Li-Lan värikäs elämä jatkuu Martan käsissä

Yli 50 vuotta raumalaisia palvelut parturi-kampaamo kutsuu vanhat ja uudet asiakkaat kylään.

Monnankadulla yli 50 vuotta palvellut parturi-kampaamo Li-La sai joulukuun alussa uuden omistajan. Kampaamossa yli 40 vuotta toimineet Kirsti Naukkarinen ja Pirjo Eeva siirtyivät viettämään ansaittuja eläkepäiviä.

Uutena yrittäjänä toimintaa jatkaa parturi-kampaaja Martta Härmä, joka on haaveillut omasta kampaamosta aina.

– Jo lapsena leikkasin kaikki pehmolelujen turkit ja nukeilta hiukset. Äiti kielsi yhden nuken tukan leikkaamisen, joten sitä tyydyin vain letittämään. Nyt aika oli oikea ja kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Kampaamon nimikin on erittäin mieluinen, kertoo violetista pitävä Martta.

Myös Kirsti on iloinen siitä, että toiminta sai jatkajan. Hän itse tarttui saksiin ensimmäisen kerran jo 50 vuotta sitten.

– Aina on ollut mukava tulla töihin. On todella hienoa, että pitkäaikaisen kampaamon elämä jatkuu edelleen. Martta on myös luvannut tehdä yhtä paljon työvuosia kuin me, nauraa Kirsti.

Martta sai tuttavan kautta vihiä siitä, että Li-Lan omistajakaksikko on jäämässä eläkkeelle. Hän päätti soittaa Naukkariselle ja tiedustella asiasta.

– Martan soitto tuli meille ihan puskista, mutta onneksi hän soitti. Nyt kaikki menee juuri niin kuin pitääkin.

– Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, tuntui kuin olisin tullut kotiin.

Martta on monelle raumalaiselle tuttu, sillä hän on työskennellyt vuokratuolilaisena muu-tamassakin keskusta-alueen kampaamoliikkeessä.

Erityiskiitoksen hän lähettää Nina Jussinojalle, jonka liikkeessä hän oli yhden kesän töissä.

– Vasta siellä opin leikkaamaan hiuksia, ei sitä koulussa oppinut, iso kiitos Ninalle.

Martta haluaa tehdä Li-Lasta omannäköisensä, sen vuoksi hän aloittaa toiminnan aluksi ihan itsekseen.

– En ole koskaan aikaisemmin työskennellyt yksin. Haluan kokea myös sen. Jos sitten käy niin, että vapaat ajat menevät vasta kolmen viikon päähän, täytyy asiaa miettiä uudemman kerran.

Kampaajan ammatti on hyvin sosiaalista. Hän haluaa luoda asiakkaalle rauhallisen kampaajahetken.

– Odotan kovasti hetkiä asiakkaiden kanssa. Joskus kohtaamiset saattavat mennä hyvinkin syvällisiksi. Sekin on tässä ammatissa hienoa.

Martta odottaa jo innolla vanhojen ja uusien asiakkaiden kohtaamista.

– Tietysti vähän jännittää. Toivottavasti asiakkaat löytävät minut. Ainakin tutut asiakkaat ovat ottaneet muutoksen positiivisesti vastaan.

Parturi-Kampaamo Li-La, Monnankatu 24, p. 02 8250487. Avoimet ovet la 7.12.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut