Miss Hot Rod -kilpailua järjestävä Sari Lehtonen ei osaa sanoa mihinkään ”ei”

Santtiolle kotiutunut stunt-ammattilaisen vauhdikas tytär ehtii vuorokaudessa tekemään monenlaista.

Tiedä sitten, onko pääkaupunkiseudulta kotoisin olevan Sari Lehtosen energisyys ja vauhdikkuus verenperintöä, mutta ainakin rakkaus moottoriurheiluun tulee varmasti hänen isältään, stunt-ammattilaiselta Crazy Mikelta alias Make Uuskoskelta.

– Olen pyörinyt lapsesta saakka isäni mukana erilaisissa moottoriurheilutapahtumissa. Lisäksi veljeni ja sisareni ajoivat rallia, ja yksi siskoistani, joka on muuten kuuden pojan äiti, tekee myös stunt-juttuja, Sari Lehtonen nauraa.

Vauhdikas ja monessa mukana oleva nuori nainen ei omien sanojensa mukaan osaa sanoa mihinkään ”ei”.

Hän osallistui jo vuonna 2002 Miss Hot Rod -kilpailuun voittaen ensimmäisen perintöprinsessan tittelin. Sen jälkeen hänellä onkin pitänyt kiirettä.

– Jäin kisajärjestäjän hommiin kahdeksaksi vuodeksi ja järjestin Helsingin American Car Shown yhteydessä pidettäviä Miss Hot Rod -kisoja oman työni ohella.

Tuolloin Helsingin Kalliossa asunut Sari työskenteli Rautia-ketjussa ja kiersi Rautia-rekasssa vuoden aikana noin 200 päivää promoamassa ketjun palveluja.

Muuna aikana hän tanssi, teki juontokeikkoja ja mallinhommia.

Vuosi 2005 merkitsi Sarin elämässä suurta muutosta; Salon Rautiassa hän tapasi pyhärantalaislähtöisen Juho Lehtosen.

– Kyllä siinä oli kipinää heti molemmin puolin. Muutaman vuoden pelasimme sellaista kissa ja hiiri -leikkiä, kunnes 2009 muutin Hesasta Saloon Juhon omakotitaloon.

Kauaa pariskunta ei Salossa asustellut, sillä Juhon teki mieli muuttaa sukujuurilleen Pyhärannan Santtiolle, jossa sijaitsee yli satavuotias, Juhon isoisoisovanhempien Juho ja Alina Lehtosen, rakentama talo.

– Historia toistaa itseään, sillä nytkin talossa asuu Juho ja Alina, Sari nauraa ja kertoo heidän 7-vuotiaan esikoistyttärensä saaneen nimensä Juhon isoisoisoäidin mukaan.

Alinan lisäksi Lehtosen perheessä on toinenkin tytär, viisivuotias Tiana.

Juho ja Sari remontoivat aikoinaan kyläkauppana toimineen Lehtosen talon lattiasta kattoon. Jäljelle jäi vain talon ulkokuori, sisältä kaikki remontoitiin nykyajan vaatimusten mukaiseksi.

– Toimimme molemmat rakennus- ja sisustusalalla, joten urakka oli meille lopulta aika helppo, Rauman K-raudassa sisustussuunnittelijana ja myyjänä toimiva Sari kertoo.

Naimisiin pariskunta meni vuonna 2015. Lasten syntymän jälkeen Sari oli kotona Santtiolla kaikkiaan kuutisen vuotta.

– Se oli elämäni parasta aikaa. Nautin olla lasten kanssa kotona. Nyt kun he ovat vanhempia, niin on mukava tehdä jotain vastapainona. Sen vuoksi olenkin taas järjestämässä tämän vuoden Miss Hot Rod -kisoja, joiden finaali on pääsiäisenä Helsingin American Car Showssa.

Kovatasoiseen ja paljon mediahuomiota saavaan kilpailuun tuli yli 60 hakemusta, joista 10 tyttöä valikoitui finaaliin. Missiehdokkaissa on useita somejulkkiksia ja mallintöitä osittain työkseen tekeviä.

Tuleva Miss Hot Rod voittaa paikan yhdeksän päivän Road Tripille ympäri Eurooppaa superautoilla, Mad Croc Rallyssa, johon myös Sari on lähdössä mukaan.

Vapaa-aikansa Sari haluaa jakaa mahdollisimman paljon lasten kanssa, myös muiden kuin omien.Hän opettaa Vakka-Suomen kansalaisopiston alaisuudessa Reilan koululla tanssia alakouluikäisille.

Sari on myös innokas sisustaja, ja sen ympärille hän haluaisi jonakin päivänä perustaa oman yrityksen.

– Voisin yhdistää kaksi itselleni tärkeää juttua; sisustamisen ja tapahtumajärjestämisen, Sari visioi.

Lehtosen lapset ovat tottuneet siihen, että isällä ja äidillä on monta rautaa tulessa, ja autolla reissataan ahkerasti ympäri Suomea.

– Lapset ovat meillä mukana joka paikassa, jopa työhaastattelussa, Sari nauraa ja kertoo tyttöjen viihtyvän myös isänsä seurana metsätöissä.

Santtiosta on tullut Lehtosen pariskunnalle rakas kotipaikka.

– En saisi Juhoa lähtemään täältä enää minnekään. Tämä on lasten kannalta ihanteellinen ja turvallinen kasvuympäristö. Ainut huono puoli on pitkät välimatkat. Lähimpään Saleen on meiltä viisi kilometriä. Kun asuin Kalliossa, niin alakerrassa oli kolme pitseriaa, ja pari kauppaa. Nyt Pyhärannassa on pitänyt opetella tekemään pitsat itse!

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut