Lukko mestaruus mielessä kauteen: "Materiaali on niin laadukas, että kovia ukkoja istuu jokaisessa ottelussa katsomossa"

Pekka Virta valmentaa Lukkoa neljättä kautta. Kuva: Juha Sinisalo

Jääkiekon liigakausi 2020–21 käynnistyy Rauman Lukon osalta perjantaina. Avausottelussa Äijänsuolla vastassa on kuluneen vuosikymmenen kestomenestyjiin kuuluva Tampereen Tappara.

Kestomenestyjien joukkoon halajaa Lukkokin, on halunnut jo pitkään.

Nyt raumalaisjoukkueen menestystoiveet vaikuttaisivat seisovan vahvemmalla peruskivellä kuin aikohin. Pohjilla on pisteissä mitattuna Lukon toiseksi paras runkosarjakausi, jonka koronavirus kuitenkin katkaisi kalkkiviivoilla kuin seinään.

Menestysperustan muurariksi on profiloitunut ulkoapäin katsottuna Kalle Sahlstedt.

Kaksi vuotta Lukon urheilujohtajana toimineen Sahlstedtin haastattelut ovatkin olleet kauden alla haluttua tavaraa jääkiekosta kirjoittavassa mediassa.

– Tavoite on olla neljän tai kuuden joukossa joka vuosi. Meidän resursseilla sitä ei voi tehdä niin, että aina hankitaan paljon pelaajia. Meidän pitää pystyä kasvattamaan hyviä pelaajia, pitää saada silloin tällöin muualta hyviä juniori-pelaajia kehittymään, tasaisesti A-junnujen kautta Liigaan uusia pelaajia, Sahlstedt avasi Lukon ajattelutapaa verkkolehti Jatkoajalle, ties monennenko kerran.

Jääkiekkolehden perinteisessä kyselyssä kymmenen median kiekkotoimittajista kaksi povaa Lukosta mestaria, kuusi finalistia ja kahdeksan mitalijoukkuetta.

Lukkoa eivät ennakoi liigakauden yhdeksi mestarisuosikiksi vain toimittajat ja kannattajat, vaan myös pelaajat.

– Olen aika tyytyväinen meidän vetovoimaan. Olemme saaneet hankittua pelaajia, jotka ovat matkalla parhaimpiin vuosiinsa. Olen tosi ylpeä, että meillä on Sebastian Revon kaltaisia pelaajia. Kun ryhdyin ekaa joukkuetta kasaamaan, tuntui että se oli vaikeampaa. Uskon, että pelaajat ja agentit ajattelevat tällä hetkellä, että olemme hyvä organisaatio, jolla on oikeasti mahdollisuus pelata kärkisijoista, Sahlstedt totesi.

Urheilujohtajan uskomukset vahvisti Urheilulehden haastattelema pelaaja-agentti.

– Kiinnostus Lukkoa kohtaan on lisääntynyt pelaajien keskuudessa ihan helvetisti, edustaja kuvaili.

Yksi nimekkäimmistä kiinnityksistä on NHL:ään viime kaudella murtautunut hyökkääjä Aleksi Saarela, joka halusi tulla Lukkoon, vaikka tähyilee samalla myös uutta sopimusta Pohjois-Amerikasta.

– Kyllä tämä on paras joukkue, jossa olen Suomessa pelannut. Materiaali on niin laadukas, että kovia ukkoja istuu jokaisessa ottelussa katsomossa. Kilpailutilanne on hurja, eikä kukaan voi ottaa peleissä vapaapäiviä, Saarela sanoi Satakunnan Kansan haastattelussa.

Mikä tärkeää, Lukon hankkimat pelaajat ovat ainakin tällä erää myös terveinä. Lukko kertoi alkuviikon loukkaantumiskatsauksessaan, että kauden kynnyksellä sivussa on vain hyökkääjä Mikko Petman, joka hänkin oli jo palaamassa joukkueharjoituksiin.

Jonkin sortin pokaalien makuun Lukko pääsi jo harjoituskaudella, sillä raumalaiset voittivat Pitsiturnauksen ja Tampere Cupin.

Yhteensä Lukko pelasi seitsemän täysimittaista harjoitusottelua, joista se voitti neljä.

Treenikauden paras pistemies oli Kristian Pospisil, joka kirjautti Pitsiturnauksen pelit mukaanlukien 10 ottelussa 6+4=10 tehopistettä.

Poikkeuksellisen varjon Lukon menestyshaaveiden ylle heittää Suomessakin synkentyvä koronavirustilanne. Lukko vakuuttaa tehneensä kaikkensa järjestääkseen katsojille turvallisia ottelutapahtumia.

Lokakuun kotiotteluihin seura aikoo ottaa maksimissaan 2600 katsojaa, jotka jaetaan hallissa neljään eri lohkoon. Yhdessä katsomolohkossa on maskipakko, mutta esimerkiksi istumapaikkojen turvaväleistä huolehtimisen Lukko jättää katsojien harkinnan varaan.

– Ratkaisu, että joka toinen penkki olisi tyhjä, on huono ratkaisu. Se tarkoittaisi, ettei peliä voisi katsoa oman perheenjäsenen vieressä, Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala huomautti Länsi-Suomelle.

Lukko ilmoitti, että joutui perumaan marraskuulle suunnittelut Superpikkujoulut heikon kysynnän vuoksi. Liigakautta ei niin vain peruuteta, joten Lukko tarvitsee yleisön tukea.

– Meillä on Raumalla todella hyvä tilanne, mutta me tarvitsemme myös ne ihmiset tuonne katsomoon. Ei ole salaisuus, että vaikka televisiosopimus on merkittävä tulonlähde, niin ei toiminta täällä pelkästään sillä pyöri, Kalle Sahlstedt sanoi Länsi-Suomelle.

Lukko 2020–21

  • Maalivahdit: Lassi Lehtinen (2022), Oskari Setänen (2021)
  • Puolustajat: Ville Heinola (NHL-laina), Lukas Klok (2021), Miska Kukkonen (2021), Vili Laitinen (2021), Luka Nyman (RB Salzburg U20, 2021+2), Noel Pietilä (HIFK U20, 2022+1), Robin Press (2021), Vili Saarijärvi (Tucson AHL, 2022), Roni Sevänen (2021)
  • Keskushyökkääjät: Robert Arrak (Salzburg Jr. AlpsHL, 2021+2), Daniel Audette (Springfield AHL, 2021), Eetu Koivistoinen (2021), Julius Mattila (Boston College NCAA, 2022), Jesse Ruotsi (2021)
  • Laitahyökkääjät: Anrei Hakulinen (KooKoo, 2021+1), Toni Koivisto (2021), Heikki Liedes (2021), Linus Nyman (2022), Mikko Petman (2022), Kristian Pospisil (2021), Sebastian Repo (2021), Aleksi Saarela (Florida NHL), Pavol Skalicky (Mlada Boleslav CZE, 2021), Jonne Tammela (2021), Niklas Ylitalo (2022)
  • Valmennus: Pekka Virta (2021), Jarkko Kauvosaari, Erik Hämäläinen, Sami Helenius, Mikael Vuorio, Petri Vehanen
  • Lähteneet pelaajat: David Nemecek (Sparta Praha CZE), Tarmo Reunanen (NY Rangers NHL), Justin Danforth (Vitjaz KHL), Pathrik Westerholm (Malmö SWE), Ponthus Westerholm (Malmö SWE), Ville Petman (SaiPa), Gustav Possler (Björklöven SWE-2), Tapio Laakso (lopetti), Vili Sopanen

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Kristian Pospisil koki viime kaudella saavansa jäähyjä nimensä takia – "Haluan tuomareiden näkevän, että haluan pelata myös taitopeliä"