Perjantaina vietetään taas ystävänpäivää, joka meillä Suomessa on muodostunut juurikin ystävyyttä juhlistavaksi ja sitä korostavaksi päiväksi. Muissa maissa Valentinuksen päivä on enimmäkseen omistettu rakastavaisille.
Suomeen ystävänpäivä rantautui niinkin myöhään kuin vasta 1980-luvulla. Kalentereissa päivä on ollut vuodesta 1996 lähtien.
Ystävyydelle omistetun juhlapäivän lähestymisen kunniaksi Raumalainen kävi jututtamassa kolmea eri ystäväseuruetta.
Surukukkia ja suklaata
Raumanmeren peruskoulun 9. luokkalaiset Ada Laine ja Eeno Koivula ovat olleet erottamattomat ystävykset heti seiskaluokalta lähtien.
Ensimmäisen kerran Ada ja Eeno tapasivat toisensa kuitenkin jo musiikkileikkikoulussa, vaikkei kumpikaan sitä oikein muistakaan.
– Meistä on valokuva, jossa olemme pieninä samassa muskariryhmässä, Eeno selvittää.
Ystävykset viihtyvät tiiviisti yhdessä sekä koulussa että vapaa-ajalla.
– Näemme toisemme melkein joka päivä. Koulun jälkeen käymme yhdessä kuntosalilla ja usein myös kahviloissa, Ada kertoo ja paljastaa, että urheilulomalla kaksikko aikoo lähteä Tukholman-risteilylle.
Eeno kuvailee Adaa auttavaiseksi, kuuntelevaksi, mukavaksi ja tsemppaavaksi ystäväksi. Eeno taas on Adan mielestä ”sairaan hauska”, rohkea persoona sekä hyvä ja luotettava kaveri.
– Erään kerran, kun olin ihan mieli maassa, Eeno osti mulle surukukkia ja suklaata. Se piristi mieltä tosi paljon, Ada hymyilee.
Ada ja Eeno pohtivat ystävyyden syvintä olemusta ja tulevat siihen lopputulokseen, että ystävyyden kulmakivi on luottamus.
Sellainen on heidän mukaansa syntynyt kuin luonnostaan.
– On meillä ollut riitojakin, mutta ne eivät ole kestäneet päivää kauempaa, Ada naurahtaa.
– Niin, riidat ovat olleet kyllä aika tyhmiäkin, Eeno nauraa.
Molemmat uskovat, että heidän ystävyytensä tulee jatkumaan vielä pitkään. Peruskoulun jälkeen nuoret aikovat mennä samaan lukioon.
Tuleviin kesäsuunnitelmiin kuuluu ainakin yhteinen viikonloppureissu Helsinkiin.
Takana jo monta yhteistä kilometriä
Iloinen naurunremakka kajahtaa ilmoille. Kuntosumpun kahvion pöydän ääressä istuu kuusi ystävää vaihtamassa kuulumisia.
Kuntosumppu on naisille tärkeä paikka, sillä siellä he ovat tutustuneet ja ystävystyneet. Kaikki alkoi spinningistä vuonna 2011.
– Olimme ensin sellaisia hei-hei-tuttuja, Minna Niininen muistelee.
– Sitten minä kutsuin porukan tupaantuliaisiini, Kirsi Viljanen kertoo.
Alkuperäisessä ryhmässä olivat Minnan ja Kirsin lisäksi Raija Lundell, Annika Koivunen ja Sanna Juujärvi. Noin vuotta myöhemmin mukaan tuli Elina Paija. Nyt takana on jo yli kahdeksan ystävyyden vuotta.
– Vuosiin mahtuu paljon. On erottu ja karattu ja menty naimisiin. Lapsia ei sen sijaan ole syntynyt.
Naiset tapaavat toisiaan muuallakin kuin spinningissä. Vuosien varrella on eri kokoonpanoissa käyty konserteissa ja teattereissa, pidetty saunailtoja ja paljuiltu. Viikko sitten oli ohjelmassa brunssi ja elokuussa naiset ovat menossa Antti Tuiskun stadionkonserttiin.
– Ketään ei syyllistetä, jos ei pääse mukaan. Ja juttu jatkuu aina siitä, mihin edellisellä kerralla jäi.
– Pari kertaa vuodessa saadaan kaikki koolle.
Mutta vaikka usein ei nähtäisikään, niin yhteyksissä ollaan lähes päivittäin yhteisessä whatsapp-ryhmässä.
Raija, Elina, Sanna, Annika ja Kirsi asuvat Raumalla, mutta Minna meni vajaat kolme vuotta sitten muuttamaan Poriin.
– Minulle tämä ryhmä on nykyään entistä tärkeämpi. Kaipaan jokaviikkoisia tapaamisiamme, Minna sanoo.
Tavatessaan naiset juttelevat kaikesta maan ja taivaan välillä. Ryhmässä vallitsee syvä luottamus ja lämmin ystävyys. Ylipäätään ryhmästä saa voimaa.
Yhden asian naiset ovat pitäneet ohjesääntönä kaikki vuodet: miehiä ei ole otettu mukaan. Miehet ovat olleet mukana vain kerran, Minnan häissä.
Kunnon kina on koko homman suola
Kortelan ABC:llä on kokoontunut päivittäin jo ainakin seitsemän vuoden ajan ”puulaaki”, johon kuuluu viitisentoista ystävystä.
Joka ikinen ilta kello kuusi, jouluaattoa lukuunottamatta, porukka kokoontuu turisemaan maailman menosta – ja erityisesti Lukosta.
– Ensin puhutaan Lukon asiat halki. Sen jälkeen siirrytään kunnallispolitiikkaan, siitä valtion asioihin ja lopulta maailmanpolitiikkaan. Olemme kaikkien alojen asiantuntijoita, Lukon huppariin sonnustautunut Markku Laine nauraa.
– Meillä on ainakin 12 puheenjohtajaa, ja kaikki ovat eri mieltä. Kunnon kina on tämän koko homman suola! Veikko Saarnio veistelee.
– Me pidetään täällä välillä kovempaa ääntä kuin nuoriso konsanaan, pöydän toiselta puolelta huikataan.
Osa kello kuuden kahviporukasta on tuttuja jo koulu- ja armeija-ajoilta. Joku on entinen pelikaveri, jotkut taas ovat naapureita keskenään.
Keskustan, Sampaanalan ja Kortelan suunnalla asuvien lisäksi ryhmässä on yksi ”ulkojäsen” Syväraumassa asuva Teuvo Hallasalo.
Hän on tehnyt ystäväporukoissa viihtymisestä lähes taidetta.
– Mä aloitan aamuni Suvitien Ärrältä, sen jälkeen menen Toriparlamenttiin, sieltä Prisman kahvioon, kympiltä saatan poiketa katsomassa edustuksen treenejä hallilla ja illalla tulen tänne Apsille. Täällä kuluu noin puolitoista tuntia, minkä jälkeen voin vielä pyörähtää Purjehtijankadun Rantaparlamentissa, Teuvo Hallasalo luettelee.
Apsin ystäväporukalla on tapana myös pelata kahvittelun ja rupattelun lomassa. Kahvilan pelikoneet ovatkin välillä kovassa käytössä.
– Meillä on peliyhtiö, johon halukkaat voivat sijoittaa pari euroa. Innokkaimmat käyvät sitten kokeilemassa onneaan pelikoneilla. Valitettavasti aika monta kertaa yhtiö on ajautunut konkurssiin, Hallasalo ja Laine nauravat.
Miesvoittoisessa ryhmässä on muutama nainenkin. Sinikka Laine ja Eeva-Maija Tannela ovat alkuun tulleet paikalle miestensä mukana.
– Tästä on tullut jo tapa. Mieheni sairastelee eikä päivisin juuri käy missään, mutta kun kello lähestyy kuutta, hän alkaa reippaana valmistautua kahvilareissulle.Vastaavasti silloin, kun hän on sairaalassa, minun on mukavaa ja turvallista tulla tänne yksinäni, koska aina löytyy ystäviä juttuseuraksi, Sinikka Laine selvittää.
Suurin osa kahviporukasta on yksinäisiä, joille tarinahetki on tärkeä sosiaalinen tapahtuma.
– Ei parane jäädä yksin kotiin odottelemaan seinien päälle kaatumista, vaan kannattaa lähteä ulos ihmisten ilmoille, leskeksi jäänyt Veikko Saarnio tietää.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.