Kahdeksan koulukaverusta 60 vuoden takaa ovat jälleen koolla. Vuonna 1960 Unajan koulussa koulutaipaleensa aloittaneilla raumalaismiehillä on ollut jo 13 vuoden ajan tapana kokoontua yhteiseen syksyn aloitukseen.
– Yleensä ollaan jonkun mökillä. Siellä sitten istutaan iltaa ja vertaillaan, kenelle on taas tullut eniten harmaita hiuksia, Timo Tapanainen nauraa.
Tänä vuonna miesten tapaaminen oli entistä juhlavampi, sillä kaverukset pääsivät audienssille entiseen opinahjoonsa koulun nykyisen rehtorin Harri Salon johdolla.
– Illanvietossakin meillä on nyt makkaran sijaan lapskoussia, ja syömme posliinilautasilta, Tapio Yli-Karro veistelee.Tutusta koulusta miehet tunnistivat vielä koulun vanhan osan sekä urheilukentän eli ”baanan”, joka oli heidän lapsuudessaan kovassa käytössä myös kouluajan ulkopuolella.
Jouni Valtonen pani merkille, että pihalla sijainneet vanhat ”kolhoosihuussit” oli purettu pois.
1960 Unajan koulussa oli kolme opettajaa. 1–2-yhdistelmäluokkaa opetti Aili Iillos, joka asui koulun yläkerrassa.
– Iillos oli tiukka mutta mukava opettaja. Hän opetti muun muassa, miten kädet kuuluu pestä kunnolla, Tapanainen huomauttaa.
– Siihen aikaan opettajia kunnioitettiin, ja jos opettaja oli jostain syystä joutunut torumaan oppilasta, tämä sai kotonaan myös kuulla kunniansa, Ilkka Antti kertoo.
Talvisin oppilaat tulivat Unajan kouluun hiihtäen, ja välitunneilla hiihdettiin ympäri ”baanaa”. Yleisurheilussa, hiihdossa ja jalkapallossa pidettiin usein kyläkoulujen välisiä kilpailuja.
Syyslukukausi aloitettiin aina koulun yhteisellä marjastusretkellä lähimaastoon. Muutenkin koulunkäynti oli tuohon aikaan keskittynyt lähipiirin tuntemiseen.
Unajan ulkopuolelle lähteminen oli hyvin harvinaista.
– Meidän piti myös osata ulkoa kaikkien Rauman maalaiskunnan kylien nimet aakkosjärjestyksessä. Se taitaakin olla ainut, mitä koulusta jäi päähän, Tapanainen nauraa.
Unajan kaverikahdeksikko muistelee edelleen lämmöllä vanhoja kouluaikojaan.
– Koulu oli hyvä ja turvallinen starttipaikka 60 vuoden taipaleelle. Näin jälkikäteen huomaa, miten tärkeää on tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön. Mekin kaikki asumme vielä tässä Rauman seudulla. Jokaisella on pitkät työurat ja avioliitot ja olemme pysyneet terveinä, Timo Tapanainen listaa.
– Koulun ruokakin oli hyvää. Matovellissä oli paljon sattumia, ja saimme aina silloin tällöin kolmiojuustoakin, joka oli tuolloin harvinaista herkkua, Teppo Salminen muistelee.
– Niin, ja muistatteko, että juustojen foliopaperit säästettiin ja niistä askarreltiin jouluna kuusenkoristeita? Aaro Reunanen heittää.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.