Lukko esitteli naispuolisen maskotin kansainvälisen naistenpäivän alla

Inga esiteltiin yleisölle lauantain ottelussa.

Lauantain Lukko–SaiPa -ottelussa ensiesiintymisensä teki naispuolinen maskotti.

Lukon virallinen maskotti Eetu-Kettu on toiminut seuran virallisena maskottina 1990–2000-luvun taitteesta asti. Eetu on muuttanut muotoaan muutaman kerran historiansa aikana, joista viimeisin päivitys tehtiin kuluvaksi kaudeksi.

Nyt Eetu-Ketun tarina saa jatkoa kun hän sai lauantain ottelussa kaverikseen naispuolisen hahmon.

Naispuolinen kettu on nimetty ”Raumalaisen jääkiekkoilun äidin” eli Inga Helimon mukaan. Inga on ollut monessa mukana ja kulkenut seuran matkassa sen perustamisesta alkaen. Helimo veti pitkään muun muassa kannattajamatkoja eri vuosikymmenillä ja hänen vankkumaton tukensa Rauman Lukkoa kohtaan tunnetaan laajalti.

Ingan mies Oiva Helimo tunnettiin henkilönä, joka aikoinaan toi jääkiekon Raumalle vuonna 1946 ja hän pelasi myös itse Lukon edustusjoukkueessa seuran jääkiekkohistorian alkutaipaleella. Oiva kantoi aikoinaan pelinumeroa 8, ja tämä numero koristaa myös Inga-Ketun selkää.

Myös itse Inga Helimolla oli iso rooli launtain ottelussa, kun hän pudotti ottelun avauskiekon.

Lisää aiheesta

Lukko järjesti nopeasti Ingan biilille oman parkkiruudun