Merenjään kasvatti mielii maailmalle - Niklas Ylitalo on tullut Pyhärannasta ammattilaiskiekkoilun porteille

Niklas Ylitalo pääsi verestämään vanhoja koulumuistojaan, kun Lukon koulukiertue piipahti Pyhärannassa. Kuva: Eetu Setänen

Niklas Ylitalo oli viisivuotias, kun hänen perheensä muutti Oulusta isän kotiseudulle Pyhärantaan. Uusi koti sijaitsi meren äärellä.

Meri määritti Niklaksen elämän suunnan. Hänestä tuli jääkiekkoilija, vaikka matka onkin vielä kesken.

– Olen merenjään kasvatti, siihen tuli ensimmäiset piirrot laitettua. Se taisi olla äiti, joka ensimmäisenä ehdotti, että haluanko mennä luistelemaan, Ylitalo muistelee.

Poika oli heti myyty.

– Ulapalle asti oli jäätä, se oli superhienoa. Oli iso baana luistella, eikä rajoja.

– Kun tuli lunta, ruvettiin heti kolaamaan kenttää. Tehtiin oma kenttä ja väsättiin maalit, Ylitalo hehkuttaa.

Peliseuraa Niklas sai vanhemmista ja isosiskostaan, naapurustossa kun ei oikein ollut muita lapsia. Lienee paikallaan lisätä, että sisko ei ole Lukon naisissakin pelannut Elviira Ylitalo.

Kauhean iso prosentti maailman jääkiekkoilijoista ei voi olla merenjään kasvatteja jo ihan siitä syystä, että harvempi kiekkokaupunki sijaitsee merenrannalla.

Ylitalon reitti seuratoimintaan sen sijaan oli normaalimpi: korttelikiekon kautta Lukon ikäkausijoukkueisiin.

Lukkoon liittyminen tarkoitti myös kyydin tarvetta Raumalle. Varsinkin äiti oli usein heittämästä Niklasta harjoituksiin ja yleisövuoroille.

– Yhteiskyytejä ei ollut mahdollista saada, koska Raumalle ei ollut muita menijöitä, Ylitalo, 20, huomauttaa.

Kulkemista hieman helpotti, kun hän 15-vuotiaana alkoi itse rullata Pyhärannan ja Rauman väliä mopoautolla.

– Ehkä kaikki eivät olisi jaksaneet sitä reissaamista, sillä olivathan ne pitkiä päiviä. Yläaste ja lukion alku menivät niin, että lähdin ennen seitsemää aamutreeneihin ja olin iltatreenien jälkeen kymmenen jälkeen kotona.

Muutto Raumalle onkin ollut tietynlaista luksusta.

– On jotenkin tosi hienoa mennä treeneihin pyörällä. Valitsen paljon mieluummin pyörän kuin auton.

Automatkat ehkä opettivat ekotekoihin, mutta Ylitalon reitti ammattilaisjääkiekkoilun porteille kuulostaa silti hieman yksinäiseltä.

– Se on ollut etukin. Kukaan ei ole pakottunut mua menemään mihinkään, olen aina halunnut itse treenata, itse mennä jäälle ja itse keksinyt siellä tekemistä.

Ylitalo ei osaa sanoa, miten merellä kikkailu näkyy hänen pelissään tänä päivänä vai näkyykö.

Kysytään asiaa siis hyökkääjää Lukon A-nuorissa valmentavalta Niko Marttilalta.

– En osaa sillä tavalla sanoa. Hänen luistelupotkunsa on kiekkoon hyvä. Yleensä niillä nuorilla, jotka pelaavat jääpalloa, on pitempi potku ja liuku sekä isoja kaarroksia. Hän pääsee hyvin liikkeelle ja on myös sporttinen äijä, Marttila vastaa.

Jos oikein romantisoi, ehkä merenjäällä syntyneen kipinän voi Ylitalosta edelleen nähdä.

– Pelaaminen on hänelle intohimo. Jokaisesta tekemisestä näkee, että hän tykkää lajista. Hänellä on hyvä liike ja hyvä laukaus, mutta ennen kaikkea hän heittäytyy peliin, Marttila toteaa.

Urheilun mittakaavassa pitkään aikaan Ylitalo ei ole kuitenkaan saanut heittäytyä pelille.

Oli pyhärantalaiselle iso hetki, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa Lukon liigajoukkueen jääharjoituksiin viime vuoden lopulla,

– Olen aina ajatellut, että jääkiekkoilijan ammatti on pirun hieno ammatti. Ehkä se vielä kirkasti tavoitetta, Ylitalo sanoo.

Pikkuhiljaa Ylitalo pääsi tiivimmin liigajoukkueen mukaan. Elokuun lopulla hän oli mukana Lukon leirillä Sveitsissä.

Harjoituspelissä Chamonix’ta vastaan luistin viilsi käteen. Onneksi kämmenselkään, eikä esimerkiksi ranteeseen.

– Siinä olisi valtimo voinut mennä, kyllä mä sen tiedän. Ei sitä siinä hetkessä ehtinyt miettiä, mutta tietysti jälkeenpäin on tajunnut, että olisi siinä pahemminkin voinut käydä.

Viilto tarkoitti Ylitalolle pelitaukoa, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Marttilan mukaan on vielä auki, tekeeko Ylitalo paluun viikonlopun kotiotteluissa.

Kun käsi tulee kuntoon, Ylitalo aikoo palata myös kotiin.

– Jos kotijäälle tulee samanlaisia talvia, niin kyllä mä sinne baanalle menen fiilistelemään.