Lumen-valotaideviikon kohteet selvillä – reitti kulkee halki Vanhan Rauman

Lumen-valotaideviikkoa vietetään Raumalla nyt ensimmäistä kertaa. Tapahtuman ideoi viime syksynä 120 vuotta täyttänyt Rauman Energia.

Viime syksynä 120 vuotta täyttäneen Rauman Energian aloitteesta lähteneen Lumen-valotaideviikon (22.–30.1.) valaistavat kohteet on nyt lyöty lukkoon.

Kohteet sijaitsevat helposti kuljettavalla reitillä, joka kulkee läpi Vanhan Rauman.

Lumen-valotaideviikolle on odotettavissa valoteosten ihailijoita myös Rauman ulkopuolelta, minkä vuoksi valotaideviikon alkupisteeksi valikoitui Prismakeskus, jossa on tarjolla runsaasti pysäköintitilaa.

Osuuskauppa Keula on Rauman Energian kanssa mahdollistamassa valotaideviikkoa.

– Prismakeskukselta on luonteva kääntää katseet ihastuttavaan Rauman Pyhän Ristin kirkkoon, jonka torni saa viikon ajaksi ylleen uudenlaisen ilmeen. Seuraava raumalaisuuden maamerkki on Vanha Raatihuone, jonka koko julkisivu kohti toria nostaa esiin pitsitaiteilija Tarmo Thorströmin pitsiteeman, Lumen-valotaideviikon teknisestä toteutuksesta vastaava Mikko Kiviharju kertoo.

Valotaidereitti jatkuu Anundilanaukiolle, jossa sijaitsevan Amarillon valotaiteesta voi löytää yhtäläisyyksiä Dannyn musiikkiin.

Anundilanaukiolta matka jatkuu kaupungintalolle ja sen sisäpihan kautta Tarvonsaaren koululle, jonka julkisivu valaistaan Rauman Energian Toimivaa raumalaista arkea 120 vuotta -teemalla.

Rauman Energian juuret sijaitsevat kaupungintalon tontilla, josta sähkölaitoksen rakennukset purettiin vasta kaupungintalon rakentamisen yhteydessä 80-luvun lopulla.

Myös Parpansalin puisto on yksi valotaideviikon kohteista. Sieltä pääsee ihailemaan valaistua Rauman pääkirjastoa.

Lumen-valotaideviikkoa ovat tukemassa myös Rauman seurakunta, Viestintäosakeyhtiö Bonde, Rakastunut Raumaan -yhteisö sekä Rauman kaupunki.

Tarkempia kuvauksia Lumen-valotaideviikon kohteista julkaistaan osoitteessa lumenrauma.fi, ja tapahtumaan liittyvää uutisointia voi seurata myös Rauman Energian somekanavissa sekä aihetunnisteella #lumenrauma.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut