Luvassa komea kertapläjäys extreme metallia – Split Iris rälläköi Metallivuori-klubilla

Pari vuotta sitten perustettu raumalaisyhtye pääsee vasta nyt ensimmäisille keikoilleen.

Split Iriksen ensimmäinen keikka Raumalla on perjantaina 25.3. Brummissa. Vasemmalta Tobias Koivisto (Basso), Ville Risku (Kitara), Aleksi Rautiainen (Laulu) ja Tommi Haavisto (Rummut).

Viime viikonloppuna Turussa ja tulevana perjantaina Raumalla Brummissa. Siinä ovat raumalaisen extreme metalia soittavan Split Iriksen kaikkien aikojen ensimmäiset keikat. Vuonna 2020 perustettu raumalaisyhtye ei ole koronan vuoksi päässyt aiemmin keikoille – ei vaikka viime syyskuussa siltä ilmestyi ensimmäinen EP Fog.

– Siksipä tässä onkin tosi innostuneet ja jännittyneet fiilikset,Split Iriksen basisti Tobias Koivisto myöntää.

Turussa opiskeleva mies kertoili bändin ennakkotunnelmista viime viikolla; muutama päivä ennen keikkadebyyttiään Turku Band Festivalilla.

Monia metallimusiikin alatyylejä sekoittavan yhtyeen perustivat raumalaiskaverit Aleksi Rautiainen (laulu), Tommi Haavisto (rummut) ja Tobias Koivisto. Myöhemmin kokoonpanoon liittyi vielä raumalainen Ville Risku (kitara).

– Olemme siis todellakin raumalaisbändi. Meistä jokainen on soittanut ihan nuoruudestaan lähtien, ja kaikilta löytyy taustalta myös musiikin opintoja. Metalli on kuitenkin meille ominta genreä, vaikka Ville soittaakin bilebändissä ja minä olen mukana jazz-kokoonpanossa, Koivisto selvittää.

Jo perustamisvuonnaan SplitIris äänitti kotistudiossaan esikoissinglensä Hollow’n, joka julkaistiin saman vuoden kesällä. Seuraavat singlet Closing gates, Fog, Haywire ja Horizon äänitettiin ammattistudiossa. Horizonista tehtiin myös video.

Syyskuussa 2021 päivänvalon näki Split Iriksen ensimmäinen EP, joka sisältää viisi biisiä.

– Ei meillä olisi oikeastaan ollut tarpeeksi keikkamateriaaliakaan kasassa ennen EP:n julkaisemista. Nyt pystymme vetämään vajaan tunnin setin, biisien välissä olevat fillerit mukaan lukien.

Split Iriksen musiikki on yhdistelmä melodiaa, death metallia ja mahtipontista orkestraatiota. Mausteena on djentiä, eli matalalle viritettyjä ja särötettyjä kitaroita sekä vahvaa rytmiikkaa, joka vahvistaa kokonaistunnelmaa.

Rautiainen vastaa pääosiltaan kappaleiden sanoituspuolesta. Inspiraationsa hän saa bändin jäsenten omakohtaisista kokemuksista ja intohimoista.

– Uutta musiikkiakin toki on suunnitteilla, mutta nyt keskitymme vahvasti treenaamiseen ja keikkailuun. Mahdollisesti vuoden loppupuolella saatamme mennä taas studioon äänittelemään, Koivisto kertoo.

Brummin perjantaisella Metallivuori-klubilla piti esiintyä Split Iriksen lisäksi kaksi muuta metalliyhtyettä: Atlas Tampereelta ja pääkaupunkiseudulta ponnistava Merta. Tiistai-iltana tuli kuitenkin viesti, että Atlas jää pois keikalta koronatartunnan takia.

Molemmat bändit ovat verrattain nuoresta iästään huolmimatta saavuttaneet jo menestystä omassa tyylilajissaan.

– On siis oletettavaa, että Brummiin tulee faneja myös Rauman ulkopuolelta. Brummi vetää muutenkin hyvin jengiä, etenkin nyt, kun keikat ovat taas alkaneet pyöriä. Perjantaina Brummissa on mahdollista nähdä komea kertapläjäys valtavirrasta poikkeavaa metallia, Tobias Koivisto hehkuttaa.

Metallivuori-klubi: Merta ja Split Iris Kultuurikuppila Brummissa (Karjalankatu 15) pe 25.3. klo 20. Liput: brummi.maksutin.fi/payment/metalli

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut