Löylymestarin raunioiden tilalle halutaan uutta jo ensi kesäksi, ja suunnitelmat ovat aiempaa isommat: "Sen verran hullu mä olen, että toteutan kyllä"

Yrittäjä Esa Narmala on jo käynyt rakennusvalvonnan juttusilla suunnitelmien kanssa. Toiveissa on saada uutta jo ensi kesäksi.

Löylymestari paloi käytännössä maan tasalle kesäkuun 26. päivä. Kuva on seuraavalta päivältä. Vain reilua kuukautta myöhemmin yrittäjä Esa Narmala kertoo käyneensä jo rakennusvalvonnan pakeilla esittelemässä uusia rakennussuunnitelmia. Jos saa luvan toteuttaa, hullu yrittäjä kyllä toteuttaa, Narmala sanoo.

Suvitien Merijakamon ja sen kyljestä yhdessä yössä pois palaneen Löylymestarin taustoilta löytyvä yrittäjä Esa Narmala kuulostaa varsin tyytyväiseltä käytyään Rauman kaupungin rakennusvalvonnan juttusilla tiistaina.

Kainalossaan hänellä oli suunnitelmat, joita hän halusi rakennusvalvonnalle näyttää.

– Tarkoitus oli katsoa, heittävätkö heti pihalle. Eivät heittäneet, vaan ihan hyvin meni, Narmala kertoo.

Mitä sitten suunnitellaan?

Löylymestarin tilalle jotakin uutta, tietysti. Yrittäjä ei vain vielä oikein tohtisi kertoa, mitä.

– Sanotaan näin, että suunnitelmat ovat aika isot. Reilusti isommat, kuin mitä Löylymestari oli, Narmala sanoo.

Sisältyykö suunnitelmiin sauna?

– Kyllä sekin siellä on.

Luvassa on jonkinlainen aiempaa laajempi ”palvelukokonaisuus”. Lisätietoja pitää odottaa vielä myöhempään.

– Sanotaan nyt, että esimerkiksi sisätilathan Löylymestarissa olivat yleisesti ottaen aika pienet. Nyt suunnitelmat ovat isommat.

Rakennusvalvonta ei Narmalan tiistaina saaman käsityksen mukaan ”aio olla hankkeelle esteenä millään tapaa”.

Tietyistä asioista käytiin keskustelua, ja suunnitelmia vielä hiotaan, mutta eteenpäin on tarkoitus päästä nopeasti.

– Museoviranomaiset ja muut varmaan antavat lausuntoja, ja me koetamme niitä vähän etukäteen saada. Kun rakennuslupa saadaan sisään, niin ei tarvitsisi enää ihmetellä.

Mikä olisi ihanteellinen mutta realistinen aikataulu rakennusprojektille?

– Kyllä se on aika pikainen, sillä haluaisimme ensi kesäksi valmista. Mitä esteitä ja vastuksia sitten matkan varrella kohdataan, se jää vielä nähtäväksi.

Löylymestarin palon jälkeen kesästä on Merijakamon terassilla selvitty ”jotenkuten”, Narmala sanoo.

– Kyllä tästä kesästä varmaan miinusta tehdään. Meillä oli henkilökuntaa varattu vähän isompaan juttuun, ja koululaisia palkattu kesäksi töihin. Ei heille oikein viitsinyt sanoa, että ei tarvitse tulla, kun sauna paloi. Olemme siinä olleet vähän hyväntahtoisia, Narmala toteaa.

Katse on kuitenkin vankasti eteenpäin.

– Jos tämän toteuttamiselle saa luvan, niin sen verran hullu mä olen, että toteutan kyllä, Narmala päättää.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut