Kioskien kulta-aika ajoittuu Raumalla 1950–60-luvuille. Tuona aikana kioskeja nousi kuin sieniä sateella melkein joka toiseen kadunkulmaan.
Vilkkaimpien katujen varsilla kioskeja saattoi olla lähes parinsadan metrin välein – nakki-, kukka- ja puhelinkioskit mukaan lukien.
Syväraumankadun varrella toimi 60-luvulla ainakin viisi kioskia: edelleen pystyssä oleva Männistön lippakioski, Ujulan kukkakioski kadun toisella puolella, Vesalaisen kioski Kuusistonkadun kulmassa sekä Salmisen kioski, joka sijaitsi ensin entisen Otan valinnan vieressä.
Salmisen kioski siirtyi myöhemmin nykyisen jäätelökioskin paikalle puistikon kulmaan.
Myös Otan valinnan yhteydessä oli kioski.
Koivistonkadun kulmatalos-sa lapsuutensa asunut Tuija Karvinen muistaa hyvin Männistön kioskin 50-luvun alkupuolelta lähtien.
– Kaivopuistontieltä johti oikopolku kioskille. Kioskin pitäjä oli rouvashenkilö, jolla oli ainakin yksi tytär. Kävin ostamassa sieltä papalle Armiro-tupakkia ja aina kalareissulle mukaan limua, Kontion pitkoa ja vanhanpiian sääriluita.
Karvinen selventää, että vanhanpiian sääriluut olivat punavalkoisia piparminttutankoja.
– Pappani tapasi sanoa, että ainoa tepsivä vatsalääke on litra maitoa ja kokonainen Kontion pullapitko, Karvinen nauraa.
Männistön lippakioskin rakensi Rauman kaupunki ilmeisesti jo 1950-luvun alussa. Kiinteistöä vuokrattiin sitten eteenpäin kioskinpitäjille.
Yksi vuokralainen oli Saimi Engros, joka aloitti kioskitoiminnan Männistössä jo 50-luvun puolella.
– Isä oli merillä ja äiti hoiteli kioskia. Minäkin olin siellä välillä myymässä, kun äiti tarvitsi vapaata. Itse olin tuolloin Tipulan ensimmäisillä luokilla, kertoo Taina Engros.
Tupakkalaista ei noihin aikoihin tiedetty mitään, joten ei ollut mitenkään ihmeellistä, että alaikäinen myi alaikäisille tupakkatuotteita.
– Irto-Bostoneita myytiin vaikka pikkupojille, Engros kertoo.
Erkki Töykkälän äiti Hilkka eli tutummin Helka ryhtyi Saimi Engrosin jälkeen pitämään Männistön kioskia.
– Se oli muistaakseni vuonna 1963. Ensimmäiset neljä vuotta äitini kulki työpaikalleen pyörällä, kun meillä ei ollut omaa autoa.
– Kontion pullakuskilla oli kioskin avaimet, jotta hän pystyi jo aamuvarhaisella toimittamaan leivonnaiset perille. Myöhemmin vanhempani hankkivat kioskiin lankapuhelimen, jolloin yhteydenpito tavarantoimittajiin helpottui.
Tuotevalikoimaan kuuluivat pullien lisäksi karamellit, limonadit ja I-olut, tupakkatuotteet sekä lehdet.
Päivisin kello 14–22 avoinna olleen kioskin keskiviikkoillat venyivät aina pidempään, sillä veikkauskuponkien palautuspäivä oli keskiviikko.
Silloin Helka Töykkälän piti laskea tilitykset ja toimittaa ne seuraavana aamuna Veikkauksen asiamiehelle.
– Niitä tilityksiä laskettiin meillä kotona vielä yömyöhään, Erkki Töykkälä muistelee ja kertoo, että heidän veikkauspisteensä toisen puolen omisti Rauman Urheilijat, joten puolet tuotoista meni RU:lle.
Ihmisten kanssa hyvin toimeentuleva Helka Töykkälä luopui kioskista vuonna 1973 sairastuttuaan vakavasti.
– Se oli kova paikka äidille, sillä kioski oli oikea Männistön alueen kohtaamispaikka. Noihin aikoihin ihmisillä oli aikaa jäädä vaihtamaan kuulumisia kioskin luukulle, toteaa Töykkälä.
Männistön kioskilla oli Töykkälän jälkeen joitakin vuokraajia, mutta jossain vaiheessa kioskitoiminta loppui, ja rakennus jäi oman onnensa nojaan. Silloin kuvioihin astuivat Rami Aarikka ja Sanna Nordblom.
– Meidän mielestämme ei ollut soveliasta, että tällainen hieno rakennus purettaisiin, sillä muualla päin Suomea nämä lippakioskit ovat suojeltuja rakennuksia, Aarikka kertoo.
Pariskunta toteutti remontin ja vuokrasi kioskin vuonna 2004 paikalliselle kulttuuriväelle, jolloin sen nimeksi tuli Kultakioski.
Myöhemmin rakennus siirtyi Aarikan omistaman Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan hallintaan.
– Kulttuuriväen luovuttua kioskista siitä kiinnostui eräs yrittäjä, joka olisi halunnut vuokrata sen elintarvikemyyntikäyttöön, kertoo Aarikka.
Terveystarkastajille ei kuitenkaan riittänyt, että kioskin kellariin oli rakennettu sosiaalitilat siivouskomeroineen. Myös yläkerrassa olisi pitänyt olla siivouskomero.
– Nyt määräykset ovat onneksi muuttuneet, Aarikka toteaa.
Funkkistyylinen lippakioski on tänä syksynä saanut uuden maalipinnan, ja seuraavaksi sen ympärille ryhdytään kaivamaan salaojaa, jotta kosteus ei pääsisi kellaritilaan.
Ennen kioskia lämmitti kamiina, nyt lämpöä tuovat sähköpatterit.
– Tuskin täällä kukaan kuitenkaan talvella ryhtyy yritystä pyörittämään. Kyllä tästä tulee sellainen kesäkioski, jos vain sopiva vuokraaja löydetään, vinkkaa Rami Aarikka.
Rakennuksen lipan alla oleva pallolamppu on toiminut aina merkkinä siitä, että kioski on auki.
Ehkä näemme lampun syttyvän jo ensi keväänä?
” Irto-Bostoneita myytiin vaikka pikkupojille.”
Taina Engros
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.