Lempeää asumista Raumanjoen partaalla: "Jokaisella vuodenajalla on puolensa Vanhassa Raumassa"

Mari ja Tero Aspola eivät haikaile 1700-luvulla rakennetusta talostaan,Taarista, kerrostaloon.

| Päivitetty

Mari ja Tero Aspola elävät 1700-luvun Taarissa nykyajassa, nykyajan mukavuuksien ympäröiminä. Vaaliakseen vanhan talon henkä ja rakennuskulttuuria Aspolat pyrkivät tekemään talossaan mahdollisimman vähän muutoksia.

– Jokaisella vuodenajalla on puolensa Vanhassa Raumassa. Talvella, jos on paljon lunta, katujen, pihojen ja rakennusten akustiikka pehmenee, ja me olemme kuin pesässä. Keväällä, ennen puiden lehtien puhkeamista, kaikki on avaraa ja valoisaa. Kesällä taas Vanha Rauma on vehreydessään kukkineen kauneimmillaan, kuvailee eläkkeellä oleva kuvaamataidon lehtori Mari Aspola.

Hän ja miehensä, entinen Lyseon lukion rehtori Tero Aspola, asuvat tätä nykyä kaksistaan Taarissa, osaksi 1700-luvulla rakennetussa talossa, jonka nykyinen ulkoasu on laivuri John Helinin peruja 1890-luvulta.

Aspolat muuttivat Raumalle Nurmijärven Rajamäeltä vuonna 1976. Pariskunnalla oli jo tuolloin yksivuotias Anna-tytär, Lauri syntyi muutamaa vuotta myöhemmin.

– Ostimme rivitalopätkän Luostarinkadulta, ja tutustuimme ihmisiin, jotka asuivat Vanhassa Raumassa. Aika nopeasti tuli sellainen olo, että haluaisimme itsekin päästä osaksi Vanhan Rauman idylliä, Tero kertoo.

Aspolat etsivät sopivaa taloa pitkään, kunnes vuonna 1983 puskaradio ilmoitti, että Itäkatu 1:ssä sijaitseva Taari olisi myynnissä.

Talon myyntihinta oli kallis, mutta Aspolat eivät halunneet Taarin päätyvän julkiseen myyntiin, joten he suostuivat maksamaan sen, mitä pyydettiin.

– Sijainti ratkaisi. Nyt saamme joka päivä ihailla vieressä virtaavaa Raumanjokea sekä nauttia aurinkoisen, mutta suojaisan pihamme tunnelmasta.

Aspolan pariskunnan suosikkihuone on tv-kirjastohuone, jossa lueskellaan ja katsotaan televisiota. Suuri osa kalusteista on kuulunut perheeseen jo vuosikymmeniä.

Entinen omistaja oli tehnyt Taarissa muutoksia: esimerkiksi joidenkin huoneiden kattoja oli madallettu, seiniä päällystetty lastulevyillä ja kakluunit sähköistetty.

– Onneksi uuden alle oli jätetty vanhoja sisäkattorakenteita, jotka pystyimme ottamaan taas esille, kun remontoimme taloa yksi huone kerrallaan, Tero selvittää.

Taarin ovenpaikat ja huoneiden käyttötarkoitukset ovat kylläkin muuttuneet muutamaan kertaan Aspoloiden aikaan, mutta päällisin puolin he ovat kunnioittaneet sitä, mitä talossa on alkujaan ollutkin.

– Meillä meni kauan aikaa, ennen kuin aloimme ymmärtää tätä vanhaa taloa. Onneksi emme tehneet mitään, mikä olisi pilannut rakennuksen ja sen pihapiirin vanhaa henkeä, Mari huokaisee.

Pariskunta myöntää, että asuminen 1700-luvun talossa vaatii ”mukautumista”, mutta toisaalta, monimutkaisuus on heidän mukaansa rikkautta.

Aspolat asuivat Taarissa monet vuodet, ennen kuin piharakennuksen remontointi tuli ajankohtaiseksi. Vanhaan ruumaan rakennettiin vieraskamari, wc ja saunaosasto, jonne Mari ja Tero marssivat päivittäin pihan poikki aamusuihkuun.

– Olisi meillä talossakin suihku, mutta piharakennukseen on hauskaa mennä. Tuleepa aina tarkistettua samalla päivän säätila, Tero naurahtaa.

Vuonna 1997 Taarin ulkorakennuksessa syttyi tulipalo, joka onneksi saatiin rajattua vastaremontoidun saunan hirsiseinään. Toinen pääty rakennuksesta jouduttiin kuitenkin korjaamaan perusteellisesti.

Mari ja Tero pitävät Vanhaa Raumaa turvallisena asuinalueena, vaikka heidän ulkorakennukseensa murtauduttiinkin kerran. Saalis ei kuitenkaan ollut kaksinen: kirpputorikynttiläjalka, vaatekoukku ja lähes tyhjä tulitikkuaski.

Vihtori Ylinen maalasi Taaria esittävän taulun vuonna 1929. Aspolat saivat sen talossa aikoinaan asuneelta mieheltä. –Sovimme niin, että maalaus jää meidän jälkeemme talon seuraaville asukkaille.

Pariskunnan mukaan puukaupunkialue on muuttunut vuosikymmenten kuluessa ”kunnostetumman näköiseksi”. UNESCOn maailmanperintölistalle pääsy vuonna 1991 on antanut heidän mukaansa pontta alueelle ja koko kaupungille.

– On upeaa nähdä ihmisiä, jotka harrastavat rakennusperinnön vaalimista. Vaikka välillä näkee ylilyöntejä, esimerkiksi joissakin piharatkaisuissa, suurin osa alueen asukkaista haluaa kuitenkin säilyttää ja ylläpitää vanhaa rakennuskantaa ja -tapaa. Yhteisöllisyys toimii täällä myös. Siitä esimerkkinä on kierrätys, jota Vanhassa Raumassa on aina harrastettu. Rakennuksiin kuuluvia varaosia kierrätetään, ja toimiipa täällä talonomistajien apuna myös korjausrakentamiskeskuskin.

Huolimatta siitä, että Aspolatkin mielellään avaavat pihapiirinsä portin ulkopuolisille, he haluavat kuitenkin muistuttaa, että alueen asukkaiden pitäisi saada elää kodissaan rauhassa, jos niin haluavat.

– Vaikka asummekin maailmanperintökohteessa, kaikkea ei voi panna markkinavoimia hyödyntäväksi, turisteja houkuttelevaksi vetonaulaksi. Pitäisi ymmärtää, että nämä talot ovat ennen kaikkea ihmisten koteja.

Vanhassa Raumassa asuminen, kaikkine piirteineen, on Mari ja Tero Aspolan mielestä niin ihanaa, ettei kerrostaloasuminen ole käynyt heillä mielessäkään.

– Asuminen täällä on lempeää, maalaismaista, vuodenaikojen kanssa puuhaamista. Olemme oivaltaneet, että meillä on myös tärkeä kulttuuritehtävä: elämme yhtä rakennushistorian lenkkiä vuosien saatossa. Pitäessämme huolta vanhoista rakennuksista vaalimme samalla kaupungin kulttuurista ja henkistä pääomaa.

Raumalaisen Elämää maailmanperinnössä -sarjassa eri vuosikymmeninä Vanhaan Raumaan muuttaneet asukkaat kertovat arjestaan puutaloidyllissä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut