Neste Oilin varustamoyhtiö Neste Shipping irtisanoo kolmen aluksen miehitys- ja hoitosopimukset keväällä käytyjen yt-neuvotteluiden mukaisesti. Alusten omistajayhtiö on tehnyt uudet sopimukset brittiläisen Northern Marine Managementin kanssa.
Ensimmäinen laivoista, M/T Stena Poseidon, ulosliputetaan Porvoossa huomenna tiistaina.
– Tämä on suurin yksittäinen toimenpide, jonka teimme tehostamisohjelman yhteydessä keväällä käynnistetyn yt-neuvottelun päätyttyä. Ohjelma jatkuu vuodelle 2014 asti, kertoo Neste Shippingin toimitusjohtaja Arvo Ruotsalainen.
Stena Poseidonin lisäksi Neste Shippingin ja ruotsalaisen Stena-konsernin yhteisyritys liputtaa ulos myöhemmin tällä viikolla M/T Stena Arctican ja syyskuun alkupuolella M/T Palvan.
Yhtiö vähentää samalla 124 henkilöä sekä maa- että merihenkilöstöstään. Tehostamistoimilla yhtiö hakee yhteensä 15 miljoonan euron säästöjä.
– Varsinaisia irtisanomisia on vain muutamia, suurin osa on määräaikaisia työsopimuksia, jotka päättyvät. Niiden lisäksi eläkejärjestelyn piirissä on kymmeniä työntekijöitä, Ruotsalainen täsmentää.