
Lukijamme soitti toimitukseen esittäen huolensa siitä, että Meriristin ympäristöstä aiotaan kaataa puita.
Rauman seurakunnan kiinteistöpäällikkö Eino Korsi kertoo, että kymmenkunta puuta on todellakin merkattu kaadettaviksi, mutta toimenpidelupahakemus on vielä rakennusvalvonnan käsittelyssä.
– Olemme jo alustavasti käyneet kaupungin viheraluepäällikkö Kustaa Elsilän kanssa katsomassa, mitkä puut tulisi kaataa, jotta isot koneet pääsisivät uuden saunan rakennustyömaalle sekä Meriristin sisäpihalle, jonne ei tällä hetkellä pääse puuston ja pensaikkojen vuoksi mitenkään, Korsi valottaa.
Osa Meriristin vieressä kasvavista koivuista on jo vanhoja, joten ne olisi syytä kaataa ennen kuin ne kaatuvat itsellään myrskyssä.
Myös kaupungin hallinnoiman uimarannan reunassa kasvavan tiheän risukon perkaamista ovat monet raumalaiset toivoneet.
Korsi korostaa, ettei Meriristin ympäristöstä ole tarkoitus kaataa yhtään enempää puita, mitä tarve vaatii.
– Esimerkiksi hienoihin kaarnamäntyihin ei tietenkään aiota koskea, kiinteistöpäällikkö vakuuttaa.