Lúa ja Miska – palkitut nuoret filosofit Raumalta

Rauman Normaalikoulun 3B-luokan oppilaat palkittiin UNESCOn filosofiapäivän kirjoituskilpailussa.

Heräsin eräänä kauniina aamuna auringon paisteeseen.

– Nyt, nyt aika on koittanut, ajattelin noustuani vuoteesta. Tänään aion lähteä selvittämään kysymystä, jota olin jo kauan pohtinut, eli voiko vapautta pelätä? Pakkasin reppuun lyijykynän, muistilehtiön sekä pientä naposteltavaa. Seisoin ulko-ovella ja vedin syvään henkeä. Ilma tuntui tavallista raikkaanmalta. Linnut lauloivat kauniimmin kuin koskaan ennen ja puro solisi niin iloisesti ja minusta tuntui, että olin valmis lähtemään.

Tekstinäyte on Rauman normaalikoulun taitoluokan (3B) oppilaan Lúa Valiño Ahlbomin erityiskunniamaininnalla palkitusta esseestä.

Hän pohti UNESCOn Filosofian päivän kirjoituskilpailussa aihetta ”Voiko vapautta pelätä?”.

Viime torstaina opetushallituksen tiloissa palkittiin kunniamaininnalla myös saman luokan oppilas Miska Takaluoma kirjoitelmasta, jonka aiheena oli ”Miten tulla viisaaksi?”.

Tässä ote Miskan tekstistä:

Tulet viisaaksi, kun kuuntelet koulussa ohjeet, keskityt ja harjoittelet. Kun olet viisas, niin elämä on pikkaisen helpompaa siis aika paljon helpompaa. Ihminen oppii lapsena ulkoa asioita, mutta aikuisena ei opi enää helposti asioita ulkoa. Lapsena ja ihan milloin vain kannattaa lukea tietokirjoja, koska niistä tulee erittäin viisaaksi.

Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat FETO ry:n järjestämä esseekilpailu oli tarkoitettu kaikenikäisille oppilaille aina alaluokilta yläasteelle asti. Tapahtumassa julkistettiin ja palkittiin myös lukiolaisille suunnatun kansainvälisen Baltic Sea Philosophy Essay Eventin parhaat kirjoittajat.

Lúan ja Miskan taitoluokan opetuksessa painotetaan taito- ja taideaineita. Myös kirjoittamisella ja lukemisella on suuri rooli opetuksessa.

– Meillä on paljon eteviä kirjoittajia. Filosofian esseekilpailu tuli juuri sopivaan rakoon, joten koko luokkamme osallistui siihen, 3B:n luokanlehtori Inka-Riina Kaunisvirta kertoo.

Hänen mukaansa kirjoituskilpailun viittä eri aihetta pohdittiin ensin luokassa yleisesti. Sen jälkeen lapset valitsivat itselleen aiheen.

Miska Takaluoman viisaaksi tulemisen problematiikkaa pohtiva aihe oli kirjoittajan mielestä ”jännä”.

– Tarvitsin hiukan opettajan apua, kun aloin kirjoittaa sitä, hän toteaa.

Lúasta vapauden pelkäämistä käsittelevä aihe kuulosti ”kaikista hienoimmalta”.

– Minun piti miettiä asiaa eri kantilta, mutta kuitenkin tarinaa oli helppo kirjoittaa, tyttö myöntää.

Kirjailijan urasta haaveileva Lúa Valiño Ahlbom on kaksikielinen lapsi, jonka isä on espanjalainen ja äiti suomalainen.Lúan isä Camilo Valiño on koko ajan puhunut tyttärelleen vain espanjaa, minkä ansiosta Lúa puhuu, lukee ja kirjoittaa sujuvasti molempia kieliä.

Lúan suuri intohimo onkin kirjoittaminen. Sitä hän harrastaa kotona vapaa-ajallaankin. Myös lukeminen on hänelle mieluisaa puuhaa.

Miska puolestaan on isänsä Mikko Takaluoman mukaan ”synnynnäinen filosofi”.

– Pohdiskelija, tutkija ja innokas askartelija, jota kiinnostaa erityisesti tekniikka.

Isona Miska Takaluoma aikookin suunnata tutkijan uralle.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut