Kun omatoiminen jakso alkaa, liigajoukkueiden pelaajat suuntaavat yleensä kotimaisemiinsa. Samuli Piipponen teki kuitenkin toisin.
Hän piti ensin viikon loman, johon kuuluivat vierailu Joutsassa omien vanhempien luona sekä Marianne-puolison äidin kotona käyminen Lappeenrannassa.
Maakuntakierroksen jälkeen edessä oli paluu Raumalle, jossa arjen täyttivät harjoittelu, kalastus ja valmistautuminen uuteen elämänvaiheeseen – isyyteen ja vanhemmuuteen.
– Tuon synnytyksen takia olimme aika pitkälti täällä, kun ei koskaan tiedä, koska ja mitä noissa tapahtuu. Täältäkin on Poriin se 45 minuutin matka, mutta ajattelimme, että parempi olla edes tässä eikä missään hirveän kaukana, Piipponen perustelee.
Se ei ole yllätys, että Piipponen painuu kalaan. Metsästyskin maistuu, mutta ennen kaikkea Piipponen nauttii vapaa-ajallaan kalastamisesta.
Instagramista löytyy jopa Vehkeet vesillä -tili, jolle Piipponen ja hänen kaveriporukkansa lisäilevät kuvia saaliistaan ja kalareissuiltaan.
Itä-Suomen järvivedet ovat tänä kesänä saaneet olla rauhassa, kun Piipponen on pysytellyt länsirannikolla. Kalakaverikin on vaihtunut, sillä mukana on ollut Lukon venäläismaalivahti Artjom Zagidulin.
– Mä vähän hänet kalastuksen maailmoihin opetin. Jonkun verran hän on Venäjällä aiemmin käynyt kalassa, mutta nyt tuntuu, että hän on kovasti innostunut, Piipponen kertoo.
– Vieläkin pitäisi tuplatreenien jälkeen lähteä illalla kalaan. Rupeaa melkein multa puhti loppumaan kohta kesken.
Piipposen tavoin myös Zagidulin vietti kesän poissa kotoa. Hänellä oli Raumalla seuranaan vaimonsa, mutta Venäjällä käyminen ei nykyisessä maailmantilanteessa tuntunut järkevältä vaihtoehdolta.
– Kaikennäköisiä paikkoja me olemme hänen kanssaan kiertäneet. Olemme laajentaneet joitakin kymmeniä kilometrejä pohjoiseen ja etelään, sanotaan nyt sen verran. Kalamieshän ei paikkojaan kerro tarkalleen, Piipponen huomauttaa.
Samaa tahtia Zagidulinin kalastuskykyjen kanssa on kehittynyt miehen kielitaito. Kaksikon ei tarvitse istua kalassa ummikkoina, vaan englannin kieli tarjoaa Zagidulinille jo välineen kommunikointiin.
– Kyllä keskustelu menee ihan hyvin nykyään. Hän on halukas oppimaan englantia, ja hänellä oli jo viime kauden lopussa kerran viikossa englannin tunteja, Piipponen valottaa.
– Kun häntä riittävästi auttaa englannin kielessä, heittelee sanoja sinne tänne, niin hän ymmärtää hyvin. Ja jos jotain ei ymmärrä, niin hänellä on kääntäjä.
Kun Zagidulin saapui kesken viime kauden Lukkoon, hän ei käytännössä pystynyt kommunikoimaan kuin venäjäksi. Ei, vaikka mies oli pelannut yhden kauden Pohjois-Amerikassa.
– Hänen englannin kielen taitonsa oli hyvinkin nolla. Aluksi tuntui, että edes jääkiekkosanasto ei mennyt perille. Yritimme pakki–maalivahti-kommunikointia jäällä, ja sitten tuli kuitenkin eri ratkaisu, Piipponen muistelee.
– Siitä on menty paljon eteenpäin. Nyt edessä on uusi kausi, ja hänkin on varmasti paljon valmiimpi.
Valmis pyrkii olemaan myös Piipponen. Hän oli Lukon mestarijoukkueen viimeinen vahvistus, joka siirtyi siirtotakarajalla Jukureista Raumalle ja otti nopeasti paikan ykköspakkiparista.
Viime kaudella rooli oli alusta asti iso. Piipponen naputteli 54 ottelussa uudet ennätystehonsa 3+12=15 ja kirjautti tehotilastoon lukeman +23.
– Odotan tietysti hyvää kautta. Kesä on nyt treenattu porukalla, ja koen, että meillä on iskukykyinen joukkue. Tietysti jonkun verran oli vaihtuvuutta, kun kärkipelaajia lähti, mutta oikein laadukkaita saatiin tilallekin, Piipponen arvioi.
– Lisäksi valmennus on tuttu, ja pelitapa on varmasti hyvinkin pitkälti sama. Siitä on jonkun verran helpompi lähteä tulevaan kauteen.
– Henkilökohtaisesti koen, että mulla oli hyvä kausi viime kaudella. Sain pelata paljon ja onnistuin omassa roolissani aika hyvin.
Piipposen tarina on kokonaisuudessaan kertomisen arvoinen. Hän ei kauden 2019–20 jälkeen saanut Jukureilta edes jatkosopimusta, vaan pelipaikka aukesi vasta marraskuussa muiden loukkaantumisten kautta.
Keväällä 2021 hän nosteli Lukon paidassa Kanada-maljaa Suomen mestarina.
Monta kertaa se on kerrottukin. Viime kaudella alkoi mennä jo toistohuumorin puolelle, kun kerta toisensa jälkeen Lukon pelilähetyksissä C Moren selostajat kävivät ison pakin taustat läpi.
– Olen luojan kiitos ollut tuolla kentällä, enkä ole kuullut niitä, Piipponen virnistää.
– Aiemminkin olen monessa haastattelussa sanonut, että se on tarinana hieno. Ylivoimaisesti eniten itseäni kuitenkin lämmittää, että heitän itseni flashbackina sinne loka-marraskuun taitteen räntäsateeseen Kalevankankaan lenkkipolulle miettimään syntyjä syviä ja treenaamaan hullun lailla.
Silloin mielessä eivät olleet mitalit, vaan Piipponen vain toivoi löytävänsä pelipaikan jostain.
– Oltiin aika syvällä tietyllä tavalla, mutta usko ei horjunut. Koin silloinkin, että olen ihan riittävän laadukas pelaaja tähän sarjaan.
– Oli vaan ajan kysymys, ja päättyi hienosti. Eihän noita tuollaisia ihan hirveästi ole. Se mieltä lämmittää, että vaikka usko vähän ehkä horjui, se ei pettänyt.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.