

Löylyhölkkäkin juostaan tuttuun tapaan nyt elokuun ensimmäisenä lauantaina.

  • Juoksutapahtuman lähtö ja maali sijaitsevat Lapin liikuntahallin pihalla, Kirkkotie 6.
  • Reitti on entinen eli noin 8 kilometriä kirkonkylän lähiteitä ja polkuja.
  • Kilpasarjat ovat: M, M-40, M-50, M-60 ja N ja N-50.
  • Reitin voi juosta myös ilman ajanottoa. Silloin matkaan lähdetään kello 12 ja 13.30 välisenä aikana.
  • Osanottomaksu on 15 euroa, ja se sisältää mehutarjoilun ja mitalin.
  • Ilmoittautuminen tapahtuu pääasiassa lähtöpaikalla kello 12 alkaen.
  • Hölkkätapahtumaan ilmoittautumisen voi tehdä myös sähköpostilla: seppo-ala-siuru@dnainternet.net.